sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tapastelua Töölössä

Jos Helsingistä pitäisi valita yksi ravintola, joka jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen positiivisesti, on Runeberginkadulla sijaitseva Bar Teos oman listani kärkipäässä. Täällä on tullut käytyä aika monta kertaa, mutta ainakaan vielä en ole päässyt kyllästymään.

Yksi varmoja hyvän ravitolan merkkejä on se, että ilman pöytävarausta on turha mennä paikanpäälle. Täma lainalaisuus koskee myös Teosta, ja varaus kannattaakin tehdä hyvissä ajoin. Varsinkin kun paikka on yleensä isompien ryhmien/kaveriporukoiden suosiossa, täyttyy pienehkö tila hyvinkin nopeasti.

Itsekin käyn Teoksessa yleensä isommalla porukalla. Tapakset sopivat juuri leppoisaan yhdessäoloon ja ilakointiin erinomaisesti. Ravintola on sopivan rento, mutta kuitenkin tunnelmallinen. Espanjaa puhuva henkilökunta, näyttävät seinämaalaukset, lepattavat kynttilänvalot ja iloinen puheensorina saavat mielen laukkaamaan jonnekin madridilaiseen kortteriravintolaan. Aitoa tunnelmaa ja fiilistä siis.

Ja se tärkein, eli ruoka. Itse asuin muutama vuosi sitten vähän aikaa Espanjassa, joten vertailukohtaa aitoon tapaskulttuuriin löytyy. Siksi uskallan väittää, että tämän autenttisempia tapaksia ei Helsingistä ihan helposti löydä. Monissa muissa vastaavissa paikoissa annokset on koitettu tehdä hiukan suomalaisempaan makuun,  mutta ei Teoksessa. Täällä tortilla de patatas maistuu juuri samalta kuin Madridin El Tigressä. Siksi veri vetää tänne aina uudestaan ja uudestaan.

Tarjolla on kymmenittäin erilaisia tapaksia, joita voi valita yksitellen, tai menukokonaisuuksina. Kaikkia  menuja saa pyydettäessä myös vegeversioina, jolloin voi keskittyä vain maistelemiseen, ilman, että joutuu mietiskelemään annosten sisältöä. Menuihin kuuluu myös jälkiruokaa, joista ehdoton suosikkini on crema catalana.

Myös juomapuoli on kunnossa. Suomessa monesti kehno "talon viini" on Teoksessa timanttisen hyvää. Edullinen, 13 euroa maksava Zaleo Tempranillo sopi täydellisesti Tapasten kaveriksi. Sangriaakin olisi ollut tarjolla, samoin espanjalaisia oluita.

Vahva suositukseni, ja auttaa kivasti myös orastavaan Espanja-kaipuuseen. Lisäksi muutaman viinilasin jälkeen on kiva koittaa verrytellä espanjantaitojaan tarjoilijoiden kanssa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti