lauantai 20. lokakuuta 2012

Sitä Raamatulla päähän, joka TV-lupaa maksaa

Viimeisen kahden viikon aikana Yleisradion kanavat lähettävät mm. seuraavia ohjelmia: Gudstjänst från Stockholm (Yle Fem), Uskonpuhdistuksen muistopäivän Jumalanpalvelus Alahärmän kirkosta (TV 1), Jumalanpalvelus Turun Tuomiokirkosta vuodelta 1985 (Yle Fem), Jumalanpalvelus Kokkolan Baptistiseurakunnasta (TV 1), Jumalanpalvelus Helsingin Missionkyrkanista vuodelta 1976 (Yle Fem), Jumalanpalvelus Johanneksenkirkosta vuodelta 1992 (Yle Fem), Sotkamon seurakunnan Jumalanpalvelus (Yle Radio 1), Ortodoksinen Liturgia Iisalmesta (Yle Radio 1) ja Turun Henrikinseurakunnan Jumalanpalvelus (Yle Radio 1). Lisäksi viikon jokaisena arkiaamuna kuullaan Aamuhartaus (Yle Radio 1) sekä Andrum (Radio Vega) kahteen kertaan.

Niinkuin yllä olevasta listasta näkee, kristillistä ohjelmaa tulee valtio-omisteisen Ylen kanavilta kohtuullisen paljon. Muita uskontokuntia koskevaa ohjelmaa tai Jumalanpalveluksia ei lähetetä.  

Poliitikkojen kuulee aina sanovan, että Suomessa ei ole valtionkirkkoa. Käytäntö osoittaa ikävä kyllä aivan muuta. Kummallisen veronkanto-oikeuden lisäksi, kristilliset kirkkokunnat saavat julkista tukea sanomansa levittämiseen valtion viralliselta televevisio- ja radioyhtiöltä. Miksi ihmeessä? 22% suomalaisista ei ole kristittyjä, joten miksi heidän sitten pitää maksaa kristillisten ohjelmien tuottamisesta ja lähettämisestä?

Miksi sitten valtakunnallinen yleisradioyhtiö lähettää kristillistä ohjelmaa? Kaikki perustuu Yleisradiolakiin, joka säätelee Ylen toimintaa. Laissa sanotaan mm. seuraavaa: "Yhtiön tulee ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia". Tähän hartausohjelmat-mainintaan Yle siis perustaa politiikkansa. 

Laissa ei kuitenkaan määritellä, että ohjelman tulisi olla pelkästään kristillisiä kirkkoja koskevaa. Päin vastoin. Kun samassa pykälässä puhutaan myös tasa-arvonäkökohdista, eikö olisi kohtuullista, että myös muut maan uskontokunnat saisivat silloin tällöin sanomansa valtakunnan kanaville? 

Yleisradiolaissa määritellään yhtiön tehtäviksi myös: "tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille" sekä "edistää kulttuurien vuorovaikutusta". Mikä olisikaan parempi keino toteuttaa näitä tehtäviä, kun nostaa esille myös maamme vähemmistöryhmiä- ja uskontoja? Esimerkiksi n. 1-2 prosenttia suomalaisista on Muslimeita ja seurakuntien jäsenmäärät ovat kovassa kasvussa. Eikö juuri tämänkaltainen tiedonvälitys olisi omiaan vähentämään ennakkoluuloja ja lisäämään suvaitsevaisuutta puolin ja toisin?

Toki kokonaan toinen kysymys on, tarvitseeko Yleisradion edes lähetää uskonnollista ohjelmaa? Mielestäni ei. Valtion ei pitäisi ohjeistaa ihmisten uskonasioita mitenkään, vaan ne tulisi jättää kokonaan kotien ja uskontokuntien omiksi asioiksi. Valtion tehtävät löytyvät kyllä aivan jostain muualta, kuin ihmisten henkisen tien johdattamisesta.

Kristillisiä televisiokanavia meillä jo on, ja viimeistään internet tuo käytännössä kaikki maailman kanavat ja sanomat jo nyt koteihimme. Eli sen sijaan, että Yle rupeaa kantamaan kuvauskalustoaan Moskeijoihin, Synakogiin tai temppeleihin, tulisi keski-aikaista Yleisradiolakia muuttaa. Me emme tarvitse valtiolta virallista uskonopetusta. Ja kun Yleisradionkin kohdalla puhutaan ainaisista säästötoimenpiteistä, niin eikö juuri täällä olisi sitä ylimääräistä resurssia jaettavaksi?











sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tapastelua Töölössä

Jos Helsingistä pitäisi valita yksi ravintola, joka jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen positiivisesti, on Runeberginkadulla sijaitseva Bar Teos oman listani kärkipäässä. Täällä on tullut käytyä aika monta kertaa, mutta ainakaan vielä en ole päässyt kyllästymään.

Yksi varmoja hyvän ravitolan merkkejä on se, että ilman pöytävarausta on turha mennä paikanpäälle. Täma lainalaisuus koskee myös Teosta, ja varaus kannattaakin tehdä hyvissä ajoin. Varsinkin kun paikka on yleensä isompien ryhmien/kaveriporukoiden suosiossa, täyttyy pienehkö tila hyvinkin nopeasti.

Itsekin käyn Teoksessa yleensä isommalla porukalla. Tapakset sopivat juuri leppoisaan yhdessäoloon ja ilakointiin erinomaisesti. Ravintola on sopivan rento, mutta kuitenkin tunnelmallinen. Espanjaa puhuva henkilökunta, näyttävät seinämaalaukset, lepattavat kynttilänvalot ja iloinen puheensorina saavat mielen laukkaamaan jonnekin madridilaiseen kortteriravintolaan. Aitoa tunnelmaa ja fiilistä siis.

Ja se tärkein, eli ruoka. Itse asuin muutama vuosi sitten vähän aikaa Espanjassa, joten vertailukohtaa aitoon tapaskulttuuriin löytyy. Siksi uskallan väittää, että tämän autenttisempia tapaksia ei Helsingistä ihan helposti löydä. Monissa muissa vastaavissa paikoissa annokset on koitettu tehdä hiukan suomalaisempaan makuun,  mutta ei Teoksessa. Täällä tortilla de patatas maistuu juuri samalta kuin Madridin El Tigressä. Siksi veri vetää tänne aina uudestaan ja uudestaan.

Tarjolla on kymmenittäin erilaisia tapaksia, joita voi valita yksitellen, tai menukokonaisuuksina. Kaikkia  menuja saa pyydettäessä myös vegeversioina, jolloin voi keskittyä vain maistelemiseen, ilman, että joutuu mietiskelemään annosten sisältöä. Menuihin kuuluu myös jälkiruokaa, joista ehdoton suosikkini on crema catalana.

Myös juomapuoli on kunnossa. Suomessa monesti kehno "talon viini" on Teoksessa timanttisen hyvää. Edullinen, 13 euroa maksava Zaleo Tempranillo sopi täydellisesti Tapasten kaveriksi. Sangriaakin olisi ollut tarjolla, samoin espanjalaisia oluita.

Vahva suositukseni, ja auttaa kivasti myös orastavaan Espanja-kaipuuseen. Lisäksi muutaman viinilasin jälkeen on kiva koittaa verrytellä espanjantaitojaan tarjoilijoiden kanssa. :)

tiistai 9. lokakuuta 2012

100%:sti kannattajien seura

Pelaajat vaihtuvat, seura ja kannattajat pysyvät. Moni jalkapallokannattaja saa tästä vanhasta viisaudesta voimaa saapuessaan kerta toisensa jälkeen oman joukkueensa stadionille, satoi tai paistoi. Ikävä kyllä viimeiset vuodet ovat pikkuhiljaa pilanneet monta hienoa seuraa, kun raha on saanut liikaa valtaa. Nykyinen huippufutis on pelkkää viihdettä, jonka parhaat ja toivotuimmat asiakkaat istuvat ympäri maailmaa maksukanavien ääressä, nauttien HD-tason kuvakulmista ja insinööritason statistiikasta. 

Vanhasta kunnon kannattajasta (siis siitä, joka on käynyt uskollisesti matseissa vuosia tai jopa vuosikymmeniä) on tullut monelle seuralle toissijainen, jopa ei-toivottu asia. Esimerkiksi Manchester Unitedille yksi aasialaisturisti tuo kymmenkertaisia rahamääriä mennessään matsiin, kuin paikallinen sälli. Jalkapalloturistit ostavat jokaiselta reissultaan fanikrääsää, ja ovat valmiita maksamaan ottelulipuista satoja euroja. Mieluummin seurat siis haluavat 40 000 oikeaa asiakasta, kuin 40 000 oikeaa kannattajaa. Raha ratkaisee.

