Näin vuoden pimeimpään aikaan moni kaipaa jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Jos rahat eivätkä lomapäivät riitä, eksoottisten matkakohteiden ikävää voi lievittää tällä thaimaalaistyyppisellä katukeittiöruualla.
Tämä on äärimmäisen helppo valmistaa, ja lopputuloksena saa maukasta ruokaa, joten sopii tätä tehdä ehdottomasti myös ilman matkahaaveitakin. Ohje on kahdelle hengelle ja parhaan lopputuloksen saat wok-pannulla. Koko aterian valmistamiseen menee aikaa n. 10-15 minuuttia.
300g kirjolohta (muukin vastaava kala käy)
Kookoskermaa
Munanuudeleita
Currytahnaa (kaupoista löytyy paljon vaihtoehtoja. Valitse itsellesi mieluinen vahvuus)
Kevätsipulia (silputtuna)
Sitruunaa
Oliiviöljyä
Leikkaa kalasta sopivan kokoisia suikaleita, ja laita ne pannulle kypsymään. Käytä reilusti öljyä ja anna kalojen kypsentyä rauhassa. Kääntele kaloja varovasti, että ne kypsyvät joka puolelta.
Laita tämän jälkeen munanuudelit kiehumaan. Annoksen kokoa on helpointa säädellä nuudelien määrällä. Eli laita niitä oman makusi mukaan.
Silppua reilusti kevätsipulia ja laita ne kalojen sekaan. Kun nuudelit ovat valmiit, valuta niistä vesi ja pistä nekin pannulle.
Lisää ensin currytahna ja annostele sitä haluamasi voimakkuusasteen mukaan. Sekoittele annosta varovasti, että tahna sekoittuu tasaisesti. Tämän jälkeen lisää kookoskerma. Muista, että kerma ei saisi kiehahtaa, joten tässä vaiheessa voit laittaa levyn kokonaan pois päältä. Riittää, että kiinteä kookosmassa sulaa annokseen. Kun lisäät vielä sitruunanmehua, on annos valmis nautittavaksi.
ขอให้เจริญอาหาร!
lauantai 12. tammikuuta 2013
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Kirkolliset juhlapyhät vapaasti käytettäviksi lomapäiviksi
Taas on se aika vuodesta, kun on kyllästymiseen asti saanut kuunnella kiistelyä siitä, saavatko kaupat olla loppiaisena auki vai ei. Osa maakuntien alueellisista kauppakamareista onnistui jälleen kerran hakemaan poikkeuslupia oman alueensa liikkeiden aukiololle, tärkeimpänä perusteena lomiaan viettävien venäläisturistien valtava määrä. Osa kunnista ja kaupoista jäi nuolemaan näppejään.
Loppiainen on yksi Suomen laissa mainituista 12:sta kirkollisesta juhlapäivästä. Näinä päivinä mm. kaikki julkiset virastot, pankit, postit, Alkot yms. ovat kiinni. Kiinniolosäännökset koskevat myös suurinta osaa vähittäiskaupoista, mutta poikkeuslupia on siis mahdollista hakea.
Suomessa ei perustuslain mukaan ole virallista valtionkirkkoa. Siksi tuntuukin erikoiselta, että yhdellä uskonnolla on kyseenalaistamaton yksinoikeus määritellä, milloin suomalaiset viettävät juhlapäiviään. Vaikka vielä n. 78% kansasta onkin kristillisten kirkkojen jäseniä, kuinka moni heistä oikeasti tietää, miksi loppiaista tai helatorstaita vietetään? Miksi kaiken toiminnan tulee pysähtyä keskelle viikkoa, jos yksi uskontokunta viettää silloin juhlapäivää?
Minusta kaikista kirkollisista juhlapyhistä tulisi luopua. Näiden aiheuttamat arkivapaapäivät tulisi voida vaihtaa vapaasti käytettäviksi lomapäiviksi, joita kukin voisi käyttää oman harkintansa mukaan missä vaiheessa vuotta tahansa. Kristityt voisivat käyttää niitä edelleen halutessaan vaikkapa pääsiäisen tai joulun viettoon, eli heidän kohdallaan mikään ei varsinaisesti muuttuisi. Muslimit, juutalaiset, hindut ym. voisivat sitten vastavuoroisesti käyttää vapaapäivät omien juhlapäiviensä aikana. Myös ateistit saisivat viettää vapaitaan milloin tahansa, ilman, että heidät pakotetaan "juhlimaan" jonkin toisen elämänkatsomuksen mukaisia merkkipäiviä. Tämä olisi mielestäni aidosti tasa-arvoista, juuri niinkuin mamme perustuslakikin vaatii.
Kun turhat, koko Suomen pysäyttävät juhlapäivät poistettaisiin, hyötyisi siitä koko yhteiskunta. Työntantajat todennäköisesti ottaisivat tämän muutoksen ilolla vastaan, kun kummalliset koko firman toiminnan seisauttavat pyhät häviäisivät. Jos joku haluaa Helatorstaitaan viettää, varmasti löytyisi joku tämän innokkaan kristityn työvuoroa korvaamaan. Myös suomalaisten työpaikkojen perinteiset kiistat, kuka saa pitää lomat pääsiäis- ja juhannusviikoilla, jäisivät kokonaan pois. Tämä toisi tasa-arvoa työelämään, kun jatkossa osa ei pääsisi hyötymään arkipyhien antamista pidemmistä lomista.
Vappu, itsenäisyyspäivä ja uuden vuoden päivä olkoon jatkossakin kansakunnan kollektiivisia vapaapäiviä. Kyllä näitä yhteisiä juhlapäiviä muutama tarvitaan, mutta ilman kaikkia pakottavaa kristillistä sanomaa.
Pääsiäisvapaita odotellessa...
Loppiainen on yksi Suomen laissa mainituista 12:sta kirkollisesta juhlapäivästä. Näinä päivinä mm. kaikki julkiset virastot, pankit, postit, Alkot yms. ovat kiinni. Kiinniolosäännökset koskevat myös suurinta osaa vähittäiskaupoista, mutta poikkeuslupia on siis mahdollista hakea.
Suomessa ei perustuslain mukaan ole virallista valtionkirkkoa. Siksi tuntuukin erikoiselta, että yhdellä uskonnolla on kyseenalaistamaton yksinoikeus määritellä, milloin suomalaiset viettävät juhlapäiviään. Vaikka vielä n. 78% kansasta onkin kristillisten kirkkojen jäseniä, kuinka moni heistä oikeasti tietää, miksi loppiaista tai helatorstaita vietetään? Miksi kaiken toiminnan tulee pysähtyä keskelle viikkoa, jos yksi uskontokunta viettää silloin juhlapäivää?
Minusta kaikista kirkollisista juhlapyhistä tulisi luopua. Näiden aiheuttamat arkivapaapäivät tulisi voida vaihtaa vapaasti käytettäviksi lomapäiviksi, joita kukin voisi käyttää oman harkintansa mukaan missä vaiheessa vuotta tahansa. Kristityt voisivat käyttää niitä edelleen halutessaan vaikkapa pääsiäisen tai joulun viettoon, eli heidän kohdallaan mikään ei varsinaisesti muuttuisi. Muslimit, juutalaiset, hindut ym. voisivat sitten vastavuoroisesti käyttää vapaapäivät omien juhlapäiviensä aikana. Myös ateistit saisivat viettää vapaitaan milloin tahansa, ilman, että heidät pakotetaan "juhlimaan" jonkin toisen elämänkatsomuksen mukaisia merkkipäiviä. Tämä olisi mielestäni aidosti tasa-arvoista, juuri niinkuin mamme perustuslakikin vaatii.
Kun turhat, koko Suomen pysäyttävät juhlapäivät poistettaisiin, hyötyisi siitä koko yhteiskunta. Työntantajat todennäköisesti ottaisivat tämän muutoksen ilolla vastaan, kun kummalliset koko firman toiminnan seisauttavat pyhät häviäisivät. Jos joku haluaa Helatorstaitaan viettää, varmasti löytyisi joku tämän innokkaan kristityn työvuoroa korvaamaan. Myös suomalaisten työpaikkojen perinteiset kiistat, kuka saa pitää lomat pääsiäis- ja juhannusviikoilla, jäisivät kokonaan pois. Tämä toisi tasa-arvoa työelämään, kun jatkossa osa ei pääsisi hyötymään arkipyhien antamista pidemmistä lomista.
Vappu, itsenäisyyspäivä ja uuden vuoden päivä olkoon jatkossakin kansakunnan kollektiivisia vapaapäiviä. Kyllä näitä yhteisiä juhlapäiviä muutama tarvitaan, mutta ilman kaikkia pakottavaa kristillistä sanomaa.
Pääsiäisvapaita odotellessa...
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Takinkääntöä ja periaatteita - Kun Kyyhkyset Katosivat
Vaikka Viro sijaitsee kodistani vajaan sadan kilometrin päässä, tunnen eteläistä naapurimaatamme hävettävän vähän. Varsinkin sen historian vaiheet eri miehittäjien ja itsenäisyyspätkien vuorotteluineen ovat jääneet hämärän peittoon. Onneksi on olemassa mainiota kirjallisuutta, joka paikkaa näitä(kin) aukkoja sivistyksessä.
Sain juuri luettua Sofi Oksasen kolmannen Viron historiaa käsittelevän teoksen, Kun Kyyhkyset Katosivat. Hänen ensimmäisensä, Stalinin Lehmät on vielä lukematta, mutta ylistetystä Puhdistuksests pidin kovasti. Siksi odotukset Oksasen uusinta teosta kohtaan olivat korkealla. Eipä tarvinnut pettyä: todennäköisesti mukaansa tempaavin ja intensiivisin kirja, jota olen koskaan lukenut. Kirja vei mennessään, ja aina oli luettava vielä se yksi luku, ehkä vielä yksi, vielä yksi...
Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen eri aikaikkunaan, joita käsitellään tarinan edetessä vuorotellen. Samojen henkilöiden kohtaloita ja yhteen nivoutuvia tapahtumia seurataan niin 40-luvun saksalaismiehityksen, kuin 60-luvun Neuvostoliiton vallankin ajoilta. Molemmissa on omat kipupisteensä, joiden kanssa kirjan henkilöt vain joutuvat elämään. Kirjailijan tekemä kattava taustatyö korostuu juuri näiden aikakausien hienossa ja yksityiskohtaisessa kuvailussa.
Päähenkilöiden valintoja ja heidän elämäänsä on äärimmäisen mielenkiintoista seurata, kun tietää vastaavia kohtaloita oikeasti löytyvän. Kirjan kantava teema on mielestäni uskollisuus ja/tai puolen valitseminen. Yksi kirjan päähenkilöistä haluaa aina olla voittajan ja valtaapitävän puolella, kun taas toinen pitää kiinni periaatteistaan, hamaan loppuun saakka. Tavalla tai toisella, Viron lähihistoria onkin pitkälti ollut juuri puolen valitsemista, mahdollisesti omista periaatteista nöyrästi tinkien.
Erinomainen kirja, jota voi suositella lämpimästi. Jos tykkäsit Puhdistuksesta, toimii varmasti tämäkin. Toivotaan, että Oksanen jaksaa ammentaa uusia näkökulmia etelänaapurista jatkossakin, sillä näitä lukee mielellän.
Sain juuri luettua Sofi Oksasen kolmannen Viron historiaa käsittelevän teoksen, Kun Kyyhkyset Katosivat. Hänen ensimmäisensä, Stalinin Lehmät on vielä lukematta, mutta ylistetystä Puhdistuksests pidin kovasti. Siksi odotukset Oksasen uusinta teosta kohtaan olivat korkealla. Eipä tarvinnut pettyä: todennäköisesti mukaansa tempaavin ja intensiivisin kirja, jota olen koskaan lukenut. Kirja vei mennessään, ja aina oli luettava vielä se yksi luku, ehkä vielä yksi, vielä yksi...
Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen eri aikaikkunaan, joita käsitellään tarinan edetessä vuorotellen. Samojen henkilöiden kohtaloita ja yhteen nivoutuvia tapahtumia seurataan niin 40-luvun saksalaismiehityksen, kuin 60-luvun Neuvostoliiton vallankin ajoilta. Molemmissa on omat kipupisteensä, joiden kanssa kirjan henkilöt vain joutuvat elämään. Kirjailijan tekemä kattava taustatyö korostuu juuri näiden aikakausien hienossa ja yksityiskohtaisessa kuvailussa.
Päähenkilöiden valintoja ja heidän elämäänsä on äärimmäisen mielenkiintoista seurata, kun tietää vastaavia kohtaloita oikeasti löytyvän. Kirjan kantava teema on mielestäni uskollisuus ja/tai puolen valitseminen. Yksi kirjan päähenkilöistä haluaa aina olla voittajan ja valtaapitävän puolella, kun taas toinen pitää kiinni periaatteistaan, hamaan loppuun saakka. Tavalla tai toisella, Viron lähihistoria onkin pitkälti ollut juuri puolen valitsemista, mahdollisesti omista periaatteista nöyrästi tinkien.
Erinomainen kirja, jota voi suositella lämpimästi. Jos tykkäsit Puhdistuksesta, toimii varmasti tämäkin. Toivotaan, että Oksanen jaksaa ammentaa uusia näkökulmia etelänaapurista jatkossakin, sillä näitä lukee mielellän.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Kiitos 1990 - 1999 vol6.
Heltah Skeltah. Liian harvoin fiilistelty ja sitä kautta aliarvostettu kokoonpano. Syystä tai toisesta en hirveästi ole tämän New Yorkista kotoisin olevan duon tuotantoa kuunnellut, vaikka nimi ja muutama biisi onkin tullut vastaan silloin tällöin. No, koskaan ei ole liian myöhäistä, ja diggailun voi aloittaa esimerkiksi debyyttialbumilla Nocturnal, josta XXL:n listan sijalle 245 päätynyt biisi Leflaur Leflah Eshkoshkakin löytyy.
Leflaur Leflah Eshkoshka oli Nocturnal-levyn ensimmäinen singlebiisi, ja se julkaistiin lokakuussa 1995. Miksikään listojen ykköshitiksi se ei koskaan noussut, mutta nauttii edelleenkin suurta arvostusta ysäriräpin ystävien keskuudessa.
Tässä biisissä on hyvä fiilis. Pää rupeaa nyökkäämän biitin tahtiin välittömästi, ja tämä styge sopii kyllä ysäribileiden takuuvarmaksi tanssilattian täyttäjäksi.
Leflaur Leflah Eshkoshka oli Nocturnal-levyn ensimmäinen singlebiisi, ja se julkaistiin lokakuussa 1995. Miksikään listojen ykköshitiksi se ei koskaan noussut, mutta nauttii edelleenkin suurta arvostusta ysäriräpin ystävien keskuudessa.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Inflaatiotaso määrittää palkkamaltin
Viimeiset kuukaudet on saanut kuulla yhä voimakkaampia vaatimuksia työehtojen heikentämiseksi. EK:n Jyri Häkämies ja Ilpo Kokkila, sekä EVA:n Matti Apunen ovat olleet etunenässä huutamassa suomalaisyritysten kilpailukyvyn perään, jonka suurin riippakivi ovat ahneet työntekijät. Ne kun saavat liian paljon palkkaa, liian lyhyistä työpäivistä. Lisäksi ne retkut lomailevat liikaa ja jäävät eläkkeellekin liian aikaisin.
Surullista on, että koko suomalainen mediakenttäkin on lähtenyt tähän mukaan. Pääkirjoitukset myötäilevät ja otsikot ymmärtävät vaatimuksia. Pelottavaa on myös se, että työntekijäjärjestöt ovat jääneet uutisissa jalkoihin, ja heidän torjuvat reaktionsa on uutisoitu vain sivulauseissa. Pahasti näyttää siltä, että EK:n aivopesu on onnistumassa, ja työntekijäliitot tulevat vielä suostumaan näihin vaatimuksiin.
Tästä kyrsiintyneenä kirjoitin pitkästä aikaa vanhan ajan mielipidekirjoituksen, jonka ajattelin lähettää mahdollisimman moneen ko. palstaa ylläpitäviin sanomalehtiin. Toivottavasti sen myös mahdollisimman moni julkaisee.
Inlfaatiotaso määrittää palkkamaltin
Viime aikoina sana palkkamaltti on tullut tutuksi. Sitä on vaadittu Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi niin maan hallituksen kuin työnantajienkin puheenvuoroissa.
Surullista on, että koko suomalainen mediakenttäkin on lähtenyt tähän mukaan. Pääkirjoitukset myötäilevät ja otsikot ymmärtävät vaatimuksia. Pelottavaa on myös se, että työntekijäjärjestöt ovat jääneet uutisissa jalkoihin, ja heidän torjuvat reaktionsa on uutisoitu vain sivulauseissa. Pahasti näyttää siltä, että EK:n aivopesu on onnistumassa, ja työntekijäliitot tulevat vielä suostumaan näihin vaatimuksiin.
Tästä kyrsiintyneenä kirjoitin pitkästä aikaa vanhan ajan mielipidekirjoituksen, jonka ajattelin lähettää mahdollisimman moneen ko. palstaa ylläpitäviin sanomalehtiin. Toivottavasti sen myös mahdollisimman moni julkaisee.
Inlfaatiotaso määrittää palkkamaltin
Viime aikoina sana palkkamaltti on tullut tutuksi. Sitä on vaadittu Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi niin maan hallituksen kuin työnantajienkin puheenvuoroissa.
