Katsoin viikonloppuna Sakari Kirjavaisen ohjaaman, vuonna 2011 ilmestyneen elokuvan Hiljaisuus. En ollut kuullut elokuvasta ennen viime tammikuun Jussi Gaalaa, mutta siitä asti tämä onkin ollut "to watch"-listallani. Hiljaisuus sai yhteensä neljä Jussi-patsasta ja oli ehdolla myös vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Yleensä Jussi-palkinnot lupaavat hyvää elokuvaa valitessa, ja tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä.
Hiljaisuus kertoo suomalaiselle sotaelokuvalle epätyypillisen tarinan. Kun yleiseensä olemme tottuneet näkemään nasevia läppiä heitteleviin anttirokkiin ja juoksuhaudoissa sankarillisesti ylivoimaista vihollista vastaan taisteleviin tuntemattomiin, niin tässä elokuvassa varsinaisia sotasankaritarinoita ei juuri ole.
Päähenkilöt, Eino (Joonas Saartamo) ja Antti (Lauri Tilkanen) lähetetään jatkosodan loppuvaiheessa hoitamaan suhteellisen ankeaa tehtävää, kaatuneiden ruumiiden noutamista, pesemistä ja kotiin lähettämistä. Mukana ruumishommissa on muutama lotta, sekä toimintaa johtava sotilaspastori.
Tapahtumat sijoittuvat rintamalinjojen lähistölle, johon taistelun äänet satunnaiseti kantautuvat. Muista sotaelokuvista poiketen, varsinaisia taistelukohtauksia ei juurikaan nähdä, vaan tapahtumat keskittyvät Einon ja Antin ristiriitaisiin väleihin, joita suhteet lottiin ja kolmanteen sotilaaseen, Korpikankaaseen hämmentävät.
Elokuvan käsikirjoitus on erittäin hieno, ja ohjaaja saa näyttelijöistä puristettua irti kaiken mahdollisen. Joonas Saartamo sai Jussi-palkinnon parhaasta miespääosasta ja hänen suorituksensa on kyllä erinomainen. Täydellistä eläytymistä Einon rooliin ei voi kun ihailla.
Leffan katsottuaan voi todeta, että suomalainen elokuvan tekemisen taso on huippuluokkaa. Siksi jokaisen pitäisi kantaa kortensa kekoon, ja katsoa edes muutama suomalainen elokuva vuodessa. Suosittelen!
Tässä muuten Joonas Saartamon puhe Jussi Gaalasta. Huikeaa tykitystä niin itse elokuvasta kuin hiukan muitakin asioita liipaten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti