maanantai 17. helmikuuta 2014

Shishan tuoksua, historiaa ja Punaisenmeren syleilyä

Halusin reissata talvilomaviikollani ulkomaille. Kriteerit kohdevalinnalle olivat seuraavat: riittävästi lämpöä ja aurinkoa, inhimillisen pituinen lentomatka, ennenkäymätön kohde, mielenkiintoinen kulttuuri, sekä "jotain spesiaalia". Näillä kriteereillä ja jonkinlaisella poissulkemistekniikalla päädyin Punaisenmeren rannalla sijaitsevaan Jordanian Aqabaan.

Itse valitsin suorien lentojen (ja pienen lapsen kanssa reissatessa helppouden) takia Apollomatkojen valmiin paketin. Muita vaihtoehtoja on useita, sillä Aqabaan pääsee reittilennoilla mm Istanbulin (Turkish Airlines) ja Ammanin (Royal Jordanian) kautta. Suoria lentoja ei Aqabaan Helsingistä Apollon lomalentojen lisäksi tällä hetkellä ole. Yksi vaihtoehto on lentää rajanaapuriin Eilatiin, joka sijaitsee lyhyen taksimatkan päässä. Hotellivaihtoehtoja on runsaasti, joten kohde sopii niin edullista reppureissua kuin luksuksempaakin vaihtoehtoa etsivälle.

Aqaba on suhteellisen pieni (reilut 100000 asukasta) mutta eläväinen satamakaupunki Jordaniassa. Naapurit ovat lähellä, Israelin puolella Eilat vain muutaman kilometrin päässä, eikä Saudi-Arabian rajallekaan ole kuin reilut 10 km. Egypti ja Siinain niemimaa alkavat heti Eilatin vierestä, joten Aqaba on sijainniltaan varsin kansainvälinen. Kaupungin turisteista suurin osa tuleekin juuri naapurimaista, ja viikonlopun viettoon saapuu paljon kotimaanmatkailijoita muualta Jordaniasta. Turisteja on sopivasti, ei missään nimessä liikaa. Kaupunki on yhä aidon arabialainen, ja perinteinen suomalainen ulkonäkö herättää edelleenkin positiivista mielenkiintoa paikallisten keskuudessa.

Aqaba ja Jordania sopii monenlaista matkaa etsivälle. Punainenmeri tarjoaa ehkä maailman parhaimpia vesiä sukeltamiseen, snorklailuun ja muuhun vesiaktiviteettiin. Sukellusopetusta ja -reissuja tarjoavia yrityksiä on paljon, ja niistä löytyy jokaiselle jotakin. Historiasta ja kulttuurista kiinnostuneelle alueen rikas ja kiehtova menneisyys on myös varsinainen aarreaitta. Nämä vaihtoehdot yhdistettynä miellyttävään ilmastoon, ystävällisiin ihmisiin ja erinomaiseen ruokaan tekevätkin Jordaniasta mainion, kaikille sopivan matkakohteen.

Itse Aqaban kaupungin koluamiseen riittää pari päivää. Keskusta-alue on kompaktin kokoinen ja välimatkat todella lyhyitä. Matkaan kannattaakin yhdistää päiväreissuja eteläisen Jordanian kiehtoviin kohteisiin.

Huikea Petran kalliokaupunki lienee se kaikkein merkittävin must-nähtävyys. Tätä ei kannata jättää väliin, mikäli täällä päin maailmaa liikkuu. Petrasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljin, mutta tämä yksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä on jokaisen nähtävä omin silmin. Paikalle pääsee niin matkatoimistojen, paikallisten reissunjärjestäjien tai vaikkapa taksin kyydillä. Itse maksoin edestakaisesta taksikyydistä vajaan neljän tunnin odotteluineen 60JD. Halpaa ja helppoa.

Toinen mykistävän hieno kokemus on 60km päässä Aqabasta sijaitseva Wadi Rumin autiomaa. Wadi Rum on luonnonsuojelualuetta (luonnon lisäksi tarkoitus säilyttää alueen ainutlaatuiset perinnemaisemat ja beduiinikulttuuri), joten siellä pääsee liikkumaan vain opastetuilla retkillä, maastoautolla tai kamelilla liikkuen. Opas on siinäkin mielessä hyvä olla mukana, sillä valtavan kokoiseen hiekka- ja kallioerämaahan eksyy helposti. Itse tein Wadi Rumiin puolen päivän retken, joka huipentui huikeimpaan auringonlaskuun, jonka olen koskaan missään nähnyt. Kuten Petra, myös Wadi Rum pitää nähdä ja kokea itse. Paikalliset kutsuvat aluetta Jordanian sieluksi, ja siellä käytyään ymmärtää miksi.

Yksi suositeltava päiväreissun kohde on naapurikaupunki Eilat. Itse piipahdin rajan toisella puolella lähinnä siksi, että Israel puuttui vielä omalta käytyjen valtioiden listaltani. Sinänsä kaupungissa ei ole mitään erityistä nähtävää, vaan kyseessä on turistien kansoittama, kohtuullisen hengetön länsikohde. Eksotiikkaa edustaa lähinnä hepreankieliset katukyltit ja valomainokset. Mikäli länsimaisen muodin shoppailu tai bailaaminen kiinnostaa, on Eilat Aqabaa parempi valinta. Kaikissa muissa kategorioissa rajan itäinen puoli sitten viekin voiton.

Rajan ylittäminen sujuu ilman ongelmia. Leimoja lyödään passiin usealla tiskillä, ja kummassakin maassa maksetaan maasta poistuessa. Raja menee kiinni ilta kahdeksalta, mikä kannattaa pitää mielessä. Kummallakin puolella taksilla pääsee rajalta keskustaan ripeästi ja edullisesti.

Aqaba ja Jordania yleensäkään ei ole mikään ökyhalpa matkailukohde. Hintataso on kyllä Suomea edullisempaa, mutta kaikkein vilkkaimmilla paikoilla on hinnoissa myös jonkin verran turistilisää. Kannattaa siis asioida paikallisten suosimissa kaupoissa ja ravintoloissa, mikäli haluaa pitää matkabudjetin tiukalla.

Ruuista suositeltavaa on maistella ainakin paikallista lampaaasta valmistettua perinneruokaa mansafia. Myös muut lammasruuat ovat erinomaisia. Falafelia saa lähes jokaisesta kulman pikkuravintolasta, nekin erittäin herkullisia. Aqabasta saa myös paljon kalaruokia, merellisestä sijainnista johtuen. Sayadieh tarkoittaa päivän saalista ja on aina takuuvarma valinta.

Yksi lähi-idän spesialiteetti osuu silmään (ja tuoksuu nenään) kaikkialla: nimittäin vesipiipun eli shishan polttelu. Paikalliset tykkäävät istua iltaa eri makuisten ja tuoksuisten makutupakoidensa äärellä, ja jaaritella päivänpolttavia aiheita. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä hintaa piipulliselle (jota muutama henki polttelee reilun tunnin) tulee vain muutama dinaari. Maistuu muuten hyvältä!

Paikalliset taksikuskit tarjoilevat palveluitaan ohikulkeville turisteille. "Petra, Wadi Rum, maybe tomorrow"-fraasi tulee varmasti tutuksi. Hyviä ehdokkaita on varmasti paljon, itse käytin Mohammad Kotiash -nimisen, n 50-vuotiaan perheellisen miehen taksikyytejä. Petran retkelle tuli hintaa tosiaan se 60 dinaaria. Mohammad puhuu hyvää englantia ja on täsmällisesti sovitussa paikassa. Autokin oli uudehko ja ajotyyli rauhallinen. Sopii siis myös säikyimmille. Hänet tavoittaa meilitse bedwienstar (ät) yahoo.com ja puhelimitse 00962779558660. Suosittelen!

Niinkuin ylläolevista jutuista varmasti huokuu, tykästyin Aqabaan ja Jordaniaan kovasti. Jordanialaiset ihmiset olivat superystävällisiä ja vielä toistaiseksi vähäisen turistimäärän takia myös aidon innostuneita matkailijoista. Ennakkoluulot lähi-idän maita kohtaan ovat monella tiukassa, ja tämä saattaakin olla Jordanian aitouden pelastus tulevaisuudessakin. Junttimaisesti örveltäviä suomalais- tai länkkärilaumoja ei täällä tapaa, ja hyvä niin. Jordania ei sellaista kohtaloa ansaitse.




tiistai 4. helmikuuta 2014

Anarkismin aakkoset pohdiskellen

Eräässä tuoreessa kiroituksessaan Conor Cruise O'Brien puhuu "vastavallankumouksellisen alistamisen" prosessista, joka on uhka vastavallankumouksellisen yhteiskuntamme älylliselle integriteetille vastaavalla tavalla kuin "vallankumouksellinen alistaminen" - varsin surkuteltava ilmiö, jota ei usein osata huomioida - on horjuttanut älyllistä yhtenäisyyttä vallankumouksellisissa tilanteissa.

