tiistai 15. toukokuuta 2012

Baarit kiinni kahdelta

Katselin eilen Ajankohtaisen Kakkosen Känni-iltaa. Perinteiseen tyyliin paikalle oli saapunut iso joukko vieraita, joiden mielipiteet erosivat toisistaan voimakkaasti. Aikaisempia AK:n teemoja ovat olleet mm. paljon kohua aiheuttanut Homo-ilta ja Vihapuhe-ilta, kaikki siis hyvinkin vahvoja mielipiteitä herättäviä aiheita.

Näin oli tälläkin kertaa. Omia näkemyksiä puolustettiin vankasti ja hetkittäin homma meni paasaamiseksi. Ravintola- ja olutväki kannatti vapaampaa alkoholi- ja anniskelupolitiikkaa, sosiaali- ja terveyspuolen ihmiset pääasiassa tiukennuksia. Keskusteluissa käytiin läpi aiheita mm. keskioluen laimentamisesta ja Alkoon siirtämisestä, puistojuopottelusta sekä ravintoloitten aukioloajoista. Vieraana ollut, absolutistina tunnettu Kaisa Leka totesi osuvasti, että "ihmisen oikeus ryypätä herättää käsittämättömän vahvoja tunteita".

Sisäministeri Päivi Räsänen ehdotti helmikuussa 2012 ravintoloiden ja baarien ns. jatkoaikalupien poistamista, sekä niiden anniskelun loppumista jo puoli kahdelta, kun ykyisin alkoholia saa myydä maksimissaan puoli neljään saakka. Ehdotus herätti jo tuolloin valtavan vastalauseiden ryöpyn ja uskon Känni-illan nostavan keskustelun taas uudelleen aktiiviseksi.

Itse olen yleensä ollut Räsäsen kanssa asioista täysin eri mieltä, mutta tässä asiassa pitää kyllä kompata sisäministeriä. Tiedän kokemuksesta ja tuhansia euroja baareihin ja yökerhoihin kantaneena, että ne pahimmat ongelmat ja mokat syntyvät juuri aamuyön pikku tunteina. Tappeluita, nurkkiin kuseskelua ja muuta hölmöilyä tapahtuu eniten juuri aamuneljän ja viiden välillä, kun juhlakansa purkautuu yökerhoista kaduille. Poliisin (yhteiskunnan) resursseja ja verovaroja menee humalaisten törttöilijöiden kaitsemiseen ja ensiavuissa paikkaamiseen. Täysin hukkaan heitettyjä rahoja mielestäni.

Väitän, että jos baarit menisivät kiinni kahdelta, ongelmat vähenisivät. Iso osa juhlijoista suuntaisi noihin aikoihin kotiin, ja aikaisempi nukkumaan käynti helpottaisi seuraavan päivän (ja työviikon) tuskaa. Kaikki tietävät, että kova kankkunen ja sekaisin mennyt unirytmi tuntuvat vielä alkuviikostakin.

Vastaväitteinä on kuultu mm. sitä, että kyllä ihmiset sitten jatkaisivat ryyppäämistä jossakin muualla, kun tarjoilu baareissa loppuu. Varmasti osa niin tekisikin, niinkuin nykyisinkin. Mutta elimistöä ei tietääkseni kuitenkaan ole ohjelmoitu siten, että jos alkoholia ei saa vähintään puoli neljään saakka, on sitä lähdettävä vetämään jonnekin muualle. Kysymys on vain tottumuksista ja uskon ihmisten kyllä oppivan siihen, että baarijuhlinta loppuisi hiukan aikaisemmin. Ja sitäpaitsi jatkoille kutsutaan yleensä mukavaa ja tuttua sakkia, ja niissä touhu menee harvoin sellaiseksi, että poliisin pitäisi niihin puuttua. 95% juhlijoista ei kuitenkaan jaksa jatkoille lähteä, joten en pitäisi niitä senkään takia minkäänlaisena ongelmana.

Myös ravintola-ala on ollut huolissaan. On väitetty tuhansien työpaikkojen katoavan jos aukioloaikoja lyhennetään. Tällä hetkellä ongelmana on se, että ihmiset tulevat baareihin niin myöhään. Jos aukioloajoilla saataisiin ohjattua ihmiset baareihin aikaisemmin, ratkeaisi tämäkin. Yötunnit ovat myös ravintola-alalla työnantajalle niitä kaikkein kalleimpia tunteja ja pari tuntia pois yötyötä keventäisi yrittäjien kuluja. Lisäksi aikaisempi juhliminen vähentäisi myös järjestyksenvalvontatarpeita ravintoloissa, joka yritysten on myös nykyisin hoidettava. Uskon siis vähentyneiden kulujen korvaavan mahdollista menetettyä myyntiä.

Alkoholi aiheuttaa tässä maassa miljardiluokan kustannuksia. Siksi meidän tulee tehdä radikaalejakin toimenpiteitä, että sen yhteiskunnalle aiheuttamia kuluja saadaan karsittua. Suomalaiskansallista junttityyliä on jo kokeiltu, olisiko aika siirtyä tässäkin asiassa jo uudelle vuosituhannelle?










tiistai 8. toukokuuta 2012

Kiitos 1990 - 1999 vol1.

Sain veljeltäni New Yorkin tuliaisina XXL-lehden erikoisnumeron "250 Greatest hiphop songs 1990-1999 - Rap's best decade ever". Ajattelin jakaa tämän listauksen myös blogin lukijoiden kanssa.

Itselleni juuri 90-luvulla tehty rap/hiphop on SE musiikkityyli. Levyhyllyni muutamasta sadasta julkaisusta n. 90% menee tähän kategoriaan ja niitä tulee fiilisteltyä tasaiseen tahtiin. Monen muun diggarin tavoin nykyhiphop ei minulle maistu, ja jatkuvien pettymysten myötä en ole siihen jaksanut enää edes perehtyä. Parempi pysytellä sellaisten biisien ja levyjen äärellä, joista itselleen tulee ne parhaat fiilikset ja joihin liittyy paljon hienoja muistoja.

Lehdessä luetellaan siis toimituksen mielestä 250 merkittävintä ja parasta hiphop-biisiä 90-luvulta. Iso osa kappaleista on minulle ennestään tuttuja, mutta listalta löytyi kyllä useita ennenkuulemattomiakin helmiä.


Aloitetaan siis sijalla 250: Gangstarr- Take it personal


Gangstarr on yksi merkittävimmistä kokoonpanoista hiphopin historiasta. Lukuisia hienoja levyjä, mahtavia biittejä (DJ Premier on oma tuottajasuosikkini numero 1) ja hyvää läppää = toimii. Gangstarrin biisien erikoisuus on mielestäni siinä, että ne ovat kaikki tasaisen hyviä, eli ns. kuraa ei tuotannosta löydy. Tämä kappale on erittäin gangstarrmainen ja sopii siksi mainiosti listalle sellaisenaan.

Diggailkaa ja jatketaan sijalla 249 myöhemmin..




lauantai 5. toukokuuta 2012

MM-kisojen lippupolitiikka - röyhkeää ahneutta

Suomessa ja Ruotsissa pelattavista jääkiekon maailmanmestaruuskisoista piti järjestäjien visioiden mukaan tulla "Kaikkien aikojen Pohjoismainen urheilujuhla". Jokainen muutaman päivän ajan kisoja seurannut on huomannut, että tavoite ei ole aivan toteutunut.

Yleisömäärät ovat olleet katastrofaalisen pieniä: Tukholmassa pelatuissa matseissa katsojia on huonoimmillaan ollut muutama sata, eikä Helsingissäkään kovin suurta tungosta peleihin ole ollut. Väen vähyyden lisäksi ongelmana on ollut otteluiden todella aneeminen tunnelma. Jopa isäntämaa Suomen avausmatsissa (maailmanmestari, kotikisat, perjantai!) tunnelma oli paikoin kuin kirjastossa. Ihmiset istuivat täysin hiljaa ja korkeintaan vetivät todella typerän näköisiä tanssimuuveja hassuhatut päässään taukomusiikin tahdissa. Todellinen "urheilujuhla" siis. Jännityksellä odotan, minkälainen kirkkomessutunnelma on luvassa matseissa, jotka pelataan arki-iltaisin...

Suurin syyllinen yleisöongelmiin on Jääkiekkoliiton ahneus. Viime kevään maailmanmestaruushuumassa todennäköisesti päätettiin, että rautaa pitää takoa silloin kun se on kuumaa. Lippujen hinnat hilattiin älyttömyyksiin, sillä oletettiin suomalaisten maksavan ihan mita tahansa sankarinsa nähdäkseen. Ja samalla luultiin, että suomalaiset ovat niin kovaa kiekkokansaa, että myös nämä Ranskat ja Kazakstanit kiinnostavat. (Suomalaiset eivät ole kiekkokansaa, vaan menestyskansaa. Ne lajit kiinnostavat, joissa pärjätään, oli kyseessä sitten jääkiekko, curling, formulat tai keihäänheitto).

Molemmat luulot osoittautuivat virheellisiksi. 150 euroa maajoukkuematsin näkemisestä on lähes kaikille liikaa, sillä useimmat olisivat halunneet mennä katsomaan matseja vaikkapa perheensä kanssa. Nelihenkinen perhe maksaa yhden Suomen matsin lipuista siis 600€, ja siihen ruokailut, juomat sekä majoitukset päälle. Lähes tonnin reissu lienee suurimmalle osalle liikaa. Eikä kyllä kovinkaan moni yksittäinenkään katsoja pulita tuollaisia summia yhdestä matsista.

Tavalliset kuluttajat eivät sitten lippuja hankkineetkaan oletettuun malliin, vaan suurin osa katsomossa istujista on yritysvieraita. Sen näkee ja aistii televisiokuvista, kun itse ottelu ei isoa osaa katsomosta juuri kiinnosta, vaan kaikenlainen mukahassuttelu ja ilmaisesta huikasta nauttiminen vie mielenkiinnon. Järjestäjät väittävät useamman matsin olleen loppuunmyytyjä, joka kertoo vain siitä, että suuri osa yritysvieraista on mieluummin jäänyt kotiin. Toki Jääkiekkoliitto on rahansa saanut näistä tyhistäkin paikoista.

Ruotsissa yleisömäärien vähyyteen reagoitiin jo pari päivää kisojen alkamisen jälkeen. Lippujen hintoja laskettiin radikaalisti, kun edes kotijoukkue Ruotsi ei vetänyt halliin porukkaa. Toisaalta jääkiekko ei Ruotsissa ole muutenkaan niin isossa asemassa kuin Suomessa, joten ehkä vähäinen kiinnostus kertoo myöskin siitä.

Nämä kisat tullaan muistamaan surullisena esimerkkinä pääsylippujen röyhkeän ahneesta ylihinnoittelusta ja suomalaisen kuluttajan lapsellisesta aliarvioinnista. Lahti 2001 ja Helsinki 2012, kaksi merkittävää tapausta suomalaisessa urheiluhistoriassa, tosin ihan muista kuin urheilullisista syistä.