Elinkeinoelämän Keskusliiton nokkamiehet, Jyri Häkämies ja Ilpo Kokkila ovat väläytelleet jopa palkkojen alentamisia, sekä viikkotyötuntimäärien kasvattamista ilman tulotason nousua. Vähintäänkin EK vaatii nollakorotuslinjaa, palkankorotuksiin kun ei heidän mukaansa ole varaa.
Mielestäni kummallisia vaatimuksia, sillä tällä hetkellä työntekijät jo noudattavat palkkamalttia. Syksyllä 2011 laaditun, ns. raamisopimuksen mukaan työntekijöille maksetaan ensimmäisen 13 kuukauden aikana 2,4 prosentin, ja jälkimmäisen 12 kuukauden aikana 1,9 prosentin palkankorotukset. Nämä koskevat vain työehtosopimusten piirissä olevia aloja, eli suinkaan kaikille ei korotuksia edes ole tullut.
Tilastokeskuksen mukaan inflaatiovauhti on vuonna 2012 vaihdellut kuukausitasolla 3,2 ja 2,6 prosentin välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että inlfaatiotason ollessa korkeampi kuin palkankorotukset, reaalipalkat laskevat. Tällä hetkellä palkansaajat siis jo käytännössä suostuvat työnantajien toiveisiin palkkojen alentamisesta. Ja jotta päästäisiin edes vaadittuun nollakorotuslinjaan, pitäisi palkankorotusten olla vähintään samalla tasolla, kuin hintojen nousun.
Inlfaatiotaso siis määrittää mikä on palkkamalttia ja mikä ei. EK:n pelottelulinjaan ja propagandaan ei tässä tapauksessa siis kannata uskoa.
Khayr Koixzar
Helsinki
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Le Skylab - viikonlopunviettoa Bretagnessa
Pitkästä aikaa tuli katsottua elokuva, jossa yhdistyy hyvä fiilis, mielenkiintoinen ja älykäs dialogi, hienot näyttelijäsuoritukset sekä kantaaottava ote. Tällainen on nimittäin ranskalaisen Julie Delpyn ohjaama Ranskalainen Viikonloppu (Le Skylab). Elokuvan alkuperäisnimi tulee saman nimisestä satelliitista, jonka pelättiin putoavan Länsi-Ranskaan 70-luvun lopulla. Ja juuri näihin ajankohtiin ja tapahtumapaikkoihin elokuvan tarina sijoittuu.
Leffa kuvaa yhden viikonlopun tapahtumia kesäisessä Bretagnessa, johon iso joukko sukulaisia kerääntyy perinteiseen tapaansa juhlistamaan isoäidin syntymäpäiviä. Kun sukulaisjoukkio koostuu mm. vasemmistoradikaaleista näyttelijöistä, rasistisista sotaveteraaneista, kuolemanrangaistusta kannattavista oikeistolaisista, pariisilaisista nirppanokista, maalaisista ja lukuisasta lapsikatraasta, on tarinalle jo valmiiksi maukkaat puitteet.
Elokuva rullailee viikonlopun tapahtumien ympärillä. Valtava roolihahmomäärä ja heidän keskinäiset suhteensa tarkentuvat matkan varrella, vaikka aluksi meinaakin tuntua hiukan
epätoivoiselta, kun pähkäilee kuka kukin on. Ruokaa, viiniä, pastista, lammaspaistia, illanistujaista ja rannalla loikoilua. Siitä on onnistunut sukuviikonloppu tehty, niin Ranskassa kuin Suomessakin.
Itseäni kiehtoi eniten elokuvan poliittinen lataus. 70-luvun Ranskassa vasemmisto (ja ennenkaikkea kunnon laitavasemmisto) oli isossa roolissa, eikä vastakkainasettelua puuttunut. Monelle saattaa myös tulla yllätyksenä, että ranskalaisessa yhteiskunnassa on paljon kipupisteitä, jotka eivät edes ole niin hirveän kaukana menneisyydessä. Sodat Algeriassa, Vietnamissa ja Tsadissa ovat jättäneet isot arvet koko kansakuntaan, toisen maailmansodan saksalaismiehityksestä puhumattakaan. Ja juuri näiden ikävien muistojen ja niistä kumpuavien mielipiteiden ympärillä iso osa elokuvan jännittävimmistä keskusteluista käydään.
