Kiitos 1990 - 1999 vol14.

New Yorkin Long Islandilta kotoisin olevat high school kaverukset Kevin Mercer, David Jude Jolicoeur ja Vincent Mason halusivat perustaa bändin. He tekivät demobiisin nimeltään Plug Tunin, josta rap tuottaja Prince Paul kiinnostui. Näin lyhykäisyydessään syntyi yksi hiphopin historian legendaarisimmista kokoonpanoista, De La Soul. Ensimmäinen albumi 3 Feet High and Rising julkaistiin jo vuonna 1989. Levy oli valtaisa menestys ja sitä pidetäänkin yhtenä kyseisen musiikkingenren merkkiteoksista.

Toinen albumi De La Soul is Dead julkaistiin vuonna 1991. Kaupallisesti se ei menestynyt lähellekään niin hyvin kuin debyyttialbumi, mutta kriitikoiden ja alan aktiivisten harrastajien mielestä se oli kuitenkin huomattavasti parempi tekele. Mm Source-lehti nosti levyn omalle kaikkien aikojen 100 parasta levyä kommentoimalla sen olevan "nerokas ja harvojen ymmärtämä".

Erinomaista musiikkia siis, ja täällä blogissani esittelemällä XXL:n listalla levyn suurin hitti, Ring Ring Ring pääsee sijalle 237. Kappale kertoo yli-innokkaista rap-faneista, jotka tunkevat bändin jäsenten ovien taaksen diggailemaan ja kertomaan omista rap-suunnitelmistaan.

Biisi on taattua De La Soulia. Nopeahkolla biitillä varustettu tarttuva bilebiisi. Näistä tulee aina hyvälle tuulelle. Itse videossa ei ole mitään erityistä, 90-luvun alun meinini huokuu läpi mukavasti.

Alkoholittomat punaviinit testissä

Suomen talvi on synkkä ja pimeä. Moni haluaakin lohduttautua kylmien kuukausien ajan punaviinilasillisen äärellä. Myös pikkujoulu- ja joulusesonki lisää kysyntää ja kulutusta, siksi päätinkin testata saatavilla olevien alkoholittomien punaviinien tarjontaa.

Suomalaisissa kaupoissa valikoimaa ei ole kovin laajalti, joka todennäköisesti johtuu tuoteryhmän pienehköstä menekistä. Alkosta löytyy tällä hetkellä kaksi tuotetta, muutaman isoimman ruokakaupan kierreltyäni löysin kolme lisää. Saatavilla on siis viisi tuotetta, jotka maistelin, tuoksuttelin ja pistin näiden kriteerien myötä paremmuusjärjestykseen.

Mielikuvani alkoholittomista punaviineistä oli ennakkoon epäluuloinen. Olin kuullut, että etenkin punaviinissä alkoholi tuo punkkuun sille ominaisen "lämmittävyyden" ja maun syvyyden. Lisäksi pikaisesti keskustelupalstoja googlaamalla odotuksissa oli lähinnä mummon marjamehujen makuisia litkuja, jotka ovat täysin käyttökelvottomia.

Molemmat ennakkokäsitykset osoittautuivat ainakin osittain täysin todeksi, vaikka positiivisiakin yllätyksiä löytyi. Tässä alla ranking, paremmasta huonoimpaan:


1. Torres Natureo Free, Espanja
0,375l, Alko, 4,49€
Rypäle: Syrah
Tuoksu: "oikean viinin tuoksua", kypsä hillo, mummon marjapiirakka
Maku: tasapainoinen, mummon vanhanajan mehu
Kommentit: Testin selkeä voittaja. Maistuu "oikealle" viinille ja moni sokkona maistaja ei välttämättä edes huomaisi tämän alkoholittomuutta. Käy mainiosti useimpien kevyimpien ruokien kanssa, myös jouluruokien kanssa.

2. Blue Nun Red, Saksa
0,75l, Alko, 6,49€
Rypäle: Merlot ja cabernet sauvignon
Tuoksu: miellyttävän pehmeä, mehumainen
Maku: vahva mehu, alkuun pirskahteleva, kevyt hapokkuus/tanniini
Kommentit: Testin kakkonen voisi toimia vaikkapa kesäisessä noutopöydässä alkoholittomana vaihtoehtona. Mieluusti tarjoilulämpötila mahdollisimman viileänä.

3. Bonne Nouvelle, Ranska
0,75l, K-citymarket, 6,49€
Rypäle: Merlot
Tuoksu: täytekakku
Maku: mehukatti, kevyt
Kommentit: Kevyen mehumainen viini, maku lähempänä vadelmamehua kuin punaviiniä. Alkoholittomiin juomasekoituksiin tai glögin jatkeeksi.

4. Light Live, Saksa
0,75l, K-citymarket, 6,74€
Rypäle: Cabernet Sauvignon
Tuoksu: todella makea, rusina,
Maku: hapokas, rypälemehun maku
Kommentit: makeahko rypälemehu. Saman tyyppisiä makuja löytää mehuosastolta, vaikka sinänsä tuotteessa ei varsinaista vikaa. Eniten iloa tästä saisi esimerkiksi alkoholittoman sangrian raaka-aineena.

5. Carl Jung Rotlack, Saksa
0,375l, K-citymarket, 2,75€
Rypäle: -
Tuoksu: voimakas ja vanhaksi mennyt marjamehu, vadelma
Maku: vetinen, käynyt ja laiha mehu
Kommentit: Hiukan käyneen mehun makuinen, jotain sherrymäistä jälkimakua. Ei miellytä, enkä kyllä suosittele mihinkään tarkoitukseen. Todennäköisesti sekoitettu sekalaisista ylijääneistä rypälemehuista viinituottajan toimesta


Testin peruteella voidaan todeta, että Alkon valikoimissa olevat Torresin Natureo ja Blue Nun ovat ainoat alkoholittomat punaviinit, joita uskallan suositella. Marketvalikoimista löytyvät viinit jäävät ikävä kyllä selkeästi jalkoihin ja vahvistavat juuri aikaisemmin mainittuja huonoja mielikuvia. Bonne Nouvellessa ja Light Livessä ei sinänsä ole mitään vikaa, Carl Jung Rotlack sen sijaan on mielestäni kehno tuote.

Eli eikun Alkoon, Torresia tai Blue Nunia mukaan, sohvalle vilttiin kääriytyneenä hyvä kirja luettavaksi ja punkkua lasiin.

Kiitos 1990 - 1999 vol13.

Jos edellinen esittelemäni biisi on jäänyt kestosuosikiksi ysäriltä, niin sama koskee myös XXL:n listan sijalla 238 olevaa kappaletta: Kris Krossin Jump soi edelleenkin baareissa ja yökerhoissa niin Pihtiputaalla, Portlandissa kuin Pariisissakin. Radiosoittoa tuskin kertyy, mutta toimivaa jorausmateriaalia kyllä tämä on kyllä vieläkin.

Kris Kross koostui kahdesta nuoresta kaveruksesta, Chris "Mac Daddy" Kellystä ja Chris "Daddy Mac" Smithistä, jotka tuottaja Jermaine Dupri bongasi Atlantalaisesa ostoskeskuksesta. Dupri tarjosi pojille levydiiliä, jonka tuloksena duon ensimmäinen albumi Totally Crossed Out ilmestyi vuonna 1992. Juuri tältä albumilta löytyy yllä esitelty sinkkubiisi Jump, joka muodostuikin välittömästi järkyttävän isoksi hitiksi. Single myi yli 2miljoonaa kopiota ja se oli Billboardin top 100-listalla yhtäjaksoisesti kahdeksan viikkoa. Yhdysvaltojen lisäksi se menestyi myös useassa Euroopan maassa. Mielenkiintoista on myös, että kappaleen videokin myi VHS-sinkkuna (tällaisesta en ollut ennnen kuullutkaan!) yli 100 000 kappaletta, kunnioitettava määrä sekin reilun kolmen minuutin pläjäyksestä. Ja niinkuin huomaatte, itse videossahan ei hyppimisen ja isojen toppatakkien lisäksi ole mitään mullistavaa.

Kris Krossin ehkä tunnetuin tavaramerkki oli pukeutuminen. Vaatteet olivat päällä väärinpäin. Tätä muoti-ilmiötä muistan nähneeni itsekin 90-luvulla nuorisotalon diskossa pyöriessäni. Biisi jäi elämään, muoti-ilmiö onneksi hävisi.

Kaksikko julkaisi vielä pari albumia, Da Bomb (1993) ja Young, Rich & Dangerous (1996), kunnes heidän tiensä erosivat. Molemmat suuntasivat soolouralle, joista ei kuitenkaan merkittävimpiä mainetekoja hphopin historiaan jäänyt.

Toukokuussa 2013 Chriss Kelly kuoli ilmeisesti huumeiden yliannostukseen. Näin innokkaimpien fanien haaveet Kris Krossin paluusta saivat samalla lopullisen tuomionsa.

Pintaraapaisu elämäntapasotilaan seikkailuihin

"Sota on tarjonnut minulle monta adrenaliinihumalaa. Se merkitsee hurjaa hyvän olon tunnetta, pelon voittamista, itsevarmuuden tuntoa. Sellaisen voi kokea vaikkapa benjiä hyppäämällä, mutta taistelutilanteessa olen määräävä ja minun on osattava ottaa ohjat käsiini." 

Näin perustelee suomalainen Rolf Ollakka kirjassaan Suomalaisen palkkasotilaan tarina syitä, jotka ovat vieneet hänet sotimaan ympäri maailmaa, Burman viidakoista Kosovon vuoristometsiin.

Vuonna 2000 ilmestynyt kirja on melkoisen lyhyt. 134 sivuun mahtuu paljon tapahtumia ja kerronta etenee vauhdilla. Teos on ikäänkuin pieni pintaraapaisu palkkasotilaan elämästä, sillä aihepiiristä olisi saanut varmasti tuplastikin tarinaa.

Tarinan tarina etenee pikaisen lapsuus- ja nuoruuskuvauksen jälkeen Norjaan, johon Ollakka lähtee töihin öljynporauslautalle. Siellä hän tutustuu Ricky-nimiseen tyyppiin, jonka kanssa he päättävät lähteä palkkasotilaiksi Burmaan. Burmassa he saavat ensimmäiset taistelukokemuksensa ja maistiaisensa palkkasotilaan elämästä. Kaakkois-Aasiasta kotiuduttuaan Ollakka suuntaa suurin odotuksin Ranskan Muukalaislegioonaan, joka kuitenkin osoittautuu pettymykseksi. Kun organisaatio keskittyy nykyisin enemmän rauhanturvaamiseen ja koulutus on pitkälti työpalvelusta, ei mies viihtynyt näissä hommissa kovin pitkään. Legioonasta kirjoittajan tie vie vielä Kosovoon, jossa hän liittyy taistelemaan serbijoukkojen puolelle. Kosovossa Ollakka haavoittuu, ja sodat on näin ollen miehen osalta vähäksi aikaa sodittu. Kirjan loppuosiossa hän haaveilee jo seuraavasta mahdollisesta sotaretkestään ja veikkaa sen suuntautuvan Etelä-Amerikkaan.

Teksti on helppolukuista eikä sisällä turhaa kikkailua, siitä pisteet kirjoittajalle. Jonkun verran tulee vastaan asioiden toistoa, joita ei jostain syystä ole editoitu lopullisesta versiosta pois. Tarinassa kirjoittaja keskittyy omasta mielestään tärkeimpään asiaan, eli itse taistelemiseen. Itseni kaltaista maallikkolukijaa olisi kiinnostanut varmasti myös kuvaukset sotimisen välisestä ajasta, fiiliksistä ja siitä, kuinka paljon ja miten ihminen muuttuu sotakokemusten myötä?

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Ollakka on elämässään tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hän on varmuudella jatkanut retkiään, mutta minne? Pienen googlailun jälkeen löysin tiedonmurun, että hän olisi tällä hetkellä taistelemassa Syyriassa. Google ainakin tarjoaa Ollakan näköisen miehen poseeraamassa Syyrian kapinallisten lipun kanssa, joten tämä tieto pitänee paikkaansa? Lisäksi jonkun linkin mukaan Ollakka värväisi väkeä Suomesta liittymään mukaan Syyrian sotaan, tämän väitteen todenperäisyydestä en osaa ottaa kantaa.

