Tieraivo

Viime päivien ykköspuheenaihe lienee ollut ns tieraivo. Aihe liittyy Töölössä kuolleeseen pyöräilijään, jonka tympääntynyt autoilija tönäisi kumoon tahallisesti. Seuraukset olivat siis karmivat.

Pääsinpä itsekin maistamaan tätä samaista ilmiötä juuri äsken:

Olin ylittämässä katua Aleksis Kiven kadulla. Näin kauempaa kovaa vauhtia lähestyvän pakettiauton. Auto ei tuntunut jarruttavan, mutta periaatteen miehenä jatkoin kuitenkin suojatiellä kävelyä.

Auto jarrutti juuri ennen suojatietä, kuskin soitellessa äänitorvea ja heristellessä nyrkkiään. Jäin itse seisomaan suojatielle ja annoin kuuluvasti oman mielipiteeni jalankulkijan oikeudesta turvalliseen tien ylittämiseen.

Tästähän kuski innostui ja painoi kaasua. Hän koitti siirtää minut edestään työntämällä, eli suomeksi sanottuna koitti ajaa päälle. Noin kaksi metriä autoa vastaan painiessani koin viisaammaksi siirtyä pois alta.

Jatkoin mielipiteeni ilmoittamista (myönnän ehkä käyttäneeni tässä vaiheessa hyvinkin loukkaavaa kieltä) ja rummuttelin poistuvan pakettiauton kylkeen.

Mutta eipä siinä vielä kaikki. "Vitun homo, älä koske mun autoon" kuului auton etupuolelta ja lihaskuntoa ahkerasti treenannut kaljupää hyökkäsi vauhdikkaasti kohti minua kuskin paikalta.

Koitin pitää tieraivostuneen kuljettajan itsestäni vähintään metrin päästä ja onnistuin väistämään muutaman napakan lyönnin. Kuulemma pudottaa mut yhdellä iskulla, jos en poistu välittömästi kadulta. Uskon kyllä, sen verran innokkaasti kuljettaja oli kimppuuni käymässä. (pitää muuten itsekin ruveta käymään Solana Fitnesillä, jos siellä noin hyvään nekkauskuntoon pääsee. Paidan mukaan toveri treenaa myös siellä)

Eli kiteytettynä: Olin ylittämässä suojatietä, mutta meinasin joutua autoilijan tahallisen yliajon ja vielä turpaansaannin uhriksi. Tieraivoa puhtaimmillaan.

Niin. Rikosilmoitusta en viitsi tehdä, koska tyyppi oli niin häiriintyneen oloinen. Rikosilmoituksesta kun jää molemmille osapuolille toisen osapuolen henkilötiedot. Mutta sen verran voin toki vinkata, että kuski ajoi Alt Lasi Oy:n autolla. Kannattaa siis tukea tieraivon vastaista taistelua ja jättää asioimatta tässä yrityksessä.

Reserviläiskirjeen hype jäi hyödyntämättä

Puolustusvoimat ilmoitti alkuvuodesta, että se lähettää jokaiselle armeijan käyneelle reserviläiselle kirjeen, jossa kerrotaan kyseisen henkilön sodan ajan sijoitus ja tehtävä. Ukrainan kriisin ja Itämeren alueen kiristyneen ilmapiirin takia uutinen herätti pientä kohua, ja mm. Newsweek uutisoi Suomen valmistautuvan lähiaikojen kriisitilanteisiin olemalla yhteydessä omaan armeijaansa. Kohu laantui, kun PV vakuutti, että kirjeen lähettämistä oli suunniteltu useita vuosia ja postotusajankohtakin päätetty jo reilusti ennen Ukrainan sodan alkamista.

Kirjeet lähetetään vastaanottajille toukokuun aikana. Osa on postia jo saanut, loput odottavat postiluukun kolahtamista malttamattomana. Sosiaalinen media ja työpaikkojen kahvipöytäkeskustelut ovat täyttyneet keskustelusta kirjeen ympärillä, ja armeijamuistoja on toisteltu moneen kertaan. Jopa henkilöt, joita intti ei kiinnostanut aikoinaan millään lailla, ovat olleet innoissaan ilmoitetuista sijoituksistaan. Samoin moni on ollut todella pettynyt, kun armeijalla ei ole tarjota virallista sodan ajan tehtävää, vaan paikka löytyy reservin reservistä.

Itsekin sain kirjeen. Olin tyytyväinen sen sisältöön, sillä reservissä hankittu osaaminen ja lukuisat kertausharjoitusvuorokaudet olivat vaikuttaneet sijoitukseeni. Rehkiminen siis palkittiin mielenkiintoisella tehtävällä.

Se mikä kirjeessä hämmästytti, oli sen valju ulkoasu. Virkamieshenkistä lätinää salassapitovelvollisuudesta ja rekisterin tietojen päivittämisestä. Siinäpä sisältö. 900000 kirjettä innokkaasti sen saapumista odottaville vastaanottajille, ja tässä paras suoritus, mihin Puolustusvoimat pystyy?

Eikö kirjeen virallisen osuuden mukaan olisi voinut laittaa infoa maakuntakomppanian toiminnasta, MPK:n (Maanpuolustuskoulutusyhdistys) kattavasta kurssitarjonnasta, paikallisjoukoista tai muusta kohderyhmää mahdollisesti kiinnostavasta? Ja eikö tässä olisi ollut otollinen paikka mainostaa asevelvollisuusarmeijan etuja tai tuoda julki muita PV:lle tärkeitä viestejä?

Todella moni tuttu on todennut, että "olisi kiva päästä kertaamaan". Harva on kuitenkaan niin aktiivinen, että jaksaisi lähteä käymään aluetoimistoissa selvittelemässä vaihtoehtojs. Nyt olisi ollut huikean hyvä sauma saada muutama tuhat innokasta uutta henkilöä mukaan vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan. Hutiin meni.

Uusi hallitus on alustavasti luvannut Puolustusvoimille lisää määrärahoja. Ehkä panssarivaunuhankintojen sijaan varat kannattaisi kuitenkin ohjata lyhentämättömänä viestintäosastolle?

Roadtrippaillen Helsingistä Provenceen ja takaisin

Muutaman viikon loma takana, ja sen kohokohtana kolmen viikon autoilureissu Eurooppaan. Kaikki sujui ilman suurempia ongelmia ja kotona ollaan ehjin nahoin blogia kirjoittamassa. Tässä pieni briiffi matkastamme, toivottavasti näistä kokemuksista on hyötyä muillekin roadtrippejä suunnitteleville.

Reittimme oli kutakuinkin seuraava: Tukholma-Trelleborg-Rostock-Brugge-Versailles-Dijon-Lyon-Avignon-Lacoste-Lourmarin-Cucuron-Marseille-Cassis-Arles-Grenoble-Colmar-Strasbourg-Nancy-Luxemburg-Tukholma. Tekstin loppupuolella näistä kohteista kommentteja ja huomioita muutamalla sanalla. Eli lyhykäisyydessään Helsingistä Etelä-Ranskan Provenceen ja takaisin.

Suomi sijaitsee Länsi- ja Keski-Euroopan näkökulmasta ikävästi "saarella. Niinpä autolautta jääkin ainoaksi vaihtoehdoksi. Toki Haaparannan kautta ja Pohjois-Ruotsin läpikin voi ajella, mutta kilometrejä tuleekin sitten reilusti lisää.

Päädyimme menemään Vikingillä Turusta Tukholmaan, sillä Suomesta suoraan Saksaan kulkevat lautat olivat kovissa hinnoissa. Kesällä ne taitavat olla vieläkin kovemmat. Viking oli yllättävän edukas ja liittymällä ilmaiseen Viking Clubiin sai hinnasta nipistettyä vielä hiukan pois.

Ensimmäinen varsinainen ajopäivä alkoikin Tukholmasta aikaisin aamulla. Suunnaksi otettiin Ruotsin eteläkärjen Trelleborg, josta Rostockiin lähtevään lauttaan meillä oli liput varattuna. Lauttavaihtoehtoja oli paljon, ja kaikkein helpoimmaksi tavaksi totesimme Direct Ferries -palvelun, jota kautta löytyvät kaikki mahdolliset lauttavariaatiot. TT-Line-varustamo kuljetti meidät yön aikana Saksaan ja aamulla heräsimme Rostocista. Laivat ovat suhteellisen pieniä, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä varausten kanssa.

Toinen vaihtoehto kulkea Eurooppan on Tanskan läpi. Käytimme tätä vaihtoehtoa paluumatkalla. Ajokilometrejä tulee lisää ja kahden isoimman sillan, Ison Beltin ja Juutinrauman ylityksistä kertyy n.80€ tietulleja. Ajallisesti ja kustannuksellisesti tämä on kuitenkin ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin lauttakin. Mikäli jaksaa ajaa ilman yöpymisiä, on tämä reitti jopa hiukan nopeampi.

Tietulleja tuli matkallamme vastaan vain Ranskassa, jossa niitä on suurimmilla moottoriteillä. Maksulliset pätkät on merkitty kyltteihin "peage"-merkinnällä, joten niitä voi halutessaan välttää. Monessa navigaattorissa on myös vaihtoehto, jossa tietullilliset reitit pystyy kiertämään. Tullimaksut vaihtelivat 4-15 euron välillä hiukan matkan pituudesta riippuen. Yhteensä maksuihin meni parin viikon Ranskassa olon aikana n. 80 euroa. Lisäksi Luxemburgissa olisi ilmeisesti pitänyt olla jonkinlainen tarra ostettuna auton ikkunaan. Koska tämä selvisi vasta jälkikäteen, ei sellaista tullut hankittua. Poliisi sitä valvoo, mutta eipä osunut tällä kertaa meidän kohdallemme.

Käytimme sekä maksullisia teitä, että pienempiä ja ilmaisia reittejä. Kun halusimme vain pisteestä X pisteeseen Y, siirryimme moottoritielle (joka on tylsää, mutta tehokasta) ja kun halusimme ihailla hiukan maisemia ja nauttia myös matkanteosta, siirryimme pienemmille reiteille. Esimerkiksi Dijonin ja Lyonin välin upeat viinitilareitit (matkan varrella varmaan 500 viinitilaa, joissa voi halutessaan vierailla), Provencen seutu kokonaisuudessaan (upeita maisemia, linnoja, laventelipeltoja ja uinuvia pikkukyliä) ja Provencesta alppien läpi Grenobleen olivat sellaisia reittejä, jotka olisi ollut sääli sahata hengettömällä moottoritiellä. Kuulemma etenkin kesäviikonloppujen alla etelään johtavat moottoritiet ovat todella ruuhkaisia, silloin maksuttomat pienemmät tiet saattavat olla jopa nopeimpia vaihtoehtoja.

