Eräässä tuoreessa kiroituksessaan Conor Cruise O'Brien puhuu "vastavallankumouksellisen alistamisen" prosessista, joka on uhka vastavallankumouksellisen yhteiskuntamme älylliselle integriteetille vastaavalla tavalla kuin "vallankumouksellinen alistaminen" - varsin surkuteltava ilmiö, jota ei usein osata huomioida - on horjuttanut älyllistä yhtenäisyyttä vallankumouksellisissa tilanteissa.
Noam Chomskyn Anarkismista -teoksen ensimmäinen virke meinasi vaikeaselkoisuudellaan lannistaa minut heti alkuunsa. Harkitsin jopa kirjan jättämistä väliin, mutta onneksi jatkoin lukemista. Pelko pelkästä akateemisesta viisastelusta karisi pikkuhiljaa luku luvulta. Toki Anarkismista ei ole muutenkaan se kaikkein helpoin lukukokemus, joten sinnikkyyttä ja keskittymistä se vaati.
Teos on kokoelma amerikkalaisen kirjailijan/tieteentekijän/aktivistin Noam Chomskyn tekstejä ja haastatteluita vuosien varrelta. Ne on sijoitettu kirjassa aikajärjestykseen, vanhimmat 1960-luvulta, viimeisin vuodelta 2004. Yhdistävä tekijä kaikille teksteille on se, että ne käsittelevät anarkismia.
Chomsky on tuottelias kirjailija, jonka vasemmistolaiset, globalisaation ja imperialismin vastaiset teokset ovat kuluneet monen maailmanpolitiikasta kiinnostuneen lukijan käsissä ympäri maailmaa. Harva kuitenkaan tietää, että Chomsky määrittelee itsensä pohjimmiltaan anarkistiksi, tarkemmin ottaen libertarianistiseksi sosialistiksi. Juuri siksi tekstejä onkin niin kiinnostavaa lukea.
Harva myöskään tietää mitä anarkismi on. Suurimmalle osalle tulee ensimmäisenä mieleen yläasteen uskonnon vihkon kanteen piirretty "anarkismilogo" tai punkbiisien sanoitukset. Kovinkaan moni ei osaa kuvailla, mitä anarkistit oikeasti haluavat tai minkälainen olisi anarkistinen yhteiskunta. Juuri näiden syiden takia tartuin itsekin tähän teokseen.
Suoria ja konkreettisia vastauksia Chomskyn kirja ei anna. Joitain viittauksia anarkistisen yhteiskunnan mahdollisiin rakenteisiin tai visioihin löytyy, samoin kuin Espanjan sisällissodan aikaisiin kansanvaltaisiin ja anarkistisiin kokeiluihin. Mutta varsinaista "näin toimii anarkistinen yhteiskuntamalli"-selvitystä on siis turha odottaa.
Syynä konkretian puutteeseen lienee ennenkaikkea se, että anarkismi on jäänyt muutamaa historian lyhyttä pätkää lukuunottamatta teoreettiselle tasolle. Siinä missä kapitalistisia ja kommunistisia yhteiskuntamalleja on varioitu ja kokeiltu käytännössä lukuisia, on anarkismi jäänyt puhtaaksi ideologiseksi pohdiskeluksi. Syytä siihen en tiedä, vaikka uskon aatteen olevan kaikkein lähimpänä sitä kollektiivisesti yhdessä sovittavaa mallia, joka valittaisiin, jos yhteiskunta rakennettaisiin uudelleen nollapisteestä.
Anarkismista on erinomainen, ajatuksia herättävä yhteiskunnallinen teos. Mikäli poliittinen pohdiskelu kiinnostaa, tämä on juuri sinulle. Omaa ajatteluani tämä laajensi, ja into perehtyä aatesuuntaukseen enemmänkin heräsi vahvasti. Suositeltavia kirjavinkkejä aiheesta otetaan mieluusti vastaan!
tiistai 4. helmikuuta 2014
lauantai 1. helmikuuta 2014
Kiitos 1990 - 1999 vol15.