Toki pääasiallisesti elokuva on ennenkaikkea kevyttä ja kivaa yhdessäoloa. Nuoret puuhaavat omia juttujaan vanhempien keskittyessä politikointiin ja viininlipittelyyn. Mielenkiintoista on myös 70-lukulaisen avoin keskustelu seksin ympärillä, myös kaikkein pienimpien lasten kuullen.
Leffan katsottuaan tulee fiilis, että ollapa pikku-Renaultin ratissa Bretagnen maaseudulla rentoutumassa. Joten alueen matkailumainoksestakin tämä käy! Hyvän mielen elokuva parhaasta päästä.
Leffa kuvaa yhden viikonlopun tapahtumia kesäisessä Bretagnessa, johon iso joukko sukulaisia kerääntyy perinteiseen tapaansa juhlistamaan isoäidin syntymäpäiviä. Kun sukulaisjoukkio koostuu mm. vasemmistoradikaaleista näyttelijöistä, rasistisista sotaveteraaneista, kuolemanrangaistusta kannattavista oikeistolaisista, pariisilaisista nirppanokista, maalaisista ja lukuisasta lapsikatraasta, on tarinalle jo valmiiksi maukkaat puitteet.
Elokuva rullailee viikonlopun tapahtumien ympärillä. Valtava roolihahmomäärä ja heidän keskinäiset suhteensa tarkentuvat matkan varrella, vaikka aluksi meinaakin tuntua hiukan
epätoivoiselta, kun pähkäilee kuka kukin on. Ruokaa, viiniä, pastista, lammaspaistia, illanistujaista ja rannalla loikoilua. Siitä on onnistunut sukuviikonloppu tehty, niin Ranskassa kuin Suomessakin.
Itseäni kiehtoi eniten elokuvan poliittinen lataus. 70-luvun Ranskassa vasemmisto (ja ennenkaikkea kunnon laitavasemmisto) oli isossa roolissa, eikä vastakkainasettelua puuttunut. Monelle saattaa myös tulla yllätyksenä, että ranskalaisessa yhteiskunnassa on paljon kipupisteitä, jotka eivät edes ole niin hirveän kaukana menneisyydessä. Sodat Algeriassa, Vietnamissa ja Tsadissa ovat jättäneet isot arvet koko kansakuntaan, toisen maailmansodan saksalaismiehityksestä puhumattakaan. Ja juuri näiden ikävien muistojen ja niistä kumpuavien mielipiteiden ympärillä iso osa elokuvan jännittävimmistä keskusteluista käydään.
Toki pääasiallisesti elokuva on ennenkaikkea kevyttä ja kivaa yhdessäoloa. Nuoret puuhaavat omia juttujaan vanhempien keskittyessä politikointiin ja viininlipittelyyn. Mielenkiintoista on myös 70-lukulaisen avoin keskustelu seksin ympärillä, myös kaikkein pienimpien lasten kuullen.
Leffan katsottuaan tulee fiilis, että ollapa pikku-Renaultin ratissa Bretagnen maaseudulla rentoutumassa. Joten alueen matkailumainoksestakin tämä käy! Hyvän mielen elokuva parhaasta päästä.
lauantai 8. joulukuuta 2012
Kiitos 1990 - 1999 vol5.
Vanhan liiton meininkiä! Eric Sermonin ja Parrish Smithin muodostama EPMD on yksi hiphopin legendaarisimmista duoista. XXL:n listan sijalle 246 valittu sinkkubiisi Gold Digger löytyy kaksikon kolmannelta, Business as Usual-albumilta, ja se julkaistiin marraskuussa 1990. Tuotanto on herrojen omaa, höystettynä hovideejii DJ Scratchin skrätseillä.
Taattua ysärin ja kasarin vaihteen räppiä tämä biisi onkin, aidoimmillaan ja puhtaimmillaan. Ei turhaa kikkailua liiallisella sämplepuurolla, vaan rehtiä räppäämistä mojovan ja nopean biitin tahtiin. Video on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja kotikutoisuudessaan juuri passeli tämän aikakauden materiaalille.
Tästä videoon
Taattua ysärin ja kasarin vaihteen räppiä tämä biisi onkin, aidoimmillaan ja puhtaimmillaan. Ei turhaa kikkailua liiallisella sämplepuurolla, vaan rehtiä räppäämistä mojovan ja nopean biitin tahtiin. Video on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja kotikutoisuudessaan juuri passeli tämän aikakauden materiaalille.
Tästä videoon
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)