Takki on kirjoittajalla kääntynyt tai periaatteet löysistyneet, sillä kirjassaan hän kirjoittaa seuraavaa, kun hän pohdiskelee syitä, miksi päätyi taistelemaan serbien, eikä kosovolaisten puolelle:

"Minulle puolella oli väliä. Kuten sanottu, muslimien puolella taistelevia palkkasotilaita pidettiin lähinnä pettureina: albaanien riveissä taistellut ei pääsisi kristillisten puolelle töihin. Palkkasotilaista 99 prosenttia on kristittyjä ja suurin osa sodista uskonsotia.

Itselläni kristinusko jäi rippikouluun, mutta puolta valitessa päätös on helppo. Ehkä minulle on annettu väärä kuva tai olen ymmärtänyt väärin kaiken muslimeista lukemani, mutta kaikki ne naisten silpomiset ynnä muu saavat minut valitsemaan kristillisen puolen.

Jossain vaiheessa kävi mielessä, että jos Jugoslavian sotaa ei olisi käyty, niin kyllä muslimit olisivat jo Suomeenkin asti tulleet. Siinä mielessä Jugoslavia on tehnyt Pohjoismaille palveluksen, että se on pysäyttänyt koko niin sanotun turkkilaisen kansan, joka on lähtenyt nousemaan sieltä ylöspäin."

Nämä yllä olevat kertovat paljon kirjoittajastaan. Ollakka on varmasti erinomainen sotilas, mutta uskontojen ja politiikan pohdiskelu olisi syytä jättää muille henkilöille. Tai ehkä kukaan ei ole muistanut hänelle kertoa, että kapinallisten puolella sotii pääasiassa sunnimuslimeita?

Parvekepuutarhurointi - yhteenveto ja opit tulevaan

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa citypuutarhurointia lasitetulla parvekkeellani. Ja koska nyt eletään jo syyskuun loppupuolta, lienee jonkinlaisen yhteenvedon aika projektista. Lisäksi kirjaamalla ylös ns.aloittelijan virheet, joku toinen saattaa päästä parempiin tuloksiin jo ensimmäisillä kokeiluillaan!

Itse olen aina oppinut parhaiten asioita kokeilemalla, erehtymällä ja niiden perusteella järkeilemällä. Niin toimin myös puutarhaproggiksenkin kanssa. Ihan kauheasti en lueskellut ohjeita tms, vaan pistin siemenet multaan ja jäin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Tomaateille meinasi käydä kehnosti, kun kesän kuumimpaan aikaan olin muutaman viikon poissa kotoa. Virittelin erinäisiä kastelusysteemeitä, jotka jotenkuten pitivät kasvit hengissä. Palatessani kotiin kaikki tomaatit näyttivät kuolleilta, mutta kovalla kastelulla ne yllättäen tokenivat kaikki kuntoon. Tällainen kidutus ei kuitenkaan tehnyt varmasti hyvää, ja ensi vuodelle pitääkin kehitellä jotain naapuriapua kasteluun.

Kuitenkin tomaatteja tähän talouteen saatiin! Pölyttelin kukkia pensselillä, sillä yhtään mehiläistä en onnistunut ohjaamaan parvekkeelle hommiin. Tämä auttoi, sillä jossain vaiheessa laskin raakileita olevan tulossa ainakin kolmatta sataa. Pääsato kypsyi yllättävän myöhään, ja itseasiassa nyt lämpimän syyskuun aikana pikkutomaatteja on saanut poimia päivittäin. Johtunee varmasti keskikesän kidutuksesta. Jos lämmin syyskuu vielä jatkuu, tomaatteja ei vielä vähään aikaan tarvitse kaupasta hakea.

Chilit ja suippopaprikat kasvoivat loppujen lopuksi todella isoiksi puskiksi. Jos olisin siirtänyt ne ajoissa suurempiin astioihin,  olisi mittaa voinut tulla vieläkin enemmän. Myös nämä kärsivät kesäreissun aiheuttamasta kuivuudesta, mutta eivät olleet niin murheellisen näköisiä kuin amppelitomaatit.

Paprika ja chili saivat alkunsa kaupasta ostettujen vihannesten siemenistä. Kun näitä ei varsinaisesti ole "kotikäyttökasvatukseen" jalostettu, oli sato sitten sen mukaista: muutama suippopaprika, jotka saivat punaista väriä kylkeensä vasta syyskuussa. Chilejä ei lupaavasta kukkimisesta huolimatta tullut lainkaan. Ensi kesälle siis ehdottomasti hankintaan parvekekasvatukseen sopivammat lajikkeet.

Suurin murheenkryyni olivat kuitenkin kirvat. Jossain vaiheessa havahduin niitä olevan kaikissa chilin ja paprikan lehdissä hirvittäviä määriä. En reagoinut tarpeeksi ajoissa, ja tottahan toki tällainen kasvien kärsimys vaikutti myös satomäärään. Koitin hätäpäissäni suihkutella kasveja mäntysuopaliuoksella, jonkinlaista ensiapua siitä ilmeisesti oli. Myös kirvaongelmaan tulee varautua tulevina kesinä paremmin.

Hedelmäpuutkin kasvavat edelleen, omaan rauhalliseen tahtiinsa. Kaksi sitruspuuta pitää ottaa talveksi sisätiloihin, päärynä ja omena saavat kokeilla talvehtimista ruukuissaan parvekkeella. Olisiko jollain lukijalla hyvää vinkkiä näiden varalle? Voi olla, että jotain styroxviritelmää tulee näille kehiteltyä. Toivotaan mahdollisimman leutoa talvea, jotta nämäkin pääsisivät hengissä kohti kesää 2014.

Kun kaikki aloittelijan virheet on nyt tullut tehtyä,  en millään malttaisi enää odotella tulevaa kasvukautta. Parvekkeelle sopivia lajikkeita pitänee ruveta kartoittamaan jo hyvissä ajoin. Lisäksi tarkoituksena olisi panostaa myös oikeaoppisempaan lannoittamiseen ja kasvualustoihin. Nämäkin kun olivat vähän mitä sattuu, enemmän fiilispohjalta tehtyjä.

Nyt kun katselee kalenteria, voi ilokseen huomata seuraavaa: tasan 13 viikon päästä  päivät rupeavat jälleen pitenemään! Johan tässä pitää ruveta pikkuhiljaa hamstraamaan tyhjiä jugurttipurkkejakin taimia varten...

Laatuburgerilla Tukholmassa

Kun pitkästä aikaa osui työviikon keskelle arkivapaa, ja Viking Linella sattui olemaan kampanjatarjouksessa puoli-ilmaisia hyttipaikkoja, päätin lähteä piipahtamaan Tukholmassa. Kaupunki on yksi suosikkejani koko maailmassa, aina yhtä hyvä fiilis piipahtaa.

Yleensä otan perinteisille "Päivä Tukholmassa"-reissulle yhden pakollisen tavoitteen toteutettavaksi. Se voi esimerkiksi olla kulttuuria, futismatsi tai vaikkapa Massimo Duttilla asiointi. Tällä kertaa ykköstavoite oli vierailla paljon hehkutuksia saaneessa Vigårda-hampurilaisravintolassa.

Olipa kerran kolme tukholmalaista kokkia. He rakastivat tuoreita, laadukkaita raaka-aineita,  lähiruokaa ja maaseudun fiilistä. Lisäksi he kaikki olivat pikaruuan ystäviä. Niinpä he päättivät perustaa ravintolan, jossa yhdistyisivät kaikki nämä asiat. Tuloksena syntyi paikka, joka on saavuttanut paikallisten (ja näemmä myös turistien) vankan suosion.

Vigårda on perustajiensa näköinen ja tarjoaa pikaruokaa raikkaista, terveellisistä ja laadukkaista aineksista tehtynä. Pääpaino on hampurilaisissa, joita löytyy listalta seitsemää erilaista. Burgerit myydään ateriakokonaisuuksina, kylkiäisvaihtoehtoja on neljä. Lisäksi hintaan kuuluu pieni salaatti sekä kastike.

Itse päädyin lampaanlihahampurilaiseen ranskalaisilla. Seuralaiseni otti listan ainoan vegevaihtoehdon, kasvis/lampaanmaitojuustolla varustetun version. Kumpikin annos oli taivaallisen hyvää. Raaka-aineet olivat lupauksen mukaisesti fressejä ja laadukkaita. Turhaa kikkailua oli vältetty, pikaruokafiilis säilyttäen. Lopputuloksena elämäni paras hampurilaisateria.

Kun aterian hinta juomineen oli n 11€, palvelu ja ruuan saanti todella ripeää, sisustus ja yleinen fiilis tyylikkäät, en yhtään ihmettele, että paikka oli ääriään myöten täynnä. Pääasiallinen kohderyhmä tuntui olevan keskustan nuoret toimistotyöntekijät, joita pääosa asiakkaista oli. Toki muutama pakollinen kiintiöhipsterikin oli paikalla, voisihan Vigårda sijaita aivan hyvin myös Brooklynissä.

Visiitti ja lounas täällä oli ehdottomasti edestakaisen laivamatkan arvoinen. Ehkä joku seuraava vierailija saisi houkuteltua kokkikolmikon avaamaan sivupisteen myös Helsinkiin?

Ykkössuositukseni vauvaperheille

Olen tässä viimeiset pari kuukautta ollut niinkin onnellisessa asemassa, että olen saanut harjoitella isänä olemista. Pikkuhiljaa tietyt jutut (esim. vaipanvaihto) alkavat mennä jo rutiinilla, mutta silti jokainen päivä tuo edelleen tullessaan kaikenlaisia yllätyksiä.

Näin esikoisen kanssa elellessä, on tullut myös hankittua kaikenlaista tavaraa, jota vauvatarvikeliikkeet ovat pullollaan. Osa on ollut oikeinkin tarpeellisia, osa jäänyt lähestulkoon käyttämättä. Mistäpä sitä toisaalta tietäisikään, mikä on juri omalle lapselleen se järkevä/ei niin järkevä hankinta. Seuraavan (toivottavasti sellainenkin joskus tulossa) kanssa sitä onkin sitten jo huomattavasti viisaampi.

Jos pitäisi valita yksi tuote, jota hehkuttaa, on valinta helppo: nimittäin Hug-a-bub-kantoliina.

Näiden parin kuukauden aikana liinaa on tullut käytettyä päivittäin, joskus useita kertoja päivässä. Hug-a-bubia voi käyttää heti vastasyntyneen kanssa, ja teoriassa käyttöikää on niin kauan, kun vanhempi jaksaa lastaan kantaa. Erilaisia kantoasentoja on lukuisia, niistä jokainen löytää varmuudella itselleen ja lapselleen parhaiten sopivat variaatiot. Hug-a-bub on helppokäyttöinen ja ainakin oman aktiivisen käytön perusteella myös laadukkaan kestävä.

Parasta liinassa on se, että lapsi yksinkertaisesti viihtyy siinä niin hyvin. Vaikka fiilis olisi kuinka itkuinen tahansa, rauhoittuu siinä yleensä muutamassa minuutissa. Muutamassa minuutissa vauva myös yleensä nukahtaa sikeästi,  eikä juuri herää vauhdikkaassakaan liikkeessä. Kun Hug-a-bubin sidontatekniikan ansiosta kyytiläinen pysyy tukevasti ja turvallisesti paikoillaan,  pystyy vanhempi puuhailemaan omia juttujaan melko vapaasti. Suurin haaste alussa onkin muistaa, että kehon etupuolella oleilee jstkuvasti pieni ihminen!

Vaikka oma lapseni on jo kasvanut muutaman kilon painavammaksi, en ainakaan itse ole kokenut minkäänlaisia selkä- tai hartiasärkyjä. Painon nousun huomaa oikeastaan vain jalkojen väsähtämisellä, mutta sehän on vain hyvää treeniä niillekin.

Jos siis mietit (niinkuin minä), että viitsitkö sijoittaa rahojasi tähän tuotteeseen, ja että onko sillä juurikaan käyttöä, vastaan sinulle: viitsi! On käyttöä!

Kiitos 1990 - 1999 vol12.

Jos 250 biisiä sisältävältä XXL:n listalta pitäisi nostaa yksi kappale, jonka myös kaikki ei räppiä kuuntelevat todennäköisesti muistavat, olisi se Skee-Lo:n I Wish. Se oli valtaisa hitti myös Suomessa, ja videokin pyöri jatkuvasti määriä Jyrkissä ja muissa sen aikaisissa musiikkiohjelmissa.

I wish oli Skee-Lo:n, New Yorkin lähistöltä kotoisin olevan Antoine Roundtreen ensimmäisen albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu. Ja oikeastaan ainoaksi miehen tunnetuksi tuotokseksi tämä jääkin, sillä tuskin kovin moni on oikeasti kuullut Skee-Lo:n muita tuotoksia vuosina 2000 ja 2012 julkaistuilta levyiltä. Harva lienee kuullut I Wish:n lisäksi yhtään muuta kappaletta edes debyyttialbumilta.

Ei anneta sen haitata, tämä kappale on kuitenkin mukana listalla. Ja mielestäni ihan ansaitusti. Sillä onhan se varmasti yksi eniten radiosoittoa 90-luvulla kerännyt hiphop-biisi, ja ihan leppoisa renkutus muutenkin. Biisi ei räptekeleenä ole kaksinen, mutta jos tavalliset suomalaisetkin diggailivat tätä hittibuumikokelmia luukuttaessaan, on se jo itsessään tarpeeksi kova meriitti. Itsellänikin muistot liukuvat väkisinkin kesään 1995...

Ihmiskauppaa, kunniamurhia, halla-aholaisuutta ja kuppi çayta

Nappasin anopin kirjahyllystä lomalukemiseksi Jari Tervon Laylan. Muistan tätä hehkutetun kovasti kirjan ilmestymisen aikaan, ja nyt luettuani en ihmettele yhtään miksi. Teos on kiehtova, mukaansatempaava ja sivistävä. Mitä muuta sitä voi hyvältä lukukokemukselta pyytääkään?

En ole aikaisemmin lukenut yhtään Tervon kirjaa. Mies on toki tuttu julkisuudesta monellakin tapaa, ja olen aina diggaillut hänen älykkäästä läpänheitostaan mm. Uutisvuodon vakiokasvona. Tervon kynänkäyttöä on kehuttu paljon ja kirjat ovat olleet myyntimenestyksiä, siksi olikin kiva saada vihdoin uusi kotimainen kirjailija luettu-listalleni.

Kirjan päähenkilö on 15-vuotias kurdityttö Layla. Tarina alkaa Istanbulista, jossa hän herää hääpäivänsä jälkeiseen aamuun. Tuore aviomies epäilee Laylan menettäneen neitsyytensä ennen avioliittoa ja syyttää Laylaa huoraksi, ja siten kelvottomaksi aviovaimoksi. Kurdien vahvojen perinteiden ja ikiaikaisen kunniamurhakäytännön takia tyttö tulee melkein tapetuksi. Vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Laylan onnistuu kuitenkin paeta perheeltään, ja loppujen lopuksi karkumatka käy Euroopan läpi aina Suomeen ja Helsinkiin asti. Suomessa hän joutuu ihmiskaupan uhrina maksamaan karkumatkansa prostituutiolla.

Tapahtumia käsitellään myös tytön elämään kietoutuvan sekalaisen ihmisjoukon näkökulmasta. Hahmoja on paljon, mm. kauppatieteen maisteri Armonlahti, alkoholisoitunut ja prostituutioon ajautunut Helena Viita, maahanmuuttokriittinen filosofian ylioppilas Mika Jaussi, Laylan karkulaiskaveri Tamara sekä lukuisa joukko Laylan kurdiperheen jäseniä. Etenkin kirjan alussa kurdi- ja turkkilaisnimien tipahdellessa tekstiin oli paikoin hankaluuksia pysyä kärryillä, kuka kukin on.

Kullakin kirjan päähahmoista on omassa elämässään ongelmakohtia, joita he koittavat ratkoa juonen edetessä. Osan ongelmat ratkeavat, osalla pahenevat. Osa löytää sisäisen rauhansa, ja osan tulevaisuus jää arvoituksellisesti auki. Kaikkien elämässä Layla näyttelee kuitenkin erittäin merkittävää roolia.

Vaikka kirja onkin jo pari vuotta vanha, ovat teoksen käsittelemät pääteemat edelleenkin erittäin ajankohtaisia. Ihmiskauppa, prostituutio, naisten asema, Turkin EU-jäsenyys, maahanmuuttokritiikki ja islamofobia ovat julkisia keskustelunaiheita jatkuvasti. Tervo on onnistunut pureutumaan näihin aiheisiin todella hyvin ja puolueettomasti. Teemat on saatu ujutettua henkilöhahmoihin ja tarinaan mainiosti.

Muutenkin kirjailijan ammattitaito huokuu teoksessa vahvasti. Tervo on tehnyt valtavan määrän taustatyötä ja pureutunut tarinan aihepiireihin ja tapahtumaympäristöön onnistuneesti. Etenkin kurdikulttuuriin ja Islamiin perehtyminen on ollut ansiokasta. Tervo välttää helpot virheet ja osaa kertoa lukijalle mm sen, että monet kurdikulttuuriin kuuluvat asiat eivät kuulu Islamiin millään tavalla. Kulttuureihin ja uskontoon liittyvät asiat sekoittuvat liian usein ja helposti  mm. puhuttaessa kunniamurhista tai naisten ympärileikkauksista. Kumpikaan ei kuulu Islamiin.

Pidin tästä kirjasta erittäin paljon. Lopun tapahtumat, joissa Armonlahti ajautuu passittomana ja hakattuna kottikärryjä työnteleväksi luuseriksi Istanbuliin tai Islamia sydämestään vihaavan Mika Jaussin kääntyminen muslimiksi ovat mielestäni hiukan epärealistisia. Toisaalta ne eivät ainakaan ole ennalta arvattavia.

Suosittelen kirjaa jokaiselle, jota yllä mainitut teemat kiinnostavat. Vaikka teos onkin fiktiota, löytynee sillä tosielämästä liian paljon vastineita. Silmiä avaava ja hieno kirja.

Veikkausliigan otteluohjelma syyllinen kaikkien aikojen Eurokatastrofiin

Moni juhli jo etukäteen suomalaisseurojen hyvää arpaonnea tämän kauden Eurooppaliigan arvonnoissa: Luxemburgilaiset amatöörit (TPS), "kivenkova" Färsaarten sarjavitonen (Inter) ja sekalainen Azerijengi (MIFK). Ainoastaan Honka saa vastaansa etukäteen kovemman joukkueen, kun espoolaiset kohtaavat ensi viikolla puolalaisen Poznanin. Eli kolme neljästä (etenkin turkulaiset) piti mennä ennakoiden mukaan helposti seuraavalle kierrokselle.

Miten sitten kävikään. Ensin TPS pupelsi ja putosi täysin amatöörivoimin pelaavalle Jeunesse Eschille. (Edellisen kerran Luxemburgin suurseura muuten meni jatkoon otteluparista 60-luvulla pudottaessaan Valkeakosken Hakan..).

Seuraavaksi romahti Inter, jonka putoamista ja kotitappiota färsaarelaiselle Vikingurille voidaan pitää yksittäisenä suorituksena kotimaisen futiksen kautta aikain suurimpana floppina.

Viimeisenä niittinä Maarianhaminan IFK, joka hyvästä vierastuloksesta huolimatta jämähti myös ensimmäiselle kierrokselle. Jos turkulaiset olisivat hoitaneet vastustajansa tennislukemin, ei tämän otteluparin floppaaminen olisi niin masentanut. Nyt sekin saa kunnian olla yksi suomifutiksen mustan eurokauden muistomerkeistä.

Mikä sitten syynä? Aikaisemmin suomalaisseurat ovat edenneet toiselle ja kolmannellekin kierrokselle ilman suurempia ongelmia. Nyt sitten kaikki joukkueet romahtivat ja lähtivät laulukuoroon ennen kuin varsinainen eurohuuma kerkesi edes alkaa. Onko maamme jalkapalloilun taso yhtäkkiä laskenut näin alas?

Syyllinen on Veikkausliigan käsittämättömän huono otteluohjelma: kolmikierroksinen sarja on ahdettu pelattavaksi kuudessa kuukaudessa, päälle höysteenä vielä Suomen Cupin ja Euro-ottelut. Kun kevään pari ensimmäistä kierrosta kaiken lisäksi peruttiin, ovat joukkueet joutuneet pelaamaan otteluita järkyttävän kovalla tahdilla. Pahimmillaan on menty neljällä matsilla kymmenen päivän sisään.

Liiallinen ottelumäärä ja olemattomat palautumisajat lisäävät loukkaantumisia, eivätkä pelaajat kerkeä palautumaan pelien välillä. Valmentajat ovat pulassa, koska kaikki aika menee toipumiseen, eikä joukkuetta pysty kehittämään. Pelin taso ja tempo laskevat: nyt satoa sitten kerättiin murheellisissa Eurooppaliigan otteluissa.

Hälytyskellojen luulisi soivan Veikkausliigan ja Palloliiton toimistoilla. Tämä puuhastelu vaikuttaa koko lajin asemaan ja arvostukseen. Surkeat tulokset leimaavat suomifutiksen potkupalloksi, jossa taso on heikompi kuin Luxemburgissa tai Färsaarilla. Ja todistetustihan se sitä tällä hetkellä on. Hiljaiseksi vetää.

Kiitos 1990 - 1999 vol11.

Jos pitäisi valita muutama biisi, jotka olisi kiva kuulla livenä jollain hämyisellä newyorkilaisella räppiklubilla, olisi XXL:n Best of 90's Rap-lista sijalla 240 oleva Pharoahe Monchin Simon Says yksi niistä.

Oikealta nimeltään Troy Donald Jamerson syntyi lokakuussa 1967 New Yorkin Queensissa. Varsinainen muusikon ura alkoi 1987, kun Troy julkaisi kaverinsa Prince Po:n kanssa kaksi singlebiisiä, jotka eivät kuitenkaan saavuttaneet suurta suosiota.

Tuolloin kaksikko käytti vielä nimeä Simply II Positive MCs, mutta levy-yhtiön toiveesta nimi muutettiin matkan varrella Organized Konfusioniksi. Vuonna 1991 ilmestyikin sitten duon saman niminen debyytti. Levy sai hyvät arvostelut kriitikoilta, mutta kaupallista menestystä se ei saavuttanut. Kaksikko julkaisi albumit vielä 1994 ja 1997, jonka jälkeen heidän tiensä erosivat.

Pharoahe Monch jatkoi uraansa soolona ja esiintyi seuraavina vuosina vierailijana useiden eri artistien levyillä. Vuonna 1999 ilmestyi sitten miehen ensimmäinen levy, Internal Affairs, josta sinkkulohkaisu Simon Says nousi suurimmaksi hitiksi. Kappale nousi Billboardin hiphop/rap/rnb-listalla sijalle 29. Myös itse albumi pärjäsi mukavasti ja keräsi hyviä arvosteluita kriitikoilta.

Tässä biisissä itseäni kiehtoo sen aggressiivinen ote. Video komppaa tunnelmaa, ja keikalla tätä kuunnellessa olisi kohtuullisen helppo päästä punk-keikkamaiseen hurmoshenkeen. Sinäsä kappaleesta tehty video ei juuri tarjoa mitään erikoisuuksia, klassiset vähäpukeiset naiset aitoon ysärityyliin toki löytyvät.

Saimaannorpan tukalat ajat käynnissä

Olen aikaisemminkin kirjoitellut saimaannorppa-asioista. Ikävä kyllä asia on jälleen ajankohtainen, kun silmiini osui tänään uutinen Ylen sivuilta: Kaksi kuuttia kuoli kalaverkkoihin Savonlinnassa.

Alueella voimassa oleva verkkokalastuskielto kestää huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Kun kielto nyt sitten muutama päivä sitten päättyi, löytyi verkoista heti kaksi kuollutta tämän kevään norppaa. Yksinkertaisempikin siis ymmärtää, että kieltoaika ei ole riittävä.

Keski-Saimaalla lomaileva tuttavani kertoi, että suurin osa verkkoihin ja katiskoihin kuolleista saimaannorpista jää ilmoittamatta viranomaisille. Syynä on pelko siitä, että kieltoalueita ja kalastusrajoituksia laajennetaan. Kun "uhriluku" pysyy mahdollisimman pienenä, voivat alueen paatuneimmat norppavihaajat jatkaa perinteisiä kalastusmetodeitaan huoletta jatkossakin.

Jos saimaannorppa halutaan säilyttää, tulee keinoja koventaa. Verkkokalastuskiellon voimassaoloaikaa tulee pidentää, parasta lajille olisi ympärivuotiset rajoitukset. Kalastusta ei Saimaalla tarvitse lopettaa, norppaystävällisiä tapoja löytyy jokaiselle kalamiehelle ja -naiselle.

Toimenpiteitä tarvitaan heti, vuoden päästä voi olla jo myöhäistä.

Kiitos 1990 - 1999 vol10.

Vaikka Busta Rhymes on epäilemättä yksi ysäriräpin suurista nimistä, ei mies ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihini. Toki aikoinaan tuli etenkin miehen Ritari Ässää sämplännyttä Fire it Upia pumpattua paljonkin, muuten tuotanto on jäänyt itselleni hiukan etäiseksi ja vähälle soitolle.

XXL:n listan sijalta 241 löytyy biisi Woo Hah!! Got You All in Check. Kuten muukin BR:n tuotanto, myös tämä on omasta mielestäni liian sekavaa hälyä ja heilumista, videota myöden.

Busta, oikealta nimeltään Trevor Tahiem Smith Jr syntyi vuonna 1972 New Yorkin Brooklynissa. 12-vuotiaana hän muutti perheineen Long Islandille, jossa kävi myös koulunsa.

Musiikkikuviot alkoivat toden teolla vuonna 89, kun mies perusti kavereineen Leaders of the New School-ryhmän. Heidän ensimmäinen albuminsa, Future without a past julkaistiin vuonna 1991. Toinen albumi ilmestyi vielä vuonna 1993, kunnes kokoonpano hajosi sisäisiin riitoihinsa.

Seuraavien vuosien ajan mies esiintyi muiden artistien levyillä, kunnes vihdoin vuonna 1996 hän julkaisi debyyttialbuminsa, The Comingin. Tältä levyltä suurimmaksi hittibiisiksi nousi juuri yllä esitelty Woo Hah!! Got You All in Check -kappale.

Busta Rhymes on julkaissut pitkällä, yhä jatkuvalla urallaan yhdeksän albumia, ja on lisäksi esiintynyt useissa eri tv- ja elokuvatuotannoissa.  Musiikillisista ansioistaan hän on ollut lukuisia kertoja myös Grammy-ehdokkaana. Menestynyt artisti siis kyseessä.

Häävinkkejä juhannuksen kunniaksi

Vielä muutama vuosikymmen sitten juhannus oli suosituinta naimisiinmenoaikaa. Kesähäät pitävät edelleen pintansa, mutta nykyisin juhannusviikonloppu on häiden suhteen yksi kesän hiljaisimpia. Mutta koska ajankohtaan liittyy edelleen paljon naimisiinmenoon ja rakkauteen liittyviä perinteitä, ajattelin jakaa muutamia vinkkejä häitään suunnitteleville. Omista häistä on noin vuosi aikaa, ja ison järjestelytyön tuotoksia jaan mielelläni muillekin.

Meillä oli alkuperäisenä tarkoituksena saada luotua urbaanin tyylikäs hääjuhla. Eli mitään perinteisiä "nuorisoseurantalo"-tilaisuutta karjalaisine pitopöytineen ja morsiammenryöstöineen ei haluttu. Lisäksi oma toiveemme oli, että itse hääpäivää saisimme viettää rennosti nautiskellen, ilman, että meidän tarvitsisi huolehtia MISTÄÄN päivän aikana. Kaikki toiveet toteutuivat, siitä suuren suuret kiitokset kaasolle, bestmanille ja muille läheisille.

Juhlapaikaksemme valikoitui Munkkiniemessä sijaitseva Villa Haka. Paikka on vanha rakennusliike Hakan edustustila ja se huokuu edelleenkin 80-luvun rahakkaiden nousuvuosien tunnelmaa - hyvällä tavalla. Tyylikäs fiilis muodostuu isoista merelle päin aukeavista ikkunoista, kiinalaisten sotavankien rakentamasta graniittiseinästä ja tummasta värimaailmasta. Eli täytti meidän kriteerimme täydellisesti.

Tila kannattaa vuokrata suoraan sen omistajalta, Aimo Kiikkilältä (puh: 0400-425427). Hänen kauttaan vuokrahinta on hiukan edullisempi ja juhlat saavat jatkua pidempään. Tilaa normaalisti vuokraava pitopalvelu on joustamaton ja äärimmäisen hankala yhteistyökumppani. Lisäksi heidän kauttaan vuokrattuna bileiden tulee loppua aikaisemmin.

Ainoa miinus Villa Hakassa oli äänentoisto. Eli jos haluatte soittaa taustamusiikkia esim ruokailun aikana, jonkunlaista viritelmää tarvitaan. Meillä käytössä oli Spotify-listat ja oma kotiteatterijärjestelmä. Toimi oikein hyvin.

Halusimme tarjota vieraillemme erinomaisen hyvää ruokaa. Lukuisten tarjouspyyntöjen perusteella valintamme kohdistui Flow Cateringiin. Se ei ollut halvin, mutta osoittautui täysosumaksi! Todella moni häävieras on kehunut jälkikäteen juuri ruokaa ja palvelua.

Toivoimme teemaan sopivaa, kasvis- ja kalapainotteista (ei sianlihaa) buffet-menua. Ja sellainen huipputuotos todellakin saatiin. Flow:n luoma Urban Green-menu sisälsi mm. jokirapuskagenia, savusiikamoussea, grillattua latva-artisokkaa, useita eri salaatteja, lemonpaahdettua kanaa, sahramikastikkeella höystettyjä kuharullia, sekä paljon paljon muuta. Hyvää sanoisin.

Ruokien lisäksi myös palvelu oli priimaa ja ammattimaista. Jo ennen tilaisuutta käydyt palaverit ja yhteydenpito loivat uskoa onnistuneeseen hääjuhlaan, ja itse tapahtumapaikalla tarjoilu yms toimivat moitteettomasti. Kaikki hoitui kuin itsestään, meidän ei todellakaan tarvinnut muuta kuin nauttia.

Mietimme pitkään bändin ja dj:n välillä. Molemmissa oli hyvät puolensa, päädyimme silti bändiin tilan sopivuutta miettiessämme. Useiden tarjouspyyntöjen ja koekuunteluiden jälkeen meille sopivimmaksi osoittautui Janne Maaralan vetämä bilebändi. Tarjolla oli useita eri variaatioita, "meidän" bändissämme toimi solistina Anna Inginmaa.

Myös bändivalinta meni nappiin! Olimme etukäteen esittäneet toiveita haluamastamme tyylistä ja toivekappaleista, Maarala bändeineen toteutti ne huikean hienosti. Upeaääninen laulajatar kruunasi show:n ja esitykset lomittuivat mainiosti tunnelmaa rakentaen, kohti illan lopun riehakkaita huipennuksia. Bändin taukojen ja lopettamisen jälkeen soittelimme sitten musiikkia omalta playlistaltamme.

Sormuksen ja vaihtuneen sukunimen lisäksi konkreettinen muisto häistä on valokuvat. Siksi halusimme panostaa myös tähän. Eri kuvaajien portfolioihin (joita on onneksi netissä paljon) tutustumiseen meni aikaa, mutta sitä kautta löysimme meidän tyyliimme sopivan kuvaajan. Sakari Röyskö kuvasi meitä ja häitämme koko päivän, lopputuloksena useita satoja, upeita, dokumentaarisella tyylillä kuvattuja hääkuvia. Toki mukana myös paljon klassisia potretteja, mutta pääpaino oli selkeästi meidän elämämme tärkeän päivän tallentamisessa.

Röyskö on todellinen ammattilainen ja yhteistyö hänen kanssaan oli antoisaa. Kuvaaja onnistui onkimaan meistä toiveemme, ja toteutti lopputuloksen paremmin kuin olisimme voineet toivoa.

Yksi hääpaikkan valintaan vaikuttavista kriteereistä meille oli mahdollisuus viedä paikan päälle omat ruoka- ja juhlajuomat. Villa Hakalle se käy, ja Flow Catering tarjoili mielellään, tämäkin puoli siis saatiin järjestymään kivasti.

Halusimme panostaa erityisesti ruuan kanssa tarjottavien viinien laatuun. Niinpä luotimme tässä asiassa kotimaiseen ja suuntasimme Alkoon. Heillä on tarjolla erinomainen ja ilmainen suunnittelupalvelu, jossa ammattilainen tekee juomaehdotuksia menun, tilaisuuden, budjetin ja kohderyhmän mukaan. 

Saimme muutamia ehdotuksia, ostimme pullot kutakin kokeeksi ja maistelimme. Sitten tilaus sähköpostilla Alkoon ja tuotteiden nouto päivää ennen hääpäivää. Kaiken lisäksi "ylimääräiset" pullot voi juhlien jälkeen palauttaa, ja niistä saa korvauksen lähes täyteen hintaa. Laadukasta palvelua mielestäni!

Juhlajuomia lähdimme hakemaan etelänaapurista Tallinnasta. Sataman ympäristössä on lukuisia alkoholikauppoja, joissa valikoimaa piisaa. Ja hinnat ovat todentotta niin edullisia, että henkilöautolla tehtävä "juomaralli" kannattaa. Kaikkine kuluineen säästöä tuli muutama sata euroa Suomen hintoihin nähden. Lisäksi päivähän kannattaa hyödyntää vaikka kasvohoitoon tms, jotka ovat luonnollisesti myös edukkaampia Eestin puolella.

Niinkuin yllä olevista näkyy, olimme tosi tyytyväisiä häidemme keskeisiin järjestelyihin. Käytimme paljon aikaa selvitystyöhön ja yhteistyökumppaneiden kanssa palaveeraamiseen sekä suunnitteluun. Lopputuloksena upean ikimuistoinen päivä, sekä yllä oleville kumppaneillemme toivottavasti paljon lisää töitä. :)

Kurkistus citypuutarhaan

Kirjoitin kaksi kuukautta sitten puutarhaprojektistani. Lupailin seurantaa blogiin, ja nyt onkin pienen välikatsauksen paikka:

Iloiseksi yllätyksekseni kaikki väliaikaispurkkeihin siirtämäni taimet ovat edelleen hengissä. Ne ovat saaneet olla lasitetulla parvekkeella noin kuukauden päivät, jossa lämpö, valo ja ulkoilma on tehnyt niille selkeästi hyvää.

Tomaatit ovat kasvaneet hurjasti. Sisällä ollessaan ne tuntuivat kasvavan pelkkää pituutta, mutta ulkona niiden varret ovat saaneet onneksi myös hiukan paksuutta. Mittaa niillä on nyt melkein puoli metriä, ja niiden ollessa lajikkeeltaan amppelitimaattia, veikkaan maksimipituuden olevan jo lähellä. Eilen tomaatit pääsit vielä "loppusijoituspaikkaansa", eli parvekelaatikoihin. Kyytipojaksi ne saivat ravinteikasta puutarhamultaa, joten kaikki on valmista kukkimiseen ja sato-odotteluun.

Chilit ja suippopaprikat ovat myös kasvaneet kivasti. Pituuskasvu ei ole huiman nopeaa, mutta pientä edistymistä on nähtävissä päivittäin. Varret ovat mukavan paksuja, joten mahdolliset (ja toivotut) paprikat eivät kasvin runkoa tule kummemmin rasittamaan. Myös tämä porukka pääsi eilen isompiin ruukkuihin ja ravinteikkaampaan multaan. Parissa yksilössä on lisäksi jo pieniä kukannuppuja tulossa, joten mielenkiintoa riittää näissäkin.

