lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa

Jokavuotinen ilmiö: kun kevät koittaa, rupean haaveilemaan jonkinlaisesta "puutarha"projektista. Monesti haaveilu jatkuu kuitenkin niin pitkälle, että ollaan jo heinäkuun lopulla, eikä mitään kannata enää ryhtyä kasvattamaan. Tänä vuonna olin kuitenkin kerrankin ajoissa liikkeellä, joten jonkinlaista puutarhurin hommaa on nyt luvassa. Lisäksi tulevana kasvukautena minulla on vihdoin käytössäni myös lasitettu parveke, joka antaa uusia mahdollisuuksia citypuutarhurointiin.

Olin pitkin talvea säästellyt kaikenlaisia siemeniä syömistäni hedelmistä ja vihanneksista. Niinpä chilin, viinirypäleen, päärynän, omenan, greipin, appelsiinin, mandariinin, suippopaprikan ja avokadon siemet päätyivät maaliskuun alussa ikkunalaudalle kylvömultaan. Näiden lisäksi kävin vielä hankkimassa puutarhaliikkeestä amppelitomaatin siemeniä. Kastelin purkit multineen läpikotaisin vedellä, peitin kelmulla ja jäin odottelemaan.

Kahden ja puolen viikon päästä huomasin ensimmäisiä elonmerkkejä. Tomaatin siemenet olivat lähteneet itämään! Otin kelmut pois, jotta taimet saivat jatkaa kasvuaan vapaammin. 10:stä siemenestä iti jostain syystä vain viisi, yllättävän huono itämisprosentti mielestäni.

Reilun kolmen viikon päästä tapahtui lisää. Chilien ja suippopaprikoiden seasta rupesi näkymään vihreää, päivälleen samaan aikaan. Suippoparikoista iti huomattavasti useampi kuin chileistä. Lieneekö kyseinen chililajike nirso mullan kanssa?

Sitrushedelmät, avokadot ja viinirypäleet eivät koskaan itäneet. Kenties nämä olisivat vaatineet ravinteikkaampaa multaa lähteäkseen kasvuun. Vai olinko liian kärsimätön? Onneksi uusi siemenerä rupeaa taas kertymään kuivauskaappiin, joten koitan varmasti näiden kanssa uudestaan lähiaikoina.

Sen sijaan päärynä tai omena lähti yllättäen itämään. Olin laittanut näiden siemeniä "sekalaiset" purkkiin ja vähän unohtanutkin niiden olemassaolon. Kuukauden päästä sieltä kuitenkin lähti kaksi taimea kasvuun, ja nyt odottelenkin mielenkiinnolla mitä ne oikein ovat. Kunhan ensimmäiset isommat lehdet ilmestyvät, voisi lajia koittaa jäljittää niiden perusteella.

Eilen kasvatuksissani siirryttiin vaiheeseen 2. Itäneitä taimia rupesi olemaan purkkia kohden sen verran, että oli aika antaa niille lisää elintilaa. Niinpä koulin n. 5cm mittaan itäneet kasvit omiin ruukkuihinsa ja vaihdoin samalla kylvömullan ravinteikkaampaan yrttimultaan. Valikoin rajalliseen määrään ruukkuja parhaiten kasvaneet, ankeimmat ja kitukasvuisimmat joutuivat tässä vaiheessa biojätteeseen.

Nyt sitten jäädään odottelemaan, miten lisää tilaa ja ravinteikkuutta saavat taimet lähtevät kasvamaan. Muutaman viikon ne saavat vielä oleilla ikkunalaudalla, kunnes ne päätyvät parvekkeelle. Yöpakkasia saattaa vielä satunnaisesti olla, päivällähän lämpötila lasitetulla parvekkeella nousee jo nyt yli 20 asteen.

Palaan aiheeseen lähiaikoina, toivottavasti hyvien uutisten kera!




2 kommenttia:

  1. Kiitos visiitistäsi blogissani ja onnea kasvatuspuuhiin! :) Omat uudet chilit olisi myös ruukunsiirron tarpeessa, pitää ottaa projektiksi tällä viikolla...

    VastaaPoista
  2. Sitrushedelmät ja avokado saattavat olla hankalia idätettäviä. Avokadon siemenmötikkää kannattaa liotella muutamia päiviä vesilasissa, jolloin kuori pehmenee ja kasvinalku ponkaisee ulos. Kaupassa myytävät sitrushedelmät taas saattavat olla lajikkeesta riippuen mahoja, eli eivät tuota itämiskykyisiä siemeniä ollenkaan. Itse olen saanut jokusia kertoja sitruunan tai appelsiinin taimelle, mutta ovat sitten myöhemmin kuolleet kuitenkin. Hankalia elättejä!

    VastaaPoista