Yksi rap-musiikin historian aliarvostetuimpia artisteja lienee mies nimeltään Omar Credle, eli O.C. Ysäriräppipuritaanit hänet kyllä tuntevat, mutta suuren yleisön tunnistamaa nimeä ei miehestä koskaan tullut. Ja hyvä niin, saapahan fiilistellä rauhassa.
Omar syntyi vuonna 1971 New Yorkin Brooklynissa. Soolouransa lisäksi hänet tunnetaan D.I.T.C -nimisen kokoonpanon jäsenenä. Albumeita miehen uralle mahtuu seitsemän, joista viisi sooloja. Lisäksi mukaan mahtuu lukuisia vierailuja muiden albumeilla sekä muutama kimppalevy.
XXL:n listan sijalta 236 löytyy kappale Time's up, joka oli O.C.:n debyyttialbumin, vuonna 1994 julkaistun Word...Lifen suosituin singlelohkaisu.
Tässä biisissä on jotain kiehtovaa. Jollain tavoin siitä huokuu kaikki se fiilis ja yksinkertaisuus, mikä yhdeksänkymmentäluvun räpistä tekee niin mahtavaa. Aitoa ja juurevaa musaa. Jotain sellaista, mikä nykyhiphopista tyystin puuttuu.
Omar syntyi vuonna 1971 New Yorkin Brooklynissa. Soolouransa lisäksi hänet tunnetaan D.I.T.C -nimisen kokoonpanon jäsenenä. Albumeita miehen uralle mahtuu seitsemän, joista viisi sooloja. Lisäksi mukaan mahtuu lukuisia vierailuja muiden albumeilla sekä muutama kimppalevy.
XXL:n listan sijalta 236 löytyy kappale Time's up, joka oli O.C.:n debyyttialbumin, vuonna 1994 julkaistun Word...Lifen suosituin singlelohkaisu.
Tässä biisissä on jotain kiehtovaa. Jollain tavoin siitä huokuu kaikki se fiilis ja yksinkertaisuus, mikä yhdeksänkymmentäluvun räpistä tekee niin mahtavaa. Aitoa ja juurevaa musaa. Jotain sellaista, mikä nykyhiphopista tyystin puuttuu.
perjantai 10. tammikuuta 2014
Hesarin tekopyhä etninen profilointi
Helsingin Sanomien Nyt-liitteen yksi tämän hetken luetuimpia juttuja on raflaavasti otsikoitu Huivin riisuminen oli elämän suurin päätös muslimibloggari Nimo Samatarille. Itsekin luin artikkelin, mutta jäin ihmettelemään, missä se muslimibloggari oikein luuraa?
Toimittaja Pauliina Grönholmin juttu kertoo espoolaisesta, 18-vuotiaasta Nimo Samatarista, joka kirjoittaa suosittua Girl With Attitude-blogia. Samatar on syntynyt Suomessa, mutta hänen vanhempansa ovat kotoisin Somaliasta. Tummaihoisena hän on joutunut kohtaamaan paljon ennakkoluuloja ja hänen suomalaisuutensakin on monesti kyseenalaistettu.
Grönholmin artikkelin pääpointtina on Nimon päätös luopua islamin opin mukaisen huivin käyttämisestä. Samatarin mukaan ensimmäinen päivä ilman huivia oli hänen "elämänsä pahin". Jutussa ihmeteltiin myös miksi tummaihoiselta Suomessa on aina tapana kysyä, mistä hän on kotoisin.
Niin, jäin kaipaamaan Hesarin hehkuttelemaa muslimibloggaria. Samatarin blogista sellaista en löytänyt. Sen sijaan löysin tavallisen suomalaisteinin pitämän blogin, jossa puidaan muotia vähissä vaatteissa, baariseikkailuja, parisuhteita ja koulukuvioita. Islamista löysin tasan yhden jutun, sellaisen jossa kirjoittaja kertoi olleensa vieraana Ajankohtaisen Kakkosen Islam-illassa. Tämä ei vielä täytä mielestäni kriteereitä muslimibloggariuteen.
