Inflaatiotaso määrittää palkkamaltin

Viimeiset kuukaudet on saanut kuulla yhä voimakkaampia vaatimuksia työehtojen heikentämiseksi. EK:n Jyri Häkämies ja Ilpo Kokkila, sekä EVA:n Matti Apunen ovat olleet etunenässä huutamassa suomalaisyritysten kilpailukyvyn perään, jonka suurin riippakivi ovat ahneet työntekijät. Ne kun saavat liian paljon palkkaa, liian lyhyistä työpäivistä. Lisäksi ne retkut lomailevat liikaa ja jäävät eläkkeellekin liian aikaisin.

Surullista on, että koko suomalainen mediakenttäkin on lähtenyt tähän mukaan. Pääkirjoitukset myötäilevät ja otsikot ymmärtävät vaatimuksia. Pelottavaa on myös se, että työntekijäjärjestöt ovat jääneet uutisissa jalkoihin, ja heidän torjuvat reaktionsa on uutisoitu vain sivulauseissa. Pahasti näyttää siltä, että EK:n aivopesu on onnistumassa, ja työntekijäliitot tulevat vielä suostumaan näihin vaatimuksiin.

Tästä kyrsiintyneenä kirjoitin pitkästä aikaa vanhan ajan mielipidekirjoituksen, jonka ajattelin lähettää mahdollisimman moneen ko. palstaa ylläpitäviin sanomalehtiin. Toivottavasti sen myös mahdollisimman moni julkaisee.



Inlfaatiotaso määrittää palkkamaltin


Viime aikoina sana palkkamaltti on tullut tutuksi. Sitä on vaadittu Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi niin maan hallituksen kuin työnantajienkin puheenvuoroissa. 

Elinkeinoelämän Keskusliiton nokkamiehet, Jyri Häkämies ja Ilpo Kokkila ovat väläytelleet jopa palkkojen alentamisia, sekä viikkotyötuntimäärien kasvattamista ilman tulotason nousua. Vähintäänkin EK vaatii nollakorotuslinjaa, palkankorotuksiin kun ei heidän mukaansa ole varaa. 

Mielestäni kummallisia vaatimuksia, sillä tällä hetkellä työntekijät jo noudattavat palkkamalttia. Syksyllä 2011 laaditun, ns. raamisopimuksen mukaan työntekijöille maksetaan ensimmäisen 13 kuukauden aikana 2,4 prosentin, ja jälkimmäisen 12 kuukauden aikana 1,9 prosentin palkankorotukset. Nämä koskevat vain työehtosopimusten piirissä olevia aloja, eli suinkaan kaikille ei korotuksia edes ole tullut. 

Tilastokeskuksen mukaan inflaatiovauhti on vuonna 2012 vaihdellut kuukausitasolla 3,2 ja 2,6 prosentin välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että inlfaatiotason ollessa korkeampi kuin palkankorotukset, reaalipalkat laskevat. Tällä hetkellä palkansaajat siis jo käytännössä suostuvat työnantajien toiveisiin palkkojen alentamisesta. Ja jotta päästäisiin edes vaadittuun nollakorotuslinjaan, pitäisi palkankorotusten olla vähintään samalla tasolla, kuin hintojen nousun. 

Inlfaatiotaso siis määrittää mikä on palkkamalttia ja mikä ei. EK:n pelottelulinjaan ja propagandaan ei tässä tapauksessa siis kannata uskoa.

Khayr Koixzar

Helsinki