Tiet olivat kaikkialla hyvässä kunnossa. Saksan Autobahnit ovat tietenkin maininnan arvoisia, sillä niillä matkaa on mahdollista taittaa todella reippaasti. Paikoin Saksan tiet olivat aika ruuhkaisia, joten maksiminopeuksia ei voinut pitää yllä kuin hetkittäin. Peruutuspeiliin kannattaa katsella tiuhaan, sillä aina joku nopeampi on tulossa takaa ohi valoja vilkutellen, vaikka itsellä olisi nopeutta yli 200km/h.

Länsi-Euroopassa autoillessa huomaa Euroopan integroitumisen kaikkein parhaiten. Valtion rajan ylittämistä ei välttämättä edes huomaa, jossain vaiheessa liikennemerkit ovat vain muttuneet hiukan eri näköiseksi. Oikeastaan vain Saksasta poistuttaessa kannattaa olla tarkkana, sillä nopeusrajoitukset muuttuvat naapurimaissa hiukan maltillisimmiksi.

Polttoaine Länsi-Euroopassa on hiukan Suomea edullisempaa. Ranskassa ja Luxemburgissa se oli kaikkein halvinta, Hollannissa kalleinta. Moottoriteiden varsien huoltoasemat ovat aika kovissa hinnoissa, joten tankkaus kannattaa suorittaa kaupungeissa tai pienempien teiden varsilla. Eroa saattoi olla jopa 20 senttiä litralta.

Tässä muutamat kommentit reissumme kohteista. Osassa olimme yövyimme useamman yön, osassa vain piipahdimme päiväreissulla.


Brugge Upea ja historiallinen kaupunki. Vanhan kaupungin koluamiseen saa menemään helposti useamman päivän, shoppailumahdollisuudet ja ravintolatarjontaa mainiota. Kaupunki olisi varmasti upea myös jouluaikaan iltojen pimetessä. Satoja suklaapuoteja ja paljon turisteja.

Versailles Pariisissa on tullut käytyä monesti, mutta jostain syystä Versaillesin palatsialue on jäänyt käymättä. Täällä vietimme piknik-päivän. Valtavaan puutarha-alueeseen tutustumiseen saa halutessaan kulumaan koko päivän ja sen päälle sitten vielä itse palatasi. Upea mustsee-kohde.

Dijon Vanha, historiallinen ja kompaktin kokoinen kaupunki. Turisteja varten katuihin on merkattu pienillä pöllö-logoilla mielenkiintoinen, n. puolitoista tuntia kestävä kävelykierros, joka kannattaa ehdottomasti käyskennellä läpi. Turisti-infosta saa kartan, jossa reitin kohteista on kerrottu enemmän. Sinappia tarjolla kaikissa mahdollisissa muodoissa.

Lyon Matkamme positiivisin yllätys. Iso kaupunki hienoissa puitteissa. Keskusta jää kahden ison joen, Rhonen ja Saonen väliin. Erinomaiset ostosmahdollisuudet, mahtava ravintolatarjonta ja vireän aktiivinen fiilis muutenkin. Vanha kaupunki on upean tunnelmallinen ja monen muun eurooppalaisen kaupungin tavoin sitä ei ole pilattu liiallisella turismilla. Aito ja eläväinen paikka.

Avignon Provencen alueen keskus. Täältä on erittäin hyvä sukkuloida pitkin maakuntaa päiväreissujen muodossa, myös itse toimimme näin. Itse kaupunki on yllättävänkin iso, vanhassa kaupungissa on tunnelmaa ja paljon nähtävää. Hyvällä tavalla boheemi meininki, jota lisää heinäkuussa järjestettävät valtavat kulttuurifestivaalit. Silloin on parkkipaikoista pulaa.

Lacoste Uinuva pikkukaupunki korkean kukkulan rinteessä. Hienosti säilynyt vanha kylä, jonka kapeilla kujilla on mukava käyskennellä. Ranskalaiset ostavat täältä paljon kakkosasuntoja ja tulevat nauttimaan rauhallisuudesta.

Chateunef-du-Pape Viiniä, viiniä, viiniä. Alue on maailmankuulu nimikkoviineistään, joita on sitten tarjolla todella paljon. Tarhoja on kaupungin ulkopuolella silmän kantamattomiin ja maistajaisia tarjoavia tiloja lukuisia.

Pernes Fontaines Sympaattinen pikkukaupunki, joka nimensä mukaisesti täynnä suihkulähteitä. Kaikkia ei keretty bongata, mutta niitä kannattaa kyllä etsiskellä. 

Lourmarin Kultturelli pikkukaupunki boheemilla tvistillä.

Cucuron Taiteilijakaupunki, jossa paljon kivoja kahviloita.