Vai ovatko ne kaikki sadat suomalaiset, suositut lifestyleblogit sitten kristittyjä blogeja? Hesarin logiikalla näin täytyy olla, sillä kaikissa niissä esiteltiin kovasti kristinuskon isoon juhlaan, Jouluun liittyviä asioita ja ihanuuksia.
Grönholm ja Helsingin Sanomat syyllistyvät artikkelillaan samanlaiseen etniseen profilointiin, kuin mitä itse kritisoivat.
Toimittaja Pauliina Grönholmin juttu kertoo espoolaisesta, 18-vuotiaasta Nimo Samatarista, joka kirjoittaa suosittua Girl With Attitude-blogia. Samatar on syntynyt Suomessa, mutta hänen vanhempansa ovat kotoisin Somaliasta. Tummaihoisena hän on joutunut kohtaamaan paljon ennakkoluuloja ja hänen suomalaisuutensakin on monesti kyseenalaistettu.
Grönholmin artikkelin pääpointtina on Nimon päätös luopua islamin opin mukaisen huivin käyttämisestä. Samatarin mukaan ensimmäinen päivä ilman huivia oli hänen "elämänsä pahin". Jutussa ihmeteltiin myös miksi tummaihoiselta Suomessa on aina tapana kysyä, mistä hän on kotoisin.
Niin, jäin kaipaamaan Hesarin hehkuttelemaa muslimibloggaria. Samatarin blogista sellaista en löytänyt. Sen sijaan löysin tavallisen suomalaisteinin pitämän blogin, jossa puidaan muotia vähissä vaatteissa, baariseikkailuja, parisuhteita ja koulukuvioita. Islamista löysin tasan yhden jutun, sellaisen jossa kirjoittaja kertoi olleensa vieraana Ajankohtaisen Kakkosen Islam-illassa. Tämä ei vielä täytä mielestäni kriteereitä muslimibloggariuteen.
Vai ovatko ne kaikki sadat suomalaiset, suositut lifestyleblogit sitten kristittyjä blogeja? Hesarin logiikalla näin täytyy olla, sillä kaikissa niissä esiteltiin kovasti kristinuskon isoon juhlaan, Jouluun liittyviä asioita ja ihanuuksia.
Grönholm ja Helsingin Sanomat syyllistyvät artikkelillaan samanlaiseen etniseen profilointiin, kuin mitä itse kritisoivat.
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
вилле хаапасало - Itänaapurin mystinen suursuomalainen
Venäjän halki 30 päivässä, Silkkitie 30 päivässä, Suomensukuiset 30 päivässä, Jäämeri 30 päivässä. "Se näyttelijä, joka on Venäjällä todella tunnettu"
Ville Haapasalo tunnetaan Suomessa ennenkaikkea yllä mainituista Venäjää käsittelevistä mainioista tv-sarjoistaan. Venäjällä mies sen sijaan on supertähtiluokkaa, talouslehti Forbesin mukaan hän oli vuonna 2013 maan kolmanneksi arvokkain kasvo. Käsittämättömän suuri tähti siis naapurimaassa, Suomessa tämä on jostain syystä jäänyt vielä edelleenkin epäselväksi.
Haapasalo on muutenkin jäänyt suomalaisessa julkkiskeskustelussa hiukan syrjään. Harva tietää hänestä yllä mainittujen lisäksi juuri mitään. Enpä tiennyt myöskään minä, siksi olikin niin avartavaa lukea Kauko Röyhkän mainio, Ville Haapasalosta kertova Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä -teos.
Kirjan alaotsikon mukaisesti se paneutuu ennenkaikkea Haapasalon Venäjällä oleskelun alkuvuosiin, 90-luvun alun Neuvostoliitosta 90-luvun puolivälin villeihin oligarkkivuosiin asti. Se ei ole perinteinen elämänkerta, vaan etenee kahvilanpöydässä tehdyn haastattelun tahtiin alusta loppuun. Itse pidin tästä tyylistä, välillä tuntui kuin olisi istunut samaisessa pöydässä Röyhkän ja Haapasalon kanssa kuuntelemassa toinen toistaan uskomattomampia tarinoita.