Myös "sekalaiset" sinnittelee. Toinen itämään lähtenyt hedelmäpuu on yllättävänkin hyvässä kasvuvauhdissa. Puu sai itselleen kaverin, sillä välittömästi ulos ruukut siirrettyäni, joku toinen siemen lähti samasta purkista itämään. Nämä ovat vielä alkuperäisessä ruukussaan.

Harmittelin aikaisemmassa postauksessani sitä, että yksikään kylvämistäni sitrushedelmistä ei lähtenyt itämään. Kun vaihdoin tomaatteja eilen suurempiin astioihin, huomasin kaksi erittäin pientä sitruksen alkua! Kuuma parveke ja parin kuukauden itäminen "unohdettuna" oli tehnyt niille terää. Nyt siis toiveissa saada pari pientä puuta kasvamaan "viherkasvikuntoon".

Toistaiseksi siis kaikki mallillaan. Toivottavasti kaikki kasvini jaksavat sinnitellä, jotta loppukesästä pääsisin fiilistelemään oman sadon herkuilla. Siitä raporttia myöhemmin!

Modernia meksikolaista Annankadulla

Mitä mielikuvia herättää meksikolainen ruoka? Tortillat, fafijakset, burritot ja tacot. Texmex-henkisiä paikkoja löytyy lähes jokaisesta suomalaiskaupungista, ja jotain vastaavaa odottelin saavani, kun suuntasin Helsingin Annankadulla sijaitsevaan meksikolaisravintola Patronaan.

Tarjolla ei kuitenkaan ollut perus santafeta, vaan ravintolan omaa kuvausta käyttäen, modernia meksikolaista ruokaa. Ja sitä se todella olikin. Tutut maut ja raaka-aineet annoksista kyllä löytyivät, mutta pääpaino oli suomalaisittain eksoottiselta kuulostavista ratkaisuista. Esim oma kana-enchiladani oli saanut kaverikseen suklaa-pähkinäkastikkeen. Huikean herkullista, mutta eipä olisi tullut itselleni ensimmäiseksi tällainen yhdistelmä mieleen. 

Pääruokavaihtoehtoja on neljä (sika, lammas, kana, kasvis), alkuruokia noin kymmenen. Otimme alkuun talon omatekemiä maissilastuja (herkullisia) ja niille seuraksi neljää eri lisuketta. Yksi sisälsi kalaa, muut olivat kasvispohjaisia. Hienoja makuvariaatioita, ja annos olisi riittänyt itsessään viemään pienen nälän kahdelta hengeltä.

Juomalista oli kattava. Pääpaino oli tequilapohjaisissa drinkeissä, joita useita sai myös alkoholittomana vaihtoehtona. Lisäksi tarjolla viinejä, meksikolaisia oluita ja sangriaa.

Ainoa miinus tulee hitaahkosta palvelusta. Odottelimme sekä alku-, että pääruokia luvattoman kauan. Toki paikka oli lauantai-iltana tupaten täynnä, mutta se ei liene yllätys ravintola-alala.

Patrona tuntuu olevan tällä hetkellä todella suosittu. Pöytää oli hankala saada varattua. Ilman varausta pääsimme pienen odottelun jälkeen ikkunatiskille, josta oli hauska seurailla kadun vilskettä.

Asiakaskunta koostui pääasiallisesti 25-35 -ikäisistä seurueista/kaveriporukoista. Rento ja äänekäs ilmapiiri sopiikin mielestäni paremmin juuri kavereitten kanssa illan istumiseen, kuin romanttiseen kahdenkeskiseen illastamiseen.

Mainio paikka, suosittelen.

Inhimillisten rajojen ylityksiä

Kävin pitkästä aikaa Eiranrannassa sijaitsevalla Kanuuna-kirpputorilla. Yleensä olen tehnyt täältä mainioita kirjalöytöjä, niin tälläkin kertaa. Riikka Pulkkisen Raja eurolla, Kjell Westön Missä Kuljimme Kerran kahdella. Ahmin ensin mainitun muutamassa päivässä ja ihastuin todella kovasti.

Raja on kirjailija Riikka Pulkkisen esikoisteos. Elokuussa 2006 julkaistua kirjaa on myyty yli 10000 kappaletta ja siitä otettiinkin toinen painos heti julkaisupäivänään. Teos palkittiin tammikuussa 2007 Vuoden esikoisteoksena ja se pokkasi myös Gummeruksen myöntämän Kaarlen palkinnon. Raja on käännetty hollanniksi ja julkaistu nimellä De Grens.

Kirjassa seurataan neljää päähenkilöä, joista kukin tahollaan kamppailee omien, henkilökohtaisten haasteidensa kanssa. Lukijalle selviää jo melko alussa nelikon keskinäiset suhteet, ja tapahtumia käsitellään vuorotellen jokaisen näkökulmasta. Opettaja Julian, lukiolaistyttö Mari, dementoituvaa aviomiestään sureva Anja sekä Julianin 5-vuotias tytär Anni ylittävät vuorollaan inhimillisiä rajoja ratkoessaan elämänsä ongelmia. Nämä rajojen ylitykset tuovat kuvioihin lisää hankaluuksia ja tuskaa, ennenkaikkea heidän läheisilleen. Teoksen nimivalinta onkin oikein osuva.

Itse pidin kaikkein kiinnostavimpana henkilönä Maria, jonka suurimmat draamat muodostuvat naiseksi kasvamisen parissa. Intensiivistä suhdetta äidinkielen opettajaan Julianiin seurataan tiiviisti, kiihkeitä seksikohtauksia peittelemättä. Väkisinkin tulee mieleen edesmenneen Regina-lehden novellit, joita juuri Matin ikäiset tytöt aikoinaan lueskelivat. Ehkä niistä on ammentanut inspiraatiota aikoinaan myös kirjailija Pulkkinen. Ja Riikka Pulkkista yhtään tuntematta, uskallan väittää, että Marin hahmossa on paljon häntä itseään 15-kesäisenä.

Toki muidenkin hahmojen näkökulmaa oli kiehtovaa seurata, mutta aina sitä huomasi odottavansa kohtia, joissa Marin elämää käsitellään. Joku toinen lukija löytää hahmoista varmasti oman suosikkinsa, jonka elämän kokee kiehtovimmaksi.

Kirjan loppu jättää kiusoittelevasti kaikkein suurimmat ratkaisut paljastamatta. Kertooko Julian vaimolleen salasuhteestaan alaikäiseen? Jääkö Mari haikailemaan romanssiaan vai pääseekö hän aikuistumisessaan eteenpäin? Jääkö Anja kiinni miehensä tappamisesta ja kokeeko hän vapauden tunteen toteuttaessaan miehensä viimeisen toiveen? Entä miten käy Annin kaverille Sannalle, jonka Mari pelasti hyisestä joesta?

Juoni kulkee jouhevasti ja mielenkiintoisesti. Jatkuvasti oli pakko lukea vielä muutama sivu eteenpäin. Teksti on taidokasta ja huippuunsa hiottua. Ja varma erinomaisen kirjan merkki on myös se, että hahmot ja tapahtumat pyörivät pitkään ajatuksissa lukemisen jälkeenkin.

Hieno kirja, hieno kirjailija. Tätä lisää!

Feel the famous Imatra Spirit

Sukulaissuhteiden takia/ansiosta olen viettänyt aikaani Imatralla viimeisen viidentoista vuoden aikana suhteellisen paljon. Niinpä tämä minulle aikaisemmin täysin tuntematon maamme kaakkoiskolkka onkin tullut minulle erittäin tutuksi. Olen päässyt seuraamaan aitiopaikalta Imatran seudun kehittymistä taantuvasta teollisuuspaikkakunnasta elinvoimaiseksi pikkukaupungiksi.

Vajaan 30 000 asukkaan Imatra sijaitsee Etelä-Karjalassa. Naapurikaupunki Lappeenranta sijaitsee reilun kolmenkymmenen, rajantakainen Svetogorsk vain muutaman kilometrin päässä. Etelä-karjalainen elämäntyyli sekoittuu kiehtovalla tavalla kansainväliseen (pääasiassa venäläiseen) meininkiin, ja juuri tästä syntyy mielestäni kiehtova kombinaatio.

Venäjän läheisyyttä ei voi olla huomaamatta kaupungissa liikkuessaan. "Pitkäkilpisiä" autoja tulee vastaan lähes yhtä paljon kuin kotimaisia, ja venäjää kuulee puhuttavan siinä missä suomeakin. Imatra onkin aidosti yksi Suomen kansainvälisimpiä kaupunkeja. Pelkkien turistien lisäksi myös venäjänkielisten pysyvä ja kesäasutus on kovassa kasvussa. Suunta on siis jatkossakin entisestään monikulttuurisempi.

Juuri Venäjän läheisyys tuo Imatralle valtavaa tulevaisuuden potentiaalia. Kun aikaisemmin käytännössä koko elinkeinoelämä pyöri paperi- ja terästeollisuuden ympärillä, on suunta nykyisin toinen. Vaikka tehtaat työllistävät edelleenkin ison osan kaupunkilaisista, kasvaa matkailijoille suunnattu liiketoiminta jatkuvasti suurin harppauksin. Väitän, että iso osa uusista, perustettavista yrityksistä ja työpaikoista liittyy tavalla tai toisella vapaa-ajan tai turistipalveluihin. Lisäksi mm. kaupungin kaupallinen tarjonta on kokoonsa nähden suhteettoman laajaa, ja kaupungin keskustakin laitettiin käytännössä uusiksi muutamia vuosia sitten. Nämä positiiviset muutokset eivät rakennu pelkästään etelä-karjalaisen rahan varaan, vaan iso osa kassavirrasta tulee naapurimaan matkailijoilta.

Kun pakettiin lisätään vielä käytännössä jokaisen kotiovelta alkavat huikean hienot ulkoilumaastot, upean Saimaan läheisyys, Vuoksen varret, ylivoimaiset liikuntapalvelut niin kesä- kuin talvilajeille, kulttuuritarjonta, kesätapahtumat (etunenässä perinteinen Imatra Big Band Festival) ja helsinkiläisestä näkökulmasta ajateltuna lapsellisen halvat asumis- ja elinkustannukset, voi Imatran todeta olevan todella mainio kaupunki! Jos työkuvioni mahdollistaisivat, voisin erittäin hyvin kuvitella asuvani tässä Etelä-Karjalan helmessä.

Vuosien varrella olen myös tutustunut paljon paikallisin ihmisiin. Imatralaiset ovat karjalaiseen tyyliin avoimia ja puheliaita, reiluja ja leppoisia. Kaupunki on tarpeeksi pieni, että kukaan ei vedä mitään ylimääräistä roolia, ja tarpeeksi iso, ettei junttimaista nurkkakuntaisuutta esiinny. Minut on otettu kaikkien tuntemieni toimesta aina hienosti vastaan, ja imatralaisten kaverien kanssa iltaa istuessa tunnen olevani yksi heistä.

Oikeastaan ainoa negatiivinen asia liittyy rasismiin. "Ryssäviha" elää toki vahvassa muuallakin päin Suomea, mutta Imatralla se on liiallisen korostunutta. Paikallisia tuntuu ärsyttävän suunnattomasti venäläisten iso määrä ja heidän näkymisensä katukuvassa. Jostain syystä ihmiset eivät ymmärrä, tai halua ymmärtää sitä, että heidän kotikaupunkinsa kehitys ja tulevaisuus elää hyvin vahvasti venäläisten varassa. Paperiteollisuus tulee hiipumaan, venäläisten kiinnostus alueeseen ei. Siksi onkin surullista ja jopa huolestuttavaa, että asenteet elävät edelleenkin niin vahvassa.

Kaupungilla ja seudulla on edessään kiehtova tulevaisuus, ja superkansainvälisellä ilmapiirillä on mahdollisuus muodostaa Imatrasta kaupunki, joka eroaa mielenkiintoisella tavalla muista suomalaiskaupungeista. Mikäli mahdollisuuksia ei täysin ymmärretä, ja asenteet naapureita kohtaan säilyvät kireinä, on vaarana taantuminen Lieksojen, Kemien yms. murheellisen laskusuhdanteisten paikkakuntien joukkoon.

Imatralla on mahdollisuudet olla 2000-luvun Viipuri, toivottavasti paikalliset ymmärtävät kaupunkinsa hienouden ja potentiaalin. Itse tulen matkailemaan täällä jatkossakin, ja itseasiassa tätä kirjoittaessakin olen paikkakunnalla. Taidanpa siis siirtyä iltalenkkeilemään kohti Saimaan rantaa...

Kiitos 1990 - 1999 vol9.

Snoop Dogg, Snoop Doggy Dogg ja tätä nykyä Snoop Lion. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja rakkaalla lapsella on monta huikean legendaarista biisiä, jotka ovat tuttuja anthemeita kaikille (ysäri)rap-diggareille.

Snoop, eli Calvin Cordozar Brodaus jr on yksi hiphopin tunnetuimpia ja menestyneimpiä artisteja. Vuonna 1992 alkaneen uransa aikana mies on myynyt yli 30 miljoonaa albumia. Uralle mahtuu 12 kokopitkää levyä, muutama yhteislevy ja satoja vierailuja muiden artistien kanssa, elokuva- ja televisiorooleja ja jopa mukana olo muutamassa tietokonepelissä. Iso stara siis kyseessä.

XXL:n listan sijalla 242 majailee kappale Ain't No Fun (If the homies can't have none) miehen debyyttialbumilta, Doggystyleltä. Uskallan väittää, että tämä on suurimman osan mielestä edelleenkin miehen paras tekele, ja kokonaisena levynä ehkä suurin 90-luvun klassikko. Tämän levyn sanotaan tuoneen ns. G-funk-tyylin suuren (rap)yleisön tietoisuuteen.

Levy julkaistiin marraskuussa 1993 ja se myi ensimmäisenä julkaisuviikkonaan yli 800000 kopiota. Tämä takasi nousun myös Billboard-listan kärkipaikalle.

Ikävää, että tästä klassikkokipaleesta en löytänyt videota mistään päin nettimaailmaa. Ehkä sellaista ei koskaan edes tehty, mutta hieno biisi toimii toki ilmankin.

Tyylikästä rentoilua Haikossa

Kevät on ottamassa voiton talvesta, ja vihreyden sekä valon lisääntyminen piristää kummasti mieltä. Kun kesälomiin on kuitenkin vielä pitkälti matkaa, päätin virkistää omaa (ja vaimoni!) fiilistä viettämällä pienen rentoutusminiloman perinteisessä Haikon kartanossa. 

Haikon kartano sijaitsee Porvoossa, reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Tyylikäs kartanomiljöö kätkee sisälleen paljon historiaa, ja siellä ovat viettäneet aikaansa niin Euroopan kuninkaalliset kuin kotimaiset merkkihenkilötkin. Mm. taiteilija Albert Edelfelt vietti kartanossa kesiään, onpa muutama hänen alkuperäinen teoksensakin Haikossa nähtävillä.

Päärakennuksessa on valmistumassa mittava remontti, jossa on tarkoitus palauttaa kartano alkuperäiseen, keisarillisen loistokkaaseen tunnelmaan. Remontin myötä myös kylpylä-hotellin palvelukonseptia on tarkoitus uudistaa, ja asiakkaille halutaan jatkossa tarjota elämyksiä mahdollisimman korkeatasoisella palvelulla. Tarjolla on myös Suomessa harvinainen butler-palvelu. Uudistusten takia Haikko on juuri nyt mielenkiintoinen ja ajankohtainen kohde!

Tarjolla on monia erilaisia majoitusvariaatioita. Meidän valintamme oli yhden vuorokauden mittainen kartanoloma. Pakettiin kuului mm spa-osastojen vapaa käyttö, kolmen ruokalajin illallinen, kabinettiaamiainen ja majoitus tyylikkään tunnelmallisessa huoneessa.

Saavuimme Haikkoon jo alkuiltapäivästä. Kirjauduimme sisään, veimme matkatavarat huoneeseemme, ja suuntasimme kylpylään. Ensin kevyt treeni kuntosalilla, jonka jälkeen saunan kautta köllöttelemään poreisiin. Kummasti arkiset asiat unohtuvat, kun chillailee lämpimässä altaassa keväistä Porvoonjoen suistoa sekä kartanopuutarhaa katsellen.

Muutaman tunnin rentoutumisen ja höyrysaunassa istumisen jälkeen oli ohjelmassa ruokailu. Illallinen tarjoiltiin kartanon juhlasalissa, joka on puitteiltaan tyylikkään juhlava. Kiva pianojazz täydensi hyvää fiilistä, ja sopivan väljästi sijoitellut pöydät antoivat kullekin seurueelle omaa privaattia rauhaa.

Kolmen ruokalajin illallisen jokainen osa oli onnistunut: lohikeittoa alkupalaksi, Haikon härkää pääruuaksi, ja syntisen hyvää suklaakakku-mustaherukkaaorbettia jäkiruuaksi. En tiedä kenen vastuulla keittiö on, mutta todella kovan luokan suoritus.

Plussaa annan myös siitä, että etukäteen ilmoittamamme erikoisruokavaliot (sianlihaton) oli osattu ottaa huomioon. Palvelu oli ensiluokkaista, suomalaiseen perustasoon tottuneelle jopa hämmentävän kohteliasta.

Dinnerin jälkeen uni maistui makeasti. Huone oli juuri valmistunut ja todennäköisesti olimme sen ensimmäiset yövieraat. Remontin tavoitteena ollut keisarillinen tunnelma oli saatu luotua, fiilistä nosti vielä erikseen joelle päin avautuva tyylikäs näkymä.

Kartanolomapakettiin kuuluvaa aamiaista tarjoiltiin juhlasalin yhteydessä olevassa kabinetissa. Alkuun kuului lasillinen kuohuviiniä (tarjolla myös alkoholiton), jonka jälkeen tarjoilija jo kantoikin pöytään aamiaistarjontaa. Tiedonkulku oli jossain välissä katkennut, eikä tarjoilijalla ollut kuullut ilmoittamistamme erityisruokavalioista. Niinpä annokset palasivat keittiöön, ja jouduimme odottelemaan annoksiamme jonkin aikaa. Annokset osoittautuivat pettymykseksi, sillä ainakaan meille tarjoillut juurekset yms. eivät mielestäni olleet verrattavissa alkuperäisen aamiaisen ilmakuivattuun kinkkuun ja ankanmaksapateeseen.

Kävimme noutamassa täydennystä salin puolelta, jonka aamiainen osoittautuikin erinomaiseksi. Meille jäi vain hiukan epätietoinen olo siitä, että kuuluiko salin buffet meille vai ei. Tarjoilija ei tästä maininnut mitään, toisaalta ei kyllä tullut kieltämäänkään. Hyvä aamupala, mutta käytännöt siis ontuivat.

Aamiaisen jälkeen oli vielä aikaa hyödyntää kylpyläpalveluita. Kunnon saunomiset, eukalyptuksentuoksuiset höyrysaunat ja altaassa polskiminen viimeistelivät erinomaisen rentoutuneen lomatunnelman. Rentouttavaa pakoa arjesta tultiin hakemaan, sitä myöskin saatiin.

Huonetta luovuttaessa oli pientä häslinkiä. Hinnaksi tuli 20€ enemmän, kuin mitä varausvaiheessa oli sovittu. Jonkin aikaa meni meilejä kaivellessa, ja receptionin henkilökunnalle hintaeroa selvittäessä. Homma saatiin sovittua ja 20€ palautui minulle. Hiukan kaivelemaan jäi henkilökunnan kommentit "henkilö x on varmaan varausvaiheessa laittanut väärän koodin" tms. Asiakkaana minua ei lähtökohtaisesti kiinnosta syyt väärän hinnoittelun takana, vaan selitysten sijaan kuulisin mieluummin pahoitteluja tapahtuneesta. Pahoitteluja ei kuitenkaan saatu, korkeintaan tasolla "hyvä että huomasit". Pieni summa rahaa, enemmänkin periaatekysymys.

Erittäin onnistunut miniloma, joka täytti kaikki tavoitteet/toiveet. Pienet puutteet ja hämminki tiedonkulun yms. säätämisen kanssa kertoo siitä, että uusi palvelukonsepti ei aivan vielä ole valmis. Mainostettu butler-palvelu sen sijaan toimi kivasti, kun hammasharja järjestyi keskellä yötä kymmenessä minuutissa.

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa

Jokavuotinen ilmiö: kun kevät koittaa, rupean haaveilemaan jonkinlaisesta "puutarha"projektista. Monesti haaveilu jatkuu kuitenkin niin pitkälle, että ollaan jo heinäkuun lopulla, eikä mitään kannata enää ryhtyä kasvattamaan. Tänä vuonna olin kuitenkin kerrankin ajoissa liikkeellä, joten jonkinlaista puutarhurin hommaa on nyt luvassa. Lisäksi tulevana kasvukautena minulla on vihdoin käytössäni myös lasitettu parveke, joka antaa uusia mahdollisuuksia citypuutarhurointiin.

Olin pitkin talvea säästellyt kaikenlaisia siemeniä syömistäni hedelmistä ja vihanneksista. Niinpä chilin, viinirypäleen, päärynän, omenan, greipin, appelsiinin, mandariinin, suippopaprikan ja avokadon siemet päätyivät maaliskuun alussa ikkunalaudalle kylvömultaan. Näiden lisäksi kävin vielä hankkimassa puutarhaliikkeestä amppelitomaatin siemeniä. Kastelin purkit multineen läpikotaisin vedellä, peitin kelmulla ja jäin odottelemaan.

Kahden ja puolen viikon päästä huomasin ensimmäisiä elonmerkkejä. Tomaatin siemenet olivat lähteneet itämään! Otin kelmut pois, jotta taimet saivat jatkaa kasvuaan vapaammin. 10:stä siemenestä iti jostain syystä vain viisi, yllättävän huono itämisprosentti mielestäni.

Reilun kolmen viikon päästä tapahtui lisää. Chilien ja suippopaprikoiden seasta rupesi näkymään vihreää, päivälleen samaan aikaan. Suippoparikoista iti huomattavasti useampi kuin chileistä. Lieneekö kyseinen chililajike nirso mullan kanssa?

Sitrushedelmät, avokadot ja viinirypäleet eivät koskaan itäneet. Kenties nämä olisivat vaatineet ravinteikkaampaa multaa lähteäkseen kasvuun. Vai olinko liian kärsimätön? Onneksi uusi siemenerä rupeaa taas kertymään kuivauskaappiin, joten koitan varmasti näiden kanssa uudestaan lähiaikoina.

Sen sijaan päärynä tai omena lähti yllättäen itämään. Olin laittanut näiden siemeniä "sekalaiset" purkkiin ja vähän unohtanutkin niiden olemassaolon. Kuukauden päästä sieltä kuitenkin lähti kaksi taimea kasvuun, ja nyt odottelenkin mielenkiinnolla mitä ne oikein ovat. Kunhan ensimmäiset isommat lehdet ilmestyvät, voisi lajia koittaa jäljittää niiden perusteella.

Eilen kasvatuksissani siirryttiin vaiheeseen 2. Itäneitä taimia rupesi olemaan purkkia kohden sen verran, että oli aika antaa niille lisää elintilaa. Niinpä koulin n. 5cm mittaan itäneet kasvit omiin ruukkuihinsa ja vaihdoin samalla kylvömullan ravinteikkaampaan yrttimultaan. Valikoin rajalliseen määrään ruukkuja parhaiten kasvaneet, ankeimmat ja kitukasvuisimmat joutuivat tässä vaiheessa biojätteeseen.

Nyt sitten jäädään odottelemaan, miten lisää tilaa ja ravinteikkuutta saavat taimet lähtevät kasvamaan. Muutaman viikon ne saavat vielä oleilla ikkunalaudalla, kunnes ne päätyvät parvekkeelle. Yöpakkasia saattaa vielä satunnaisesti olla, päivällähän lämpötila lasitetulla parvekkeella nousee jo nyt yli 20 asteen.

Palaan aiheeseen lähiaikoina, toivottavasti hyvien uutisten kera!

Alkoholittomat oluet testissä

Kesää kohti mennään ja erilaisten juhlien ja kekkereiden luvattu sesonki on edessä. Olut kuuluu oleellisena osana monen juhlimiseen sekä vapaa-aikaan, ja on myös erinomainen ruokajuoma usean ruokalajin seurana.

Onneksi myös alkoholittomia vaihtoehtoja on tarjolla. Isoimmista ruokakaupoista löytyvä valikoima on yllättävänkin laaja, esim Prismoissa ja K-citymarketeissa saattaa olla tarjolla jopa 15 erilaista nimikettä. Valikoimat vaihtelevat hiukan myymälöittäin, etenkin K-ketjun kaupoissa, joissa kauppiaalla on suurempi valta suunnitella valikoima mieleisekseen.

Valitsin testiin 10 olutta. K- ja S-ryhmän kauppojen lisäksi mukana on Lidlin Finkbräu. Jätin hyllyyn kaikki tummat yms. oluet, sillä tarkoitus oli testata nimenomaan kesän juhla- ja lipittelysesonkin sopivia tuotteita.

Oluet on tässä lajiteltu paremmuusjärjestykseen. Perässä pullon/tölkin koko, hinta ja ostopaikka.

1. Warsteiner Premium Fresh, Saksa (0,33, 1,79€, K-citymarket)
Testin voittajaa on kevyt ja raikas. Sopii täydellisesti vaikka kesäiseen puistoon lipiteltäväksi. 

2. Beck's, Saksa. (0,33, 1,45€, K-supermarket)
Tasaisen kärkitaiston hiukan aromikkaampi vaihtoehto. Sopivasti kevyttä humalan makua, toiminee erinomaisesti myös ruokajuomana.

3. Krombacher Pils, Saksa (0,33, 1,59€, K-citymarket)
Kärkikolmikon eniten "saksalaishenkinen". Makua ja aromia riittää, parhaimmillaan kesäisen ruuan kaverina.

4. Erdinger, Saksa (0,33, 1,70€, K-supermarket)
Mukavan vehnäinen maku, ei kuitenkaan liian venhäolutmainen. Ei välttämättä lipittelyjuomaksi, mutta vaikka hääillalliselle alkoholittomaksi olutvaihtoehdoksi.

5. Bavaria, Hollanti (0,5, 1,24€, K-citymarket)
Maistuu koko testikymmeniköstä eniten "tavalliselta Karjalalta". Rehellisen konstailematon peruslager. Edullinen hinta isolla tölkillä, menee vaikkapa mökkisaunan lauteilla istuessa.

6. Nikolai, Suomi/Sveitsi (0,33, 1,15€, K-citymarket)
Positiivinen yllätys. Nikolai kuuluu varmasti jokaisen kaupan valikoimaan. Kevyen makuinen, ripaus katkeruutta. 

7. Finkbrau, Saksa (0,33, 0,49€, Lidl)
Hintalaatusuhteella mitattuna kisan voittaja. Pientä katkeruutta ja sopivasti makuakin. Jotain kuitenkin puuttuu? Tämä voisi kenties toimia aasialaisen ruuan seurassa.

8. Buckler, Hollanti (0,33, 1,49€, K-citymarket)
Helppo ja mauton olut. On kuin vettä joisi. Tämä saattaa mennä sellaisellekin, joka ei erityisemmin oluen mausta pidä. Kuumana kesäpäivänä jääkylmänä nautittuna ok janonsammuttaja.

 9. Lasso, Belgia (0,33, 0,80€, K-citymarket)
Edullinen, mämmimäisen imelä olut. Jos pitäisin porkkanalaatikosta, tämä voisi toimia sen kumppanina. Hiukan teennäisen makuinen.

10. Rainbow, Suomi/Belgia (0,33, 0,49€, Prisma)
Metallinen, vetinen maku. Hiukan imelyyttä. Tämänkaltaisten tuotteiden takia monilla on alkoholittomista oluista niin huono kuva. Ei jatkoon.

Paljon erittäin hyviä tuotteita on siis tarjolla. Top 5:n tuotteita ostan varmasti jatkossakin, sillä entistä suosikkiani Clausthaleria ei tällä hetkellä enää tuoda maahan. Kärkinelikko saa plussaa myös tyylikkäistä longneck-pulloista, jotka miellyttävät esteetikkojen silmää. Kaikki muut ovat tölkkituotteita, eivätkä erityisemmin mitään silmäniloja.

Tämän listan kärkipään tuotteita maistelemalla mielikuva alkoholittomista oluista muuttuu varmasti parempaan suuntaan, ja sehän on pelkästään hyvä asia.

 

Kiitos 1990 - 1999 vol8.

Huhhuh. Hattu pois päästä. Nyt on XXL:n Top 250 hiphop songs of the 90's-listalla vuorossa kova biisi: Lords of the Undergroundin Chief Rocka.

Tämä on juuri sitä 90-luvun boombap-räppiä, johon itse rap-musiikissa ja hiphop-kulttuurissa aikoinaan ihastuin. Ihastus on muuttunut kypsäksi rakkaudeksi ja kumppanuudeksi, mutta kun näitä vanhoja biisejä silloin tällöin kuulee, niin mieleen palaavat ne vanhat hyvät vibat, joita tämänkaltaiset biisit aiheuttivat.

Itse video on lisäksi täynnä rehtejä räppikliseitä ysäriltä, joten onhan tämä nautinnollista.

http://vimeo.com/40315878
Video löytyy tällä kertaa Vimeon kautta.

Lords of the Underground on kolmihenkinen kokoonpano Newarkista, New Jerseystä. Trion esikoisalbumi Here come the Lords julkaistiin syyskuussa 93, ja se nousi Billboardin listalla sijalle 66. Esikoisalbumilta löytyy myös Chief Rocka, joka oli yksi albumilta julkaistusta viidestä sinkusta.

Toisen albumin, Keepers of the Funkin (1994)jälkeen kolmikon tiet hajaantuivat muutamaksi vuodeksi, kunnes he palasivat yhteen vuonna 1999 julkaistulla Resurrection-levyllä. Tämän jälkeen bändi vietti jälleen hiljaiseloa, aina vuoden 2007 julkaistu albumin House of Lordsiin saakka. Kaksi jälkimmäistä julkaisua eivät saavuttaneet suurempaa menestystä, ja L.O.T.U.G muistetaankin ennnekaikkea yhtenä hip hopin kultaisen aikakauden suurista nimistä. Siksi se on myös itsestään selvä valinta tällä listalla.

Koskemattomat - naurua ja kyyneleitä

Olin kuullut ranskalaisesta Koskemattomat (Intouchables)-leffasta niin paljon hehkutusta, että pakkohan se oli katsastaa. Ylistykset ja kehut eivät osoittautuneet turhiksi, sillä elokuva oli huikean hieno! Uskallankin nostaa sen omalle epämääräisen kuvitteelliselle all time top20 parhaat leffat listalleni.

Koskemattomat sai ensi-iltansa vuonna 2011 (Suomessa 2012). Ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Oliver Nakache ja Èric Toledano ovat onnistuneet luomaan mestariteoksen, jonka myös suuri yleisö on löytänyt. Elokuva on kerännyt tähän mennessä valtavan määrän katsojia ja onkin yksi kaikkien aikojen menestykseimpiä ei-englanninkielisiä elokuvia. Juonen perustuminen tositapahtumiin vielä lisää sen kiehtovuutta.

Koskemattomat on elämänmakuinen draamakomedia, joka seuraa kahden, täysin vastakkaisista elinympäristöistä tulevan miehen ystävyyttä. Philippe (Francois Cluzet) on neliraajahalvaantunut, yläluokkainen monimiljonääri, joka etsii itselleen henkilökohtaista avustajaa. Avustajan pestiin palkataan Driss (Omar Sy), maahanmuuttajataustainen, Pariisin ghettolähiöistä ponnistava, sosiaaliavustuksilla elävä pikkurikollinen. Kahden erilaisen maailman kohtaamisesta ja ristiriidoista rakentuu elokuvan läpi kantava tarina. Alun vaikeuksien jälkeen miesten välille kehittyy koskettavan aito ystävyys, joka tarjoaa niin naurua kuin kyyneleitäkin.

Näyttelijäsuoritukset ovat huikean hienoja. Ohjaajat ovat saaneet miespääosia esittävistä Cluzetista ja Systä parhaat puolet irti. Myös sivuosissa vaikuttava sekalainen näyttelijäkatras onnistuu työssään erinomaisesti. Lisäksi elokuva onnistuu myös olemalla aidosti sekä hauska, että tunteikas. Tekohauskaa Hollywood-roskadraamaa kyllä riittää, mutta Koskemattomien kaltaista laadukasta draamakomediaa on liian harvoin tarjolla. 

Tätä elokuvaa suosittelen siis erittäin vahvasti. Uskon, että uppoaa lähes kaikille. Bonuksena leffa avaa myös monen silmiä siitä, että Pariisi (sama toki koskee myös muita eurooppalaisia suurkaupunkeja) ei ole pelkkää kahvilaidylliä, Eiffel-tornia ja Riemukaaria. Todellinen Pariisi on myös ankeita ja jättiläismäisiä betonilähiöitä, huumeita ja baklavaa.

Kiitos 1990 - 1999 vol7.

Ensimmäinen biisi, joka ei mielestäni tälle listalle kuulu. En ole koskaan ollut mikään naisräppäreiden ihailija, eikä tämä tee poikkeusta. Gangsta Boo ja biisi Where dem dollars at ei mielestäni jätä juuri jälkipolville kerrottavaa.

Ihan peruspoljentoa ja 90-luvun lopun cashmoney-hengessä tehtyä fyrkkaräppiä. Ei paljon muuta.. XXL:n listan sijalle 244 biisi on kuitenkin päätynyt. Ehkä voimme pitää sitä jollain tapaa oman aikakautensa esimerkkibiisinä, vaikkei mikään huipputekele olekaan.

Gangsta Boo tuli tunnetuksi jäsenyydestään legendaarisen Memphis-rap -yhtyeen Three Six Mafian jäsenenä, tosin hän myöhemmin erosi kokoonpanosta rahakiistojen vuoksi.

Where dem Dollars at löytyy Gangsta Boon esikoisalbumilta Enquiring Minds, joka julkaistiin vuonna 1998. Parhaimmillaan albumi nousi Billboardin R&B/Hiphop-listalla sijalle 15.

Myöhemmällä urallaan Gangsta Boo vaihtoi nimensä Lady Booksi, ja on julkaissut yhteensä neljä albumia ja kahdeksa mixtapea. Lisäksi hän on vieraillut lukuisien artistien levyillä.

Kaupunkisotaa opiskelemassa jälleen

Jälleen on päivitetty ja kertailtu sotilastaitoja. Helsingin Maakuntakomppania treenasi asutuskeskustaistelun merkeissä Helsingin Santahaminassa, ja myös allekirjoittanut oli mukana touhuamassa. Toimintaa riitti aamusta iltaan (yöhön), ja puuduttavan teoriaharjoittelun lisäksi päästiin myös räiskimään RK:lla pitkästä aikaa oikein kunnolla, useamman sadan laukauksen verran. Vähäksi aikaa sotavietti tuli täten tyydytetyksi.


Edellisen kerran kävin kertausharjoituksissa marraskuussa. Silloin opiskeltiin asutuskeskustaistelun perusteita taistelija- ja partiotasolla, nyt oltiin päästy jo ryhmän ja joukkueen liikkumiseen. Seuraavan kerran ilmeisesti olisi tarkoitus sitten toimia komppaniana, jos vain määrärahat riittävät jatkoharjoitusten järjestämiseen.

Itse olen miehistöä, eikä minun tarvitse juurikaan vaivata päätäni joukkuetason taktiikoiden suhteen. Kun taas yhden viikonlopun sai seurailla ryhmän- ja joukkueenjohtajien puuhaamista, voi jälleen kerran todeta: johtaminen on äärimmäisen haasteellista puuhaa. Jos ihmisten esimiehenä toimiminen "tavallisessa" työelämässä on vaikeaa, voi vain kuvitella minkälaista se on tilanteessa, jossa kyseessä on oma ja kollegoiden henki. Toki nyt oli kyseessä rauhan ajan harjoittelu, ja toivon mukaan meidän sukupolvemme ei joudu taitojaan tositilanteessa koskaan kokeilemaankaan. Hatunnosto kuitenkin jokaiselle, joka johtamisen kanssa tavalla tai toisella on tekemisissä. Viikonlopun aikana johtajat pääsivät treenaamaan johtamista todella paljon, ja sunnuntaihin mennessä se sujuikin näin sivusta seuraajan silmin kohtuullisen kivasti.

Väkisinkin sitä miettii, miten pärjäisimme ns. tositilanteessa? Sodankäynti on muuttunut talvisodan ajoista, eikä varsinaista rivissä rintamalla odottelua enää olisi luvassa. Sen sijaan monivivahteista ja liikkuvaa, kumpaakin osapuolta kuluttavaa sotimista olisi varmasti edessä. Miten pää kestäisi? Entä omat fyysiset edellytykset?

Olen pitänyt itseäni kohtuullisen hyväkuntoisena, mutta viikonloppu antoi toisenlaisen signaalin. Kun toimintaa on aamusta iltaan, ja yöllä vielä marssitaan 16 kilometria Helsingin tunneleissa, ei vetoa enää löydykään. Ajatus siitä, että "kykenee fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan kolmen vuorokauden yhtämittaiseen ratkaisutaisteluun" tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta. Toki tämä antaa hyvä herätyksen omien treeni- ja kuntoilumäärien merkittävään lisäämiseen.

Kaikenkaikkiaan antoisa viikonloppu, vaikka niitä armottoman vitutuksenkin hetkiä tuli koettua. Jälkikäteen fiilis on hyvä ja ne kovimmat kyrsimiset kyllä taas pikkuhiljaa unohtuvat. Pakko myös antaa plussaa mainiosta ruokatarjonnasta. Olin "tilannut" sianlihattoman ruuan, ja sitä olikin jatkuvasti tarjolla. Ehkä Santahaminassa on jo pikkuhiljaa totuttu myös eri ihmisten erilaisiin ruokavalioihin, jossain Kontiolahdella voisi olla haasteellisempaa.

Back in business

Ohhoh. Aika pitkä blogipaussi takana. Viimeinen merkintä tammikuulta, ja nyt eletään jo maaliskuun loppusuoraa. Pakko siis ryhdistäytyä, ja antaa itsestään edes jonkinlaisia elonmerkkejä. Alkuperäinen tavoitteeni kirjoittaa tänä vuonna enemmän postauksia kuin vuonna 2012 pitää edelleen kutinsa. Vielä kerkeää kiriä!

Rupesin oikein miettimään, että mistä näinkin pitkä paussi johtuu? Kaivoin kalenterini esille, ja sieltähän niitä syitä putkahtelee. Duunia, duunia ja duunia, päälle kylppäriremonttia ja kohta tulevan lapsiperheen valmisteluja. Siinähän ne päivät on pitkälti menneet, ja illat sekä viikonloput arjen vauhdista palautumisessa.

Duunirintamalla sain hiukan enemmän vastuuta ja sitä kautta omaa energiaa ja keskittymistäkin on luonnollisesti mennyt siihen suuntaan huomattavasti aikaisempaa enemmän. Muutama kuukausi on nyt vaativampia hommia takana, ja nyt onneksi rupeaa pikkuhiljaa viikot rullaamaan edes jonkinlaisella rutiinilla. Helpottaa jatkossa siten myös oman ajankäytön hallintaa...

Paljon mielenkiintoista on tässä lähiaikoina edessä, joten blogitahtini palautuu varmasti entiselleen. Toivottavasti saan myös jotain lukijoita kiinnostavaa tarinaa naputeltua, jottei tarvitsisi aivan itselleen näitä kirjoitella. Toisaalta blogin pitämisessähän on aina se meditatiivinenkin puoli, kun saa purkaa omien aivojensa sisältöjä jonnekin.

Hyvää kevättä itse kullekin.

Khayr

Apua Aasiankaipuuseen lapsellisen helposti

Näin vuoden pimeimpään aikaan moni kaipaa jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Jos rahat eivätkä lomapäivät riitä, eksoottisten matkakohteiden ikävää voi lievittää tällä thaimaalaistyyppisellä katukeittiöruualla.

Tämä on äärimmäisen helppo valmistaa, ja lopputuloksena saa maukasta ruokaa, joten sopii tätä tehdä ehdottomasti myös ilman matkahaaveitakin. Ohje on kahdelle hengelle ja parhaan lopputuloksen saat  wok-pannulla. Koko aterian valmistamiseen menee aikaa n. 10-15 minuuttia.

300g kirjolohta (muukin vastaava kala käy)
Kookoskermaa
Munanuudeleita
Currytahnaa (kaupoista löytyy paljon vaihtoehtoja. Valitse itsellesi mieluinen vahvuus)
Kevätsipulia (silputtuna)
Sitruunaa
Oliiviöljyä

Leikkaa kalasta sopivan kokoisia suikaleita, ja laita ne pannulle kypsymään. Käytä reilusti öljyä ja anna kalojen kypsentyä rauhassa. Kääntele kaloja varovasti, että ne kypsyvät joka puolelta.

Laita tämän jälkeen munanuudelit kiehumaan. Annoksen kokoa on helpointa säädellä nuudelien määrällä. Eli laita niitä oman makusi mukaan.

Silppua reilusti kevätsipulia ja laita ne kalojen sekaan. Kun nuudelit ovat valmiit, valuta niistä vesi ja pistä nekin pannulle.

Lisää ensin currytahna ja annostele sitä haluamasi voimakkuusasteen mukaan. Sekoittele annosta varovasti, että tahna sekoittuu tasaisesti. Tämän jälkeen lisää kookoskerma. Muista, että kerma ei saisi kiehahtaa, joten tässä vaiheessa voit laittaa levyn kokonaan pois päältä. Riittää, että kiinteä kookosmassa sulaa annokseen. Kun lisäät vielä sitruunanmehua, on annos valmis nautittavaksi.

ขอให้เจริญอาหาร!

Kirkolliset juhlapyhät vapaasti käytettäviksi lomapäiviksi

Taas on se aika vuodesta, kun on kyllästymiseen asti saanut kuunnella kiistelyä siitä, saavatko kaupat olla loppiaisena auki vai ei. Osa maakuntien alueellisista kauppakamareista onnistui jälleen kerran hakemaan poikkeuslupia oman alueensa liikkeiden aukiololle, tärkeimpänä perusteena lomiaan viettävien venäläisturistien valtava määrä. Osa kunnista ja kaupoista jäi nuolemaan näppejään.

Loppiainen on yksi Suomen laissa mainituista 12:sta kirkollisesta juhlapäivästä. Näinä päivinä mm. kaikki julkiset virastot, pankit, postit, Alkot yms. ovat kiinni. Kiinniolosäännökset koskevat myös suurinta osaa vähittäiskaupoista, mutta poikkeuslupia on siis mahdollista hakea.

Suomessa ei perustuslain mukaan ole virallista valtionkirkkoa. Siksi tuntuukin erikoiselta, että yhdellä uskonnolla on kyseenalaistamaton yksinoikeus määritellä, milloin suomalaiset viettävät juhlapäiviään. Vaikka vielä n. 78% kansasta onkin kristillisten kirkkojen jäseniä, kuinka moni heistä oikeasti tietää, miksi loppiaista tai helatorstaita vietetään? Miksi kaiken toiminnan tulee pysähtyä keskelle viikkoa, jos yksi uskontokunta viettää silloin juhlapäivää?

Minusta kaikista kirkollisista juhlapyhistä tulisi luopua. Näiden aiheuttamat arkivapaapäivät tulisi voida vaihtaa vapaasti käytettäviksi lomapäiviksi, joita kukin voisi käyttää oman harkintansa mukaan missä vaiheessa vuotta tahansa. Kristityt voisivat käyttää niitä edelleen halutessaan vaikkapa pääsiäisen tai joulun viettoon, eli heidän kohdallaan mikään ei varsinaisesti muuttuisi. Muslimit, juutalaiset, hindut ym. voisivat sitten vastavuoroisesti käyttää vapaapäivät omien juhlapäiviensä aikana. Myös ateistit saisivat viettää vapaitaan milloin tahansa, ilman, että heidät pakotetaan "juhlimaan" jonkin toisen elämänkatsomuksen mukaisia merkkipäiviä. Tämä olisi mielestäni aidosti tasa-arvoista, juuri niinkuin mamme perustuslakikin vaatii.

Kun turhat, koko Suomen pysäyttävät juhlapäivät poistettaisiin, hyötyisi siitä koko yhteiskunta. Työntantajat todennäköisesti ottaisivat tämän muutoksen ilolla vastaan, kun kummalliset koko firman toiminnan seisauttavat pyhät häviäisivät. Jos joku haluaa Helatorstaitaan viettää, varmasti löytyisi joku tämän innokkaan kristityn työvuoroa korvaamaan. Myös suomalaisten työpaikkojen perinteiset kiistat, kuka saa pitää lomat pääsiäis- ja juhannusviikoilla, jäisivät kokonaan pois. Tämä toisi tasa-arvoa työelämään, kun jatkossa osa ei pääsisi hyötymään arkipyhien antamista pidemmistä lomista.

Vappu, itsenäisyyspäivä ja uuden vuoden päivä olkoon jatkossakin kansakunnan kollektiivisia vapaapäiviä. Kyllä näitä yhteisiä juhlapäiviä muutama tarvitaan, mutta ilman kaikkia pakottavaa kristillistä sanomaa.

Pääsiäisvapaita odotellessa...

Takinkääntöä ja periaatteita - Kun Kyyhkyset Katosivat

Vaikka Viro sijaitsee kodistani vajaan sadan kilometrin päässä, tunnen eteläistä naapurimaatamme hävettävän vähän. Varsinkin sen historian vaiheet eri miehittäjien ja itsenäisyyspätkien vuorotteluineen ovat jääneet hämärän peittoon. Onneksi on olemassa mainiota kirjallisuutta, joka paikkaa näitä(kin) aukkoja sivistyksessä.

Sain juuri luettua Sofi Oksasen kolmannen Viron historiaa käsittelevän teoksen, Kun Kyyhkyset Katosivat. Hänen ensimmäisensä, Stalinin Lehmät on vielä lukematta, mutta ylistetystä Puhdistuksests pidin kovasti. Siksi odotukset Oksasen uusinta teosta kohtaan olivat korkealla. Eipä tarvinnut pettyä: todennäköisesti mukaansa tempaavin ja intensiivisin kirja, jota olen koskaan lukenut. Kirja vei mennessään, ja aina oli luettava vielä se yksi luku, ehkä vielä yksi, vielä yksi...

Kirjan tapahtumat sijoittuvat  kahteen eri aikaikkunaan, joita käsitellään tarinan edetessä vuorotellen. Samojen henkilöiden kohtaloita ja yhteen nivoutuvia tapahtumia seurataan niin 40-luvun saksalaismiehityksen, kuin 60-luvun Neuvostoliiton vallankin ajoilta. Molemmissa on omat kipupisteensä, joiden kanssa kirjan henkilöt vain joutuvat elämään. Kirjailijan tekemä kattava taustatyö korostuu juuri näiden aikakausien hienossa ja yksityiskohtaisessa kuvailussa.

Päähenkilöiden valintoja ja heidän elämäänsä on äärimmäisen mielenkiintoista seurata, kun tietää vastaavia kohtaloita oikeasti löytyvän. Kirjan kantava teema on mielestäni uskollisuus ja/tai puolen valitseminen. Yksi kirjan päähenkilöistä haluaa aina olla voittajan ja valtaapitävän puolella, kun taas toinen pitää kiinni periaatteistaan, hamaan loppuun saakka. Tavalla tai toisella, Viron lähihistoria onkin pitkälti ollut juuri puolen valitsemista, mahdollisesti omista periaatteista nöyrästi tinkien.

Erinomainen kirja, jota voi suositella lämpimästi. Jos tykkäsit Puhdistuksesta, toimii varmasti tämäkin. Toivotaan, että Oksanen jaksaa ammentaa uusia näkökulmia etelänaapurista jatkossakin, sillä näitä lukee mielellän.