Marseille Rouhea ja täysin omanlaisensa kaupunki Ranskassa. Yhdistelmä välimerellistä tulisuutta, pohjoisafrikkalaista elämäntyyliä ja provencelaista arkkitehtuuria. Meren ja ennenkaikkea sataman vaikutus kaupunkiin tuntuu, tänne on aina tultu muualta, meren ja kaupankäynnin antaessa elannon. Kaupunkia kuvaa parhaiten kuuluisa lausahdus: Its beauty cannot be photographed, it can only be shared. Tuleva trendikohde, johon kannattaa reissata ennen suuria massoja.

Cassis Tyylikäs näyttäytymispaikkakunta. Täynnä laaturavintoloita ja kahviloita, merihenkisesti pukeutunutta väkeä ja näyttäviä jahteja.

Arles Kultturinnälkäisen must-kohde. Paljon gallerioita ja taidetta. Hieno vanhakaupunki, jonka kujilla kiertelemistä riittää koko päiväksi.

Grenoble Olympialaiset näkyvät edelleen. Kaupunki sai kisoista aikoinaan kunnon piristysruiskeen ja retrohenkinen 60-luvun vaikutus näkyy ja tuntuu edelleen. Eläväinen kaupunki vuoriston kupeessa. Matka Provencesta Grenobleen alppien yli on yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä matkailu-urallani.

Colmar Stereotyyppisen "saksalainen" kaupunki, vaikka sijaitseekin virallisesti Ranskassa. Ainutlaatuista Alsacen arkkitehtuuria, jonka katukuva enemmänkin keskieurooppalaisesta satukirjasta kuin todellisuudesta. Tämä on pakko bongata! Keskustan Pikku Venetsiassa on kiva vain istuskella ja ihmetellä kauniita rakennuksia.

Strasbourg Hallintokaupunki, jossa yhdistelmä nykyaikaa ja alsassilaista kaupunkikuvaa Colmarin tyyliin. Kaupungissa perinteinen juutalaisyhteisö, joka myös näkyy ja tuntuu. Hyvät shoppailumahdollisuudet.

Nancy Sympaattinen opiskelijakaupunki, jossa paljon elämää. Täällä kannattaa maistella alkuperäisiä Macarons leivoksia ja lepuuttaa väsyneitä jalkojaan valtavassa keskustassa sijaitsevassa puistossa.

Luxemburg Yksi Euroopan "pääkaupungeista". Kaduilla liikuskellessa ymmärtää pienen maan pienen kaupungin merkittävyyden maailman talouselämässä. Valtava määrä pankkien ja rahoituslaitosten konttoreita, ja kadut täynnä niiden työntekijöitä.  Paljon ravintoloita ja hyvät shoppailumahdollisuudet. Kaupat menivät tosin kiinni jo yllättävän aikaisin. Ihan jokainen kauppa.

Matkaa taitettiin yhteensä 6900km. Hotellit varattiin käytännössä aina edellisessä paikassa, kun suunniteltiin reissun seuraavia siirtoja. Provencen alueella suositeltavaa on hommata "tukikohta" esim Avingnonista tai vaikka mottoritien varrelta. Meille sopi parhaiten tällainen, kun päivät kuluivat aluetta koluten ja hotellilla käytiin vain nukkumassa.

Vesilinjalla

Tänään, 30.11.14 lienee yksi vuoden suurimmista krapulapäivistä. Toki juhannuksen, vapun ja uudenvuoden kollektiivisiin, koko kansan kankkuseen kellistäviin juhlapäiviin on vielä matkaa, mutta lähellä varmasti ollaan. Pikkujoulusesonki on kuumimmillaan, ja eilen on ollut lähes jokaisella kaveriporukalla, yrityksellä ja urheiluseuralla jos jonkinlaista illanistujaista tarjolla.

Itselläni ei krapulaa tänään ole. Ei ole ollut muutamaan vuoteen. Korkki on mennyt kiinni, eikä ikävä näitä sunnuntaisia (tai minkään muunkaan päivän kohdalle osuvia!) karseita olotiloja ole millään muotoa ikävä. Aamuinen kohmelo ja hatarat muistikuvat siitä, paljonko sitä rahaa taas meni, tuliko tehtyä jotain peruuttamatonta, montako mukahauskaa päivitystä Facebookiin ja tekstiviestiä sekalaisille tutuille? Ei kiitos enää.

Suomalaisen alkoholikulttuurin suurin ongelma ei mielestäni ole humalahakuisuus tai ns. perseiden vetäminen. Suurin ongelma on muiden suhtautuminen henkilöihin, jotka eivät syystä tai toisesta käytä alkoholia. Oletuksena on, että kaikki juovat.

Kun sitten juhlissa tai vaikka firman tykypäivillä ilmoittaa ottavansa alkoholittoman vaihtoehdon ja olevansa "vesilinjalla", alkaa kysely: "Oletko autolla, oletko raskaana, onko lääkekuuri, onko muija kieltänyt juomasta?". Tai mikäli näihin ei kysyjille löydy tarpeeksi hyvää syytä, kuiskutellaan selän takana kyseessä olevan joko uskoontuleminen tai paha alkoholiongelma. Todellisuudessa mikään syy ei kelpaa.