Noam Chomskyn Anarkismista -teoksen ensimmäinen virke meinasi vaikeaselkoisuudellaan lannistaa minut heti alkuunsa. Harkitsin jopa kirjan jättämistä väliin, mutta onneksi jatkoin lukemista. Pelko pelkästä akateemisesta viisastelusta karisi pikkuhiljaa luku luvulta. Toki Anarkismista ei ole muutenkaan se kaikkein helpoin lukukokemus, joten sinnikkyyttä ja keskittymistä se vaati.

Teos on kokoelma amerikkalaisen kirjailijan/tieteentekijän/aktivistin Noam Chomskyn tekstejä ja haastatteluita vuosien varrelta.  Ne on sijoitettu kirjassa aikajärjestykseen, vanhimmat 1960-luvulta, viimeisin vuodelta 2004. Yhdistävä tekijä kaikille teksteille on se, että ne käsittelevät anarkismia.

Chomsky on tuottelias kirjailija, jonka vasemmistolaiset, globalisaation ja imperialismin vastaiset teokset ovat kuluneet monen maailmanpolitiikasta kiinnostuneen lukijan käsissä ympäri maailmaa. Harva kuitenkaan tietää, että Chomsky määrittelee itsensä pohjimmiltaan anarkistiksi, tarkemmin ottaen libertarianistiseksi sosialistiksi. Juuri siksi tekstejä onkin niin kiinnostavaa lukea.

Harva myöskään tietää mitä anarkismi on. Suurimmalle osalle tulee ensimmäisenä mieleen yläasteen uskonnon vihkon kanteen piirretty "anarkismilogo" tai punkbiisien sanoitukset. Kovinkaan moni ei osaa kuvailla, mitä anarkistit oikeasti haluavat tai minkälainen olisi anarkistinen yhteiskunta. Juuri näiden syiden takia tartuin itsekin tähän teokseen.

Suoria ja konkreettisia vastauksia Chomskyn kirja ei anna. Joitain viittauksia anarkistisen yhteiskunnan mahdollisiin rakenteisiin tai visioihin löytyy, samoin kuin Espanjan sisällissodan aikaisiin kansanvaltaisiin ja anarkistisiin kokeiluihin. Mutta varsinaista "näin toimii anarkistinen yhteiskuntamalli"-selvitystä on siis turha odottaa.

Syynä konkretian puutteeseen lienee ennenkaikkea se, että anarkismi on jäänyt muutamaa historian lyhyttä pätkää lukuunottamatta teoreettiselle tasolle. Siinä missä kapitalistisia ja kommunistisia yhteiskuntamalleja on varioitu ja kokeiltu käytännössä lukuisia, on anarkismi jäänyt puhtaaksi ideologiseksi pohdiskeluksi. Syytä siihen en tiedä, vaikka uskon aatteen olevan kaikkein lähimpänä sitä kollektiivisesti yhdessä sovittavaa mallia, joka valittaisiin, jos yhteiskunta rakennettaisiin uudelleen nollapisteestä.

Anarkismista on erinomainen, ajatuksia herättävä yhteiskunnallinen teos. Mikäli poliittinen pohdiskelu kiinnostaa, tämä on juuri sinulle. Omaa ajatteluani tämä laajensi, ja into perehtyä aatesuuntaukseen enemmänkin heräsi vahvasti. Suositeltavia kirjavinkkejä aiheesta otetaan mieluusti vastaan!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kiitos 1990 - 1999 vol15.

Yksi rap-musiikin historian aliarvostetuimpia artisteja lienee mies nimeltään Omar Credle, eli O.C. Ysäriräppipuritaanit hänet kyllä tuntevat, mutta suuren yleisön tunnistamaa nimeä ei miehestä koskaan tullut. Ja hyvä niin, saapahan fiilistellä rauhassa.

Omar syntyi vuonna 1971 New Yorkin Brooklynissa. Soolouransa lisäksi hänet tunnetaan D.I.T.C -nimisen kokoonpanon jäsenenä. Albumeita miehen uralle mahtuu seitsemän, joista viisi sooloja. Lisäksi mukaan mahtuu lukuisia vierailuja muiden albumeilla sekä muutama kimppalevy.

XXL:n listan sijalta 236 löytyy kappale Time's up, joka oli O.C.:n debyyttialbumin, vuonna 1994 julkaistun Word...Lifen suosituin singlelohkaisu.




Tässä biisissä on jotain kiehtovaa. Jollain tavoin siitä huokuu kaikki se fiilis ja yksinkertaisuus, mikä yhdeksänkymmentäluvun räpistä tekee niin mahtavaa. Aitoa ja juurevaa musaa. Jotain sellaista, mikä nykyhiphopista tyystin puuttuu.