Et kuitenkaan usko on teokselle aika osuva nimi. Haapasalon tarinat nimittäin pitävät sisällään niin uskomattomia juttuja, että ainakin itselläni oli osittain vaikeuksia uskoa niiden todenperäisyyttä. Tai sitten Venäjä vain on oikeasti ollut niin uskomaton ja kummallinen sekoitus anarkismia ja vanhan ajan villin lännen meininkiä, että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan pumpulissa kasvaneena on vaikea tapahtumia käsittää.
Esimerkiksi Haapasalo kertoo olleensa keikkatöissä autokuskina mafialla. Jonkun ajohomman aikana autoa oli tulitettu takaa-ajovaiheessa konepistoolilla niin, että takaikkunatkin olivat hajonneet. Kerran hän oli juovuspäissään ajelemassa jonkun vanhan armeijan upseerin kanssa sotaveneellä Volgalla. He innostuivat ammuskelemaan ilman maanomistajan lupaa marjastavia ihmisiä raketinheittimillä. Ja kerran hän oli kutsuttuna jonkun oligarkin syntymäpäiville, mistä keittokinkku oli päässyt loppumaan tarjoilupöydästä. Niinpä tämä raharikas ja Haapasalo olivat lentäneet helikopterilla lähikauppaan hakemaan tätä puuttuvaa elintarviketta.
Tässä vain muutama esimerkki tarinoista, joita kirja pitää sisällään. Uskokoon ken tahtoo, mutta viihdyttäviä ne ovat joka tapauksessa. Suurin osa tarinoista liittyy jotenkin vodkapäissään juhlimiseen, mikä kirjan perusteella on ollut(on edelleen) maan tapa Venäjällä.
Vaikka kirjan päähenkilö onkin Haapasalo, niin ainakin itselleni se avasi mystisyyden verhoa ennenkaikkea Venäjän osalta. Aika vähän sitä loppujen lopuksi naapurimaastaan tietää, etenkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisistä hurjista vuosista. Moni asia on nykyisin varmasti jo "kunnossa", mutta nykytilaa ymmärtääkseen pitäisi tietää myös niitä edeltävistä vuosista. Ja niitä Röyhkän teos avaa.
Pakko nostaa esille vielä kirjan upea kuvitus. Teos on fyysisesti suhteellisen kookas, johtuen Juha Metson upeista valokuvista. Kuvat eivät sinällään liity suoraan kirjan juttuihin, liippaavat toki jotenkin aihetta läheltä. Niistä välittyy erinomaisesti venäläisen elämänmenon rouheus ja omalaatuisuus. Niitä olisi voinut katsella enemmänkin ja ne pärjäisivät varmasti myös omana teoksenaan. Ehkä Metsoltakin sellainen joskus on luvassa?
Ville Haapasalo tunnetaan Suomessa ennenkaikkea yllä mainituista Venäjää käsittelevistä mainioista tv-sarjoistaan. Venäjällä mies sen sijaan on supertähtiluokkaa, talouslehti Forbesin mukaan hän oli vuonna 2013 maan kolmanneksi arvokkain kasvo. Käsittämättömän suuri tähti siis naapurimaassa, Suomessa tämä on jostain syystä jäänyt vielä edelleenkin epäselväksi.
Haapasalo on muutenkin jäänyt suomalaisessa julkkiskeskustelussa hiukan syrjään. Harva tietää hänestä yllä mainittujen lisäksi juuri mitään. Enpä tiennyt myöskään minä, siksi olikin niin avartavaa lukea Kauko Röyhkän mainio, Ville Haapasalosta kertova Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä -teos.