Omalla kohdallani ongelmana on ollut vielä se, että aikaisemmin käytin alkoholia hyvinkin reippaasti. Olin aina valmiina juhlimaan ja ottamaan muutaman. Ystävät ja muu lähiverkosto oppivat tuntemaan minut hauskana seuramiehenä, joka ei todellakaan sylje lasiin. Bilepyyntöjä ja kaljallelähtö-kutsuja riitti. Shokki olikin monelle sitten suuri, kun ilmoitin ensimmäistä kertaa "olevani tänään autolla".

En ole sanonut suoraan kenellekään lopettaneeni juomista. Olen mennyt päivä ja juhla kerrallaan, kaikista on jotenkuten selvitty. Ennakkovalmistelua se kuitenkin vaatii ja taktiikkaa olen joutunut hiomaan matkan varrella. En halua kuitenkaan olla se ilonpilaaja, jonka takia kaikkien ilta muuttuu tylsäksi. Suomalaisilla kun on sellainen käsittämätön ominaisuus, että oma juhliminen on pilalla, jos joku seurueessa on selvinpäin. Surullista sinänsä, sillä itseäni ei haittaa muiden juopottelu. Päinvastoin, monesti hyvin viihdyttävää seurattavaa. Itselläni on hauskaa, jos muilla on hauskaa.

Joissain tilaisuuksissa voi suoraan sanoa, että tänään mennään alkoholittomalla vaihtoehdolla. Suurimmassa osassa kuitenkaan ei. Niinpä monesti olen mennyt illan alkoholittomilla juomilla tekemättä siitä edes mitään numeroa. Monesti ilta onkin mennyt niin, että kukaan ei ole edes huomannut montako prosenttia alkoholia juomissani on. Kerran olen jopa onnistunut viettämään kaksi vuorokautta kaveriporukalla Virossa "perinteisellä suomalaisten miesten kulttuuriretkellä" täysin selvinpäin, ilman että kukaan muu on huomannut käytöksessäni mitään. Kummastusta seurueessa herätti ainoastaan se, että miten ihmeessä juuri minä selvisin ilman kauheaa krapulaa.

Jos jostain syystä olen "jäänyt kiinni" alkoholittomuudestani, herättää se usein negatiivisia mielikuvia. Ihmiset kokevat sen kiusalliseksi, että ovat itse humalassa ja minä selvinpäin. Kerrankin olin käynyt hyviä keskusteluita erään henkilön kanssa koko illan. Kun hän huomasi, että en ollutkaan kännissä, hän suuttui. Harmitti kuulemma, että oli "avautunut minulle ties mitä, vaikka olitkin selvinpäin".

Ihmisistä on vain täysin käsittämätöntä, että minun ei enää yksinkertaisesti tee mieli alkoholia. Toki dokaamisessa on paljon hyviäkin puolia ja Juha Kankkusen sanoja lainatakseni, "kyllähän sitä kavereita seuratessa voi todeta, että humalassa on mukava olla". Negatiiviset puolet peittoavat silti positiiviset, siksi korkki pysyy jatkossakin kiinni.

Suomalaisessa juomakulttuurissa joutuu selittelemään miksei käytä alkoholia. Olisiko jo aika muutokselle? Koska koittaa se päivä, että joutuu selittelemään sitä, miksi juo?

Henkilökohtainen verotus rankaisee lapsiperheitä

Kuvitteellinen tilanne suomalaisessa lapsiperheessä:

Mies tienaa palkkatyöstään mukavasti, 4000€ kuukaudessa. Vaimo on kotona hoitovapaalla pienen lapsen kanssa ja saa tällä hetkellä Kelalta hoitorahaa 341€ kuukaudessa. Perheen yhteenlasketut tulot ovat siis 4341€ kuukaudessa. Jaettuna henkeä kohti, perheen aikuiset tienaavat 2170€ kuukaudessa.

2170€ kuukausituloilla joutuu esimerkiksi Helsingissä maksamaan veroja ja pakollisia työttömyysvakuutus- ja eläkemaksuja yhteensä 457€. Käteen jäävä osuus on näin ollen 1713€ henkeä kohden. Tällä pärjäilee kivasti, lainanlyhennykset ja laskut saa maksettua vaikka mihinkään extraan ei välttämättä olekaan varaa. 

Yllä oleva verotuksen laskutapa kuulostaa varmasti reilulta ja moni ajattelee, että näinhän systeemi varmasti toimiikin. Mutta ei toimi. Suomen verotusjärjestelmä perustuu henkilökohtaiseen verotukseen. Niinpä yllä oleva esimerkkiperhe maksaakin veroja seuraavasti:

Isä maksaa kuukausipalkastaan veroja 1298€, ja äiti hoitorahastaan 25€. Perheen yhteenlaskettu käteen jäävä rahamäärä kuukaudessa on 3018€, joka tekee aikuista kohden 1509€. Nykymallin suomalaisen henkilökohtaisen ja vaihtoehtoisen perhekohtaisen mallin välillä eroa on yli 400€ käytettävissä olevissa rahoissa.

Jokainen pienen lapsen vanhempi ymmärtää, kuinka isosta summasta on kyse. Hoitorahaa saavat perheet huolehtivat itse lastenhoidosta, eivätkä vie näin kalliita kunnallisia hoitopaikkoja. Yllä mainitun esimerkkiperheen tulot ovat kuitenkin sen verran "hyvät", että sosiaalituet eivät ole heidän ulottuvillaan. Nykyinen, henkilökohtaisiin tuloihin perustuva verotusjärjestelmä ajaa heidät käytännössä lähelle köyhyysrajaa. 

Verojärjestelmässämme on paljon epäkohtia, mutta keskituloisia lapsiperheitä rankaiseva systeemi lienee niistä suurin. Tavoitteeksi tulee asettaa perhekohtainen verotusmalli koskisi niin lapsellisia aviopareja kuin rekisteröidyssä parisuhteessakin olevia perheitä. Lapsettomat ja avoliitoissa elävät maksaisivat veronsa entiseen malliin.

Minkä puolueen/ehdokkaan agendalta löytyy seuraavissa eduskuntavaaleissa? Ainakin minun ääneni on taattu.

Suomikuvaa Nousiaisen tyyliin

Törmälä on maantieteellisesti, mutta etenkin henkisesti Järvi-Suomen, Hämeen, Pohjanmaan ja Savon risteyskohtaa. Ihmeellistä sinänsä, mutta törmäläläiseen luonteenpiirteeseen on jäänyt kaikista heimoista vain huonot luonteenpiirteet.

Näin kuvailee Miika Nousiainen Metsäjätti-kirjassaan kuvitteellisen Törmälän kunnan asukkaita. Törmälä on perinteinen teollisuuslaitoksen ympärille kasvanut pikkupaikkakunta, joita Suomi on pullollaan.

Paikallisen elämän keskipisteenä on ollut sukupolvesta toiseen saha, jonka omistaa Metsäjätti-konserni. Tehtaan pilli määrittää törmäläläisten elämää. Samat naamat näkyvät niin työvuoroissa, kuin vapaa-ajallakin, oli vapaa-ajan vietto sitten ammattiliiton Tallinnan risteilyä, lentopallovuoroa, kalastamista tai istumista Vanhassa Mestarissa kaljatuopin äärellä.

Poliittisella kartalla Törmälä on vahvasti punainen. Demarit ja laitavasemmisto ovat kinastelleet vuosikymmeniä paikkakunnan valtataistelussa. Samalla vanhan ajan änkyräpunikkityyliin kaikkea uutta vastustetaan ja johtoporras sekä konsernin "helsingin herrat" ovat lähtökohtaisesti kaiken pahan alku ja juuri.

Yllä oleva kuvaus voisi sopia mihin tahansa suomalaiseen teollisuuspaikkakuntaan. Samat lainalaisuudet toistuvat, oli paikkakunnan isoin työllistäjä sitten paperitehdas, saha tai vaikkapa voimalaitos. Lisäksi kirjan tarinassa vastaan tulevat yt-neuvottelut ja saneeraukset ovat tunnelmineen tuttuja lähes kaikille suomalaisen teollisuuden parissa työskenteleville. Siksi tekstiin ja tunnelmiin onkin varmasti monen helppo samaistua.

Romaani seuraa kahden ystävyksen, Pasin ja Jannen elämää. Molemmat toimivat kirjan kertojina, ja tarina etenee pikkuhiljaa molempien näkökulmien vuorotellessa. Välillä palataan miesten lapsuusmuistoihin, joista nykypäivän tapahtumat saavat lisää selityksiä ja taustaa.

Molemmat ovat kotoisin Törmälästä. Pasi asuu nykyisin Helsingissä, ja kauppakorkeakoulun käyneenä työskentelee Metsäjätti-konsernin johtotehtävissä. Pasi asuu vaimonsa kanssa tyylikkäässä etelähelsinkiläisessä asunnossa, perheenlisäystäkin on lähiaikoina tulossa. Päällisin puolin monen mielestä unelmaelämää siis. Janne on töissä sahalla, jossa hän toimii kuumapuristinlaitteen hoitajana ja elää tavallisen vaatimatonta duunarielämää. Vapaa-aikaa tahdittaa alkoholi, joka on aiheuttanut miehelle jonkin verran ongelmia. Jannen haaveena oli joskus ryhtyä toimittajaksi, mutta kodin kasvatusilmapiirin ollessa lannistava ja pessimistinen, jäivät nekin haaveeksi. Satunnaisesti hän kuitenkin kirjoittelee pohdiskeluitaan paikallislehden yleisönosastolle. Nimimerkillä tietenkin, ettei tulisi tehneeksi itsestään minkäänlaista turhaa numeroa.

Kaverusten tiet kohtaavat pitkästä aikaa, kun Metsäjätti-konserni päättä ruveta tehostamaan Törmälän sahan toimintaa. Pasi lähetetään hoitamaan "likainen työ" saneerauksineen ja tehostamisineen. Tästä seuraa monenlaista vastakkainasettelua, duunareiden ja herrojen, mutta myös Pasin ja Jannen omien ajattelumallien välille. Kiehtova lähtökohta siis tarinalle.

Metsäjätti on Miika Nousiaisen (s.1973) kolmas romaani (julkaistu  2011). Hänen esikoisensa Vadelmavenepakolainen (2007) nousi suureksi hitiksi, mutta myös Metsäjätti sekä hänen toinen julkaisunsa Maaninkavaara (2009) ovat keränneet paljon kehuja.

