Pitkästä aikaa tuli katsottua elokuva, jossa yhdistyy hyvä fiilis, mielenkiintoinen ja älykäs dialogi, hienot näyttelijäsuoritukset sekä kantaaottava ote. Tällainen on nimittäin ranskalaisen Julie Delpyn ohjaama Ranskalainen Viikonloppu (Le Skylab). Elokuvan alkuperäisnimi tulee saman nimisestä satelliitista, jonka pelättiin putoavan Länsi-Ranskaan 70-luvun lopulla. Ja juuri näihin ajankohtiin ja tapahtumapaikkoihin elokuvan tarina sijoittuu.
Leffa kuvaa yhden viikonlopun tapahtumia kesäisessä Bretagnessa, johon iso joukko sukulaisia kerääntyy perinteiseen tapaansa juhlistamaan isoäidin syntymäpäiviä. Kun sukulaisjoukkio koostuu mm. vasemmistoradikaaleista näyttelijöistä, rasistisista sotaveteraaneista, kuolemanrangaistusta kannattavista oikeistolaisista, pariisilaisista nirppanokista, maalaisista ja lukuisasta lapsikatraasta, on tarinalle jo valmiiksi maukkaat puitteet.
Elokuva rullailee viikonlopun tapahtumien ympärillä. Valtava roolihahmomäärä ja heidän keskinäiset suhteensa tarkentuvat matkan varrella, vaikka aluksi meinaakin tuntua hiukan
epätoivoiselta, kun pähkäilee kuka kukin on. Ruokaa, viiniä, pastista, lammaspaistia, illanistujaista ja rannalla loikoilua. Siitä on onnistunut sukuviikonloppu tehty, niin Ranskassa kuin Suomessakin.
Itseäni kiehtoi eniten elokuvan poliittinen lataus. 70-luvun Ranskassa vasemmisto (ja ennenkaikkea kunnon laitavasemmisto) oli isossa roolissa, eikä vastakkainasettelua puuttunut. Monelle saattaa myös tulla yllätyksenä, että ranskalaisessa yhteiskunnassa on paljon kipupisteitä, jotka eivät edes ole niin hirveän kaukana menneisyydessä. Sodat Algeriassa, Vietnamissa ja Tsadissa ovat jättäneet isot arvet koko kansakuntaan, toisen maailmansodan saksalaismiehityksestä puhumattakaan. Ja juuri näiden ikävien muistojen ja niistä kumpuavien mielipiteiden ympärillä iso osa elokuvan jännittävimmistä keskusteluista käydään.
Toki pääasiallisesti elokuva on ennenkaikkea kevyttä ja kivaa yhdessäoloa. Nuoret puuhaavat omia juttujaan vanhempien keskittyessä politikointiin ja viininlipittelyyn. Mielenkiintoista on myös 70-lukulaisen avoin keskustelu seksin ympärillä, myös kaikkein pienimpien lasten kuullen.
Leffan katsottuaan tulee fiilis, että ollapa pikku-Renaultin ratissa Bretagnen maaseudulla rentoutumassa. Joten alueen matkailumainoksestakin tämä käy! Hyvän mielen elokuva parhaasta päästä.
Hauska, että olit tämän katsastanut! Nythän Delpyltä on tullut teattereihin jälleen uutta elokuvaa. Pidän kovasti näistä ranskalaisperhekuvauksista, jotka eivät mene niin sovinnaisesti.
VastaaPoistaEikös olekin mielenkiintoista, että sama leffa voi saada niin erilaiset tuntemukset aikaan siitä, mikä leffassa kiinnosti. Itse epäpoliittisena ihmisenä ohitin aikuisten kiivailut kiltisti ja katselin muuta itseäni enemmän kiinnostavia juttuja. Mutta olet todellakin huomannut mielenkiintoisia juttuja. Täytyy tässä itsekin ruveta katselemaan elokuvia vielä laajemmasta näkökulmasta kuin nyt.
VastaaPoistaJep, Delpyn uusinta pitää kyllä tämän innoittamana mennä katsomaan vielä tässä lähiviikkoina.
VastaaPoistaHyvät leffat tunnistaa siitä, että niistä saa irti monenlaisia eri näkökulmia, eikä pelkästään yhtä, valmiiksipureakeltua totuutta.