Kirjan alaotsikon mukaisesti se paneutuu ennenkaikkea Haapasalon Venäjällä oleskelun alkuvuosiin, 90-luvun alun Neuvostoliitosta 90-luvun puolivälin villeihin oligarkkivuosiin asti. Se ei ole perinteinen elämänkerta, vaan etenee kahvilanpöydässä tehdyn haastattelun tahtiin alusta loppuun. Itse pidin tästä tyylistä, välillä tuntui kuin olisi istunut samaisessa pöydässä Röyhkän ja Haapasalon kanssa kuuntelemassa toinen toistaan uskomattomampia tarinoita.
Et kuitenkaan usko on teokselle aika osuva nimi. Haapasalon tarinat nimittäin pitävät sisällään niin uskomattomia juttuja, että ainakin itselläni oli osittain vaikeuksia uskoa niiden todenperäisyyttä. Tai sitten Venäjä vain on oikeasti ollut niin uskomaton ja kummallinen sekoitus anarkismia ja vanhan ajan villin lännen meininkiä, että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan pumpulissa kasvaneena on vaikea tapahtumia käsittää.
Esimerkiksi Haapasalo kertoo olleensa keikkatöissä autokuskina mafialla. Jonkun ajohomman aikana autoa oli tulitettu takaa-ajovaiheessa konepistoolilla niin, että takaikkunatkin olivat hajonneet. Kerran hän oli juovuspäissään ajelemassa jonkun vanhan armeijan upseerin kanssa sotaveneellä Volgalla. He innostuivat ammuskelemaan ilman maanomistajan lupaa marjastavia ihmisiä raketinheittimillä. Ja kerran hän oli kutsuttuna jonkun oligarkin syntymäpäiville, mistä keittokinkku oli päässyt loppumaan tarjoilupöydästä. Niinpä tämä raharikas ja Haapasalo olivat lentäneet helikopterilla lähikauppaan hakemaan tätä puuttuvaa elintarviketta.
Tässä vain muutama esimerkki tarinoista, joita kirja pitää sisällään. Uskokoon ken tahtoo, mutta viihdyttäviä ne ovat joka tapauksessa. Suurin osa tarinoista liittyy jotenkin vodkapäissään juhlimiseen, mikä kirjan perusteella on ollut(on edelleen) maan tapa Venäjällä.
Vaikka kirjan päähenkilö onkin Haapasalo, niin ainakin itselleni se avasi mystisyyden verhoa ennenkaikkea Venäjän osalta. Aika vähän sitä loppujen lopuksi naapurimaastaan tietää, etenkin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisistä hurjista vuosista. Moni asia on nykyisin varmasti jo "kunnossa", mutta nykytilaa ymmärtääkseen pitäisi tietää myös niitä edeltävistä vuosista. Ja niitä Röyhkän teos avaa.
Pakko nostaa esille vielä kirjan upea kuvitus. Teos on fyysisesti suhteellisen kookas, johtuen Juha Metson upeista valokuvista. Kuvat eivät sinällään liity suoraan kirjan juttuihin, liippaavat toki jotenkin aihetta läheltä. Niistä välittyy erinomaisesti venäläisen elämänmenon rouheus ja omalaatuisuus. Niitä olisi voinut katsella enemmänkin ja ne pärjäisivät varmasti myös omana teoksenaan. Ehkä Metsoltakin sellainen joskus on luvassa?
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Kiitos 1990 - 1999 vol14.
New Yorkin Long Islandilta kotoisin olevat high school kaverukset Kevin Mercer, David Jude Jolicoeur ja Vincent Mason halusivat perustaa bändin. He tekivät demobiisin nimeltään Plug Tunin, josta rap tuottaja Prince Paul kiinnostui. Näin lyhykäisyydessään syntyi yksi hiphopin historian legendaarisimmista kokoonpanoista, De La Soul. Ensimmäinen albumi 3 Feet High and Rising julkaistiin jo vuonna 1989. Levy oli valtaisa menestys ja sitä pidetäänkin yhtenä kyseisen musiikkingenren merkkiteoksista.
