sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kiitos 1990 - 1999 vol14.

New Yorkin Long Islandilta kotoisin olevat high school kaverukset Kevin Mercer, David Jude Jolicoeur ja Vincent Mason halusivat perustaa bändin. He tekivät demobiisin nimeltään Plug Tunin, josta rap tuottaja Prince Paul kiinnostui. Näin lyhykäisyydessään syntyi yksi hiphopin historian legendaarisimmista kokoonpanoista, De La Soul. Ensimmäinen albumi 3 Feet High and Rising julkaistiin jo vuonna 1989. Levy oli valtaisa menestys ja sitä pidetäänkin yhtenä kyseisen musiikkingenren merkkiteoksista.

Toinen albumi De La Soul is Dead julkaistiin vuonna 1991. Kaupallisesti se ei menestynyt lähellekään niin hyvin kuin debyyttialbumi, mutta kriitikoiden ja alan aktiivisten harrastajien mielestä se oli kuitenkin huomattavasti parempi tekele. Mm Source-lehti nosti levyn omalle kaikkien aikojen 100 parasta levyä kommentoimalla sen olevan "nerokas ja harvojen ymmärtämä".

Erinomaista musiikkia siis, ja täällä blogissani esittelemällä XXL:n listalla levyn suurin hitti, Ring Ring Ring pääsee sijalle 237. Kappale kertoo yli-innokkaista rap-faneista, jotka tunkevat bändin jäsenten ovien taaksen diggailemaan ja kertomaan omista rap-suunnitelmistaan.


Biisi on taattua De La Soulia. Nopeahkolla biitillä varustettu tarttuva bilebiisi. Näistä tulee aina hyvälle tuulelle. Itse videossa ei ole mitään erityistä, 90-luvun alun meinini huokuu läpi mukavasti.