Kun rahaa liikkuu valtavasti ja pelaajapalkkiotkin ovat nousseet pilviin, lisääntyvät myös riskit. Yksikin epäonnistunut kausi saattaa johtaa nykyisessä kilpavarustelukierteessä seurojen olemassaolon loppumiseen. Viimeisen 10 vuoden aikana on Euroopasta hävinnyt lukuisia seuroja talousvaikeuksiin kaatuen. Oman seuran häviäminen alta on erittäin monelle kannattajalle se kaikkein suurin kauhukuva. Ikävän monelle se on myös tapahtunut.

Seuroja on mennyt kannattajien alta myös Suomessa. Yksi surullisimmista esimerkeistä on takavuosien mahtiseura Tampere United. TamU oli 2000-luvun menestyneimpiä suomalaisseuroja kolmella mestaruudellaan ja kolmella pronssillaan. Lisäksi menestystä tuli Suomen Cupin mestaruuden ja hienojen Eurocup-otteluiden myötä.

Taru loppui kuitenkin erittäin epäselvissä merkeissä, kun seura tuomittiin menettämään kokonaan sarjapaikkansa liiton sarjoissa. Syynä olivat sopupeli- ja lahjussyytteet, joiden oikeellisuudesta kiistellään edelleenkin korkeimmissa oikeusasteissa. Kun sarjapaikka meni alta, pääty seura myös sitä kautta pikaisesti konkurissiin. Tampere Unitedin taival näytti päättyneen kylmästi jalkapalloseurojen hautausmaalle.

Mutta. Onneksi jalkapalloseuralla on kannattajat. Ne, ketkä ovat vielä paikalla silloin, kuin menestyksen myötä saapuneet asiakkaat ja muut gloryhunterit ovat kaikonneet. Näin kävi onneksi myös Tampere Unitedille.

Tampere Unitedin aktiivinen kannatusyhdistys päätti, että seuraa ei heiltä voi viedä. Niinpä kannattajien ydinryhmästä koostunut joukkio perusti uuden seuran, TamU-K:n jatkamaan TamU:n perinteitä. Kausi 2011 meni harrastesarjoissa ja kaudelle 2012 seura ilmoittautuikin jo Tampereen piirin alimmalle sarjatasolle. Seura oli palannut haudan reunalta takaisin elävien kirjoihin.

Moni naureskeli pitkin kautta tamperelaisten innokkuudelle ja äänekkäälle, alasarjoissa ennennäkemättömälle kannattajakulttuurille. Kuitenkin kauden edetessä, uusia innokkaita naamoja saapui katsomaan seuran otteluita, ja kaikki huipentui viime sunnuntaina nousujuhliin. Tamu-K pelaa ensi kaudella vitosdivarissa ja kannattajien työ oman seuran elvyttämiseksi on onnistunut.

Jos joku väittää, että Suomessa ei ole jalkapallokulttuuria, hän on totaalisen väärässä. Sitoutuneet kannattajat ovat kulttuuria aidoimmillaan. Kun seuran nimestä vielä ensi kaudella todennäköisesti häviää -K -liite, on Tampere United tullut takaisin. Tervetuloa!

Katso myös tämä videopätkä huikeatunnelmaisen nousukarsintamatsin katsomofiiliksestä:

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kiitos 1990 - 1999 vol4.

Keith Murray, varmasti tuttu nimi kaikille ysäriräppiä diggaileville. Legendaarisen Def Squadin jäsenen ensimmäisen levyn suosituin sinkkubiisi, The most beautifullest thing in this world päätyi XXL:n listan sijalle 247. Tämän kappaleen sisältämä saman niminen, vuonna 1994 julkaistu levy on jäänyt toistaiseksi Murrayn menestyneimmäksi levyksi.



The most beautifullest thing in this world on ehkä ysäriräppiä puhtaimmillaan. Simppeli sämpletausta ja päälle rehdit räpit. Taas perusasioiden äärellä, mutta juuri tämä yksinkertaisuus kiehtoo minua, verrattuna nykymusiikin sekamelskaavaan mölyämiseen. Samoin video, hyvin perinteinen. Toimii.