Toinen albumi De La Soul is Dead julkaistiin vuonna 1991. Kaupallisesti se ei menestynyt lähellekään niin hyvin kuin debyyttialbumi, mutta kriitikoiden ja alan aktiivisten harrastajien mielestä se oli kuitenkin huomattavasti parempi tekele. Mm Source-lehti nosti levyn omalle kaikkien aikojen 100 parasta levyä kommentoimalla sen olevan "nerokas ja harvojen ymmärtämä".
Erinomaista musiikkia siis, ja täällä blogissani esittelemällä XXL:n listalla levyn suurin hitti, Ring Ring Ring pääsee sijalle 237. Kappale kertoo yli-innokkaista rap-faneista, jotka tunkevat bändin jäsenten ovien taaksen diggailemaan ja kertomaan omista rap-suunnitelmistaan.
Biisi on taattua De La Soulia. Nopeahkolla biitillä varustettu tarttuva bilebiisi. Näistä tulee aina hyvälle tuulelle. Itse videossa ei ole mitään erityistä, 90-luvun alun meinini huokuu läpi mukavasti.
Toinen albumi De La Soul is Dead julkaistiin vuonna 1991. Kaupallisesti se ei menestynyt lähellekään niin hyvin kuin debyyttialbumi, mutta kriitikoiden ja alan aktiivisten harrastajien mielestä se oli kuitenkin huomattavasti parempi tekele. Mm Source-lehti nosti levyn omalle kaikkien aikojen 100 parasta levyä kommentoimalla sen olevan "nerokas ja harvojen ymmärtämä".
Erinomaista musiikkia siis, ja täällä blogissani esittelemällä XXL:n listalla levyn suurin hitti, Ring Ring Ring pääsee sijalle 237. Kappale kertoo yli-innokkaista rap-faneista, jotka tunkevat bändin jäsenten ovien taaksen diggailemaan ja kertomaan omista rap-suunnitelmistaan.
Biisi on taattua De La Soulia. Nopeahkolla biitillä varustettu tarttuva bilebiisi. Näistä tulee aina hyvälle tuulelle. Itse videossa ei ole mitään erityistä, 90-luvun alun meinini huokuu läpi mukavasti.
torstai 7. marraskuuta 2013
Alkoholittomat punaviinit testissä
Suomen talvi on synkkä ja pimeä. Moni haluaakin lohduttautua kylmien kuukausien ajan punaviinilasillisen äärellä. Myös pikkujoulu- ja joulusesonki lisää kysyntää ja kulutusta, siksi päätinkin testata saatavilla olevien alkoholittomien punaviinien tarjontaa.
Suomalaisissa kaupoissa valikoimaa ei ole kovin laajalti, joka todennäköisesti johtuu tuoteryhmän pienehköstä menekistä. Alkosta löytyy tällä hetkellä kaksi tuotetta, muutaman isoimman ruokakaupan kierreltyäni löysin kolme lisää. Saatavilla on siis viisi tuotetta, jotka maistelin, tuoksuttelin ja pistin näiden kriteerien myötä paremmuusjärjestykseen.
Mielikuvani alkoholittomista punaviineistä oli ennakkoon epäluuloinen. Olin kuullut, että etenkin punaviinissä alkoholi tuo punkkuun sille ominaisen "lämmittävyyden" ja maun syvyyden. Lisäksi pikaisesti keskustelupalstoja googlaamalla odotuksissa oli lähinnä mummon marjamehujen makuisia litkuja, jotka ovat täysin käyttökelvottomia.
Molemmat ennakkokäsitykset osoittautuivat ainakin osittain täysin todeksi, vaikka positiivisiakin yllätyksiä löytyi. Tässä alla ranking, paremmasta huonoimpaan:
1. Torres Natureo Free, Espanja
0,375l, Alko, 4,49€
Rypäle: Syrah
Tuoksu: "oikean viinin tuoksua", kypsä hillo, mummon marjapiirakka
Maku: tasapainoinen, mummon vanhanajan mehu
Kommentit: Testin selkeä voittaja. Maistuu "oikealle" viinille ja moni sokkona maistaja ei välttämättä edes huomaisi tämän alkoholittomuutta. Käy mainiosti useimpien kevyimpien ruokien kanssa, myös jouluruokien kanssa.