Pidän itse Nousiaisen tyylistä kirjoittaa. Teksti on humoristista, muttei kuitenkaan överiksi vedettyä, ja se sisältää paljon hauskoja oivalluksia arkisesta elämästä. Tilanteiden, henkilöiden ja tapahtumien kuvailu herättää hyviä nostalgiaviboja. Todennäköisesti Haukiputaalta kotoisin oleva kirjailja ammentaa tekstissä ja tarinassa hyvin paljon myös omista lapsuusmuistoistaan.

Kirjasta löytyy myös mielenkiintoista poliittista vastakkainasettelua ja analyysiä. Oma suosikkini on Jannen yksinäinen pohdiskelu Metsäjätin Törmälän tehtaan yt-neuvotteluiden jälkimainingeissa:

Kävelen työvuoron jälkeen kotiin. Moni kävelee portista ulos viimeistä kertaa. Kaikki näyttävät lähtevän yksin. Omiin suuntiinsa, luovuttaneita.

Ei näy edes vihaa. Eikä ihme, eihän tällä tehtaalla ole kasvoja. Omistaja on floridalainen eläkeläinen, jolle eläkevakuutusyhtiö on luvannut lokoisat eläkepäivät. Miten sitä vastaan noustaan kapinaan?

Kun ihmiset eivät tiedä, minkä puolesta tai mitä vastaan taistella, he luovuttavat. En minäkään lapsena ymmärtänyt, mistä vappumarssissa oli kyse, mutta viimeistään nyt tajuan, kuinka tärkeää se oli. Se oli näyttö siitä, että kuulumme johonkin: luokkaan, ryhmään, porukkaan.

Kun kuuluu johonkin, voi pyrkiä johonkin ja vastustaa jotakin. Nyt työläisille on markkinoitu keskiluokkaisuus haaveena. Ne eivät saavuta sitä, mutta eivät ole enää työväenluokkaakaan, siksi ne eivät kuulu enää mihinkään. Ne on riisuttu aseista.

Tällä Janne (tai kirjailija Nousiainen) tulee kiteyttäneeksi aika tarkkaan nykyvasemmiston suurimmat ongelmat. Näin helppoa se on kun sen osaa.

Shishan tuoksua, historiaa ja Punaisenmeren syleilyä

Halusin reissata talvilomaviikollani ulkomaille. Kriteerit kohdevalinnalle olivat seuraavat: riittävästi lämpöä ja aurinkoa, inhimillisen pituinen lentomatka, ennenkäymätön kohde, mielenkiintoinen kulttuuri, sekä "jotain spesiaalia". Näillä kriteereillä ja jonkinlaisella poissulkemistekniikalla päädyin Punaisenmeren rannalla sijaitsevaan Jordanian Aqabaan.

Itse valitsin suorien lentojen (ja pienen lapsen kanssa reissatessa helppouden) takia Apollomatkojen valmiin paketin. Muita vaihtoehtoja on useita, sillä Aqabaan pääsee reittilennoilla mm Istanbulin (Turkish Airlines) ja Ammanin (Royal Jordanian) kautta. Suoria lentoja ei Aqabaan Helsingistä Apollon lomalentojen lisäksi tällä hetkellä ole. Yksi vaihtoehto on lentää rajanaapuriin Eilatiin, joka sijaitsee lyhyen taksimatkan päässä. Hotellivaihtoehtoja on runsaasti, joten kohde sopii niin edullista reppureissua kuin luksuksempaakin vaihtoehtoa etsivälle.

Aqaba on suhteellisen pieni (reilut 100000 asukasta) mutta eläväinen satamakaupunki Jordaniassa. Naapurit ovat lähellä, Israelin puolella Eilat vain muutaman kilometrin päässä, eikä Saudi-Arabian rajallekaan ole kuin reilut 10 km. Egypti ja Siinain niemimaa alkavat heti Eilatin vierestä, joten Aqaba on sijainniltaan varsin kansainvälinen. Kaupungin turisteista suurin osa tuleekin juuri naapurimaista, ja viikonlopun viettoon saapuu paljon kotimaanmatkailijoita muualta Jordaniasta. Turisteja on sopivasti, ei missään nimessä liikaa. Kaupunki on yhä aidon arabialainen, ja perinteinen suomalainen ulkonäkö herättää edelleenkin positiivista mielenkiintoa paikallisten keskuudessa.

Aqaba ja Jordania sopii monenlaista matkaa etsivälle. Punainenmeri tarjoaa ehkä maailman parhaimpia vesiä sukeltamiseen, snorklailuun ja muuhun vesiaktiviteettiin. Sukellusopetusta ja -reissuja tarjoavia yrityksiä on paljon, ja niistä löytyy jokaiselle jotakin. Historiasta ja kulttuurista kiinnostuneelle alueen rikas ja kiehtova menneisyys on myös varsinainen aarreaitta. Nämä vaihtoehdot yhdistettynä miellyttävään ilmastoon, ystävällisiin ihmisiin ja erinomaiseen ruokaan tekevätkin Jordaniasta mainion, kaikille sopivan matkakohteen.

Itse Aqaban kaupungin koluamiseen riittää pari päivää. Keskusta-alue on kompaktin kokoinen ja välimatkat todella lyhyitä. Matkaan kannattaakin yhdistää päiväreissuja eteläisen Jordanian kiehtoviin kohteisiin.

Huikea Petran kalliokaupunki lienee se kaikkein merkittävin must-nähtävyys. Tätä ei kannata jättää väliin, mikäli täällä päin maailmaa liikkuu. Petrasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljin, mutta tämä yksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä on jokaisen nähtävä omin silmin. Paikalle pääsee niin matkatoimistojen, paikallisten reissunjärjestäjien tai vaikkapa taksin kyydillä. Itse maksoin edestakaisesta taksikyydistä vajaan neljän tunnin odotteluineen 60JD. Halpaa ja helppoa.

Toinen mykistävän hieno kokemus on 60km päässä Aqabasta sijaitseva Wadi Rumin autiomaa. Wadi Rum on luonnonsuojelualuetta (luonnon lisäksi tarkoitus säilyttää alueen ainutlaatuiset perinnemaisemat ja beduiinikulttuuri), joten siellä pääsee liikkumaan vain opastetuilla retkillä, maastoautolla tai kamelilla liikkuen. Opas on siinäkin mielessä hyvä olla mukana, sillä valtavan kokoiseen hiekka- ja kallioerämaahan eksyy helposti. Itse tein Wadi Rumiin puolen päivän retken, joka huipentui huikeimpaan auringonlaskuun, jonka olen koskaan missään nähnyt. Kuten Petra, myös Wadi Rum pitää nähdä ja kokea itse. Paikalliset kutsuvat aluetta Jordanian sieluksi, ja siellä käytyään ymmärtää miksi.

Yksi suositeltava päiväreissun kohde on naapurikaupunki Eilat. Itse piipahdin rajan toisella puolella lähinnä siksi, että Israel puuttui vielä omalta käytyjen valtioiden listaltani. Sinänsä kaupungissa ei ole mitään erityistä nähtävää, vaan kyseessä on turistien kansoittama, kohtuullisen hengetön länsikohde. Eksotiikkaa edustaa lähinnä hepreankieliset katukyltit ja valomainokset. Mikäli länsimaisen muodin shoppailu tai bailaaminen kiinnostaa, on Eilat Aqabaa parempi valinta. Kaikissa muissa kategorioissa rajan itäinen puoli sitten viekin voiton.

Rajan ylittäminen sujuu ilman ongelmia. Leimoja lyödään passiin usealla tiskillä, ja kummassakin maassa maksetaan maasta poistuessa. Raja menee kiinni ilta kahdeksalta, mikä kannattaa pitää mielessä. Kummallakin puolella taksilla pääsee rajalta keskustaan ripeästi ja edullisesti.

Aqaba ja Jordania yleensäkään ei ole mikään ökyhalpa matkailukohde. Hintataso on kyllä Suomea edullisempaa, mutta kaikkein vilkkaimmilla paikoilla on hinnoissa myös jonkin verran turistilisää. Kannattaa siis asioida paikallisten suosimissa kaupoissa ja ravintoloissa, mikäli haluaa pitää matkabudjetin tiukalla.

Ruuista suositeltavaa on maistella ainakin paikallista lampaaasta valmistettua perinneruokaa mansafia. Myös muut lammasruuat ovat erinomaisia. Falafelia saa lähes jokaisesta kulman pikkuravintolasta, nekin erittäin herkullisia. Aqabasta saa myös paljon kalaruokia, merellisestä sijainnista johtuen. Sayadieh tarkoittaa päivän saalista ja on aina takuuvarma valinta.

Yksi lähi-idän spesialiteetti osuu silmään (ja tuoksuu nenään) kaikkialla: nimittäin vesipiipun eli shishan polttelu. Paikalliset tykkäävät istua iltaa eri makuisten ja tuoksuisten makutupakoidensa äärellä, ja jaaritella päivänpolttavia aiheita. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä hintaa piipulliselle (jota muutama henki polttelee reilun tunnin) tulee vain muutama dinaari. Maistuu muuten hyvältä!

Paikalliset taksikuskit tarjoilevat palveluitaan ohikulkeville turisteille. "Petra, Wadi Rum, maybe tomorrow"-fraasi tulee varmasti tutuksi. Hyviä ehdokkaita on varmasti paljon, itse käytin Mohammad Kotiash -nimisen, n 50-vuotiaan perheellisen miehen taksikyytejä. Petran retkelle tuli hintaa tosiaan se 60 dinaaria. Mohammad puhuu hyvää englantia ja on täsmällisesti sovitussa paikassa. Autokin oli uudehko ja ajotyyli rauhallinen. Sopii siis myös säikyimmille. Hänet tavoittaa meilitse bedwienstar (ät) yahoo.com ja puhelimitse 00962779558660. Suosittelen!

Niinkuin ylläolevista jutuista varmasti huokuu, tykästyin Aqabaan ja Jordaniaan kovasti. Jordanialaiset ihmiset olivat superystävällisiä ja vielä toistaiseksi vähäisen turistimäärän takia myös aidon innostuneita matkailijoista. Ennakkoluulot lähi-idän maita kohtaan ovat monella tiukassa, ja tämä saattaakin olla Jordanian aitouden pelastus tulevaisuudessakin. Junttimaisesti örveltäviä suomalais- tai länkkärilaumoja ei täällä tapaa, ja hyvä niin. Jordania ei sellaista kohtaloa ansaitse.