2. Blue Nun Red, Saksa
0,75l, Alko, 6,49€
Rypäle: Merlot ja cabernet sauvignon
Tuoksu: miellyttävän pehmeä, mehumainen
Maku: vahva mehu, alkuun pirskahteleva, kevyt hapokkuus/tanniini
Kommentit: Testin kakkonen voisi toimia vaikkapa kesäisessä noutopöydässä alkoholittomana vaihtoehtona. Mieluusti tarjoilulämpötila mahdollisimman viileänä.
3. Bonne Nouvelle, Ranska
0,75l, K-citymarket, 6,49€
Rypäle: Merlot
Tuoksu: täytekakku
Maku: mehukatti, kevyt
Kommentit: Kevyen mehumainen viini, maku lähempänä vadelmamehua kuin punaviiniä. Alkoholittomiin juomasekoituksiin tai glögin jatkeeksi.
4. Light Live, Saksa
0,75l, K-citymarket, 6,74€
Rypäle: Cabernet Sauvignon
Tuoksu: todella makea, rusina,
Maku: hapokas, rypälemehun maku
Kommentit: makeahko rypälemehu. Saman tyyppisiä makuja löytää mehuosastolta, vaikka sinänsä tuotteessa ei varsinaista vikaa. Eniten iloa tästä saisi esimerkiksi alkoholittoman sangrian raaka-aineena.
5. Carl Jung Rotlack, Saksa
0,375l, K-citymarket, 2,75€
Rypäle: -
Tuoksu: voimakas ja vanhaksi mennyt marjamehu, vadelma
Maku: vetinen, käynyt ja laiha mehu
Kommentit: Hiukan käyneen mehun makuinen, jotain sherrymäistä jälkimakua. Ei miellytä, enkä kyllä suosittele mihinkään tarkoitukseen. Todennäköisesti sekoitettu sekalaisista ylijääneistä rypälemehuista viinituottajan toimesta
Testin peruteella voidaan todeta, että Alkon valikoimissa olevat Torresin Natureo ja Blue Nun ovat ainoat alkoholittomat punaviinit, joita uskallan suositella. Marketvalikoimista löytyvät viinit jäävät ikävä kyllä selkeästi jalkoihin ja vahvistavat juuri aikaisemmin mainittuja huonoja mielikuvia. Bonne Nouvellessa ja Light Livessä ei sinänsä ole mitään vikaa, Carl Jung Rotlack sen sijaan on mielestäni kehno tuote.
Eli eikun Alkoon, Torresia tai Blue Nunia mukaan, sohvalle vilttiin kääriytyneenä hyvä kirja luettavaksi ja punkkua lasiin.
Suomalaisissa kaupoissa valikoimaa ei ole kovin laajalti, joka todennäköisesti johtuu tuoteryhmän pienehköstä menekistä. Alkosta löytyy tällä hetkellä kaksi tuotetta, muutaman isoimman ruokakaupan kierreltyäni löysin kolme lisää. Saatavilla on siis viisi tuotetta, jotka maistelin, tuoksuttelin ja pistin näiden kriteerien myötä paremmuusjärjestykseen.
Mielikuvani alkoholittomista punaviineistä oli ennakkoon epäluuloinen. Olin kuullut, että etenkin punaviinissä alkoholi tuo punkkuun sille ominaisen "lämmittävyyden" ja maun syvyyden. Lisäksi pikaisesti keskustelupalstoja googlaamalla odotuksissa oli lähinnä mummon marjamehujen makuisia litkuja, jotka ovat täysin käyttökelvottomia.
Molemmat ennakkokäsitykset osoittautuivat ainakin osittain täysin todeksi, vaikka positiivisiakin yllätyksiä löytyi. Tässä alla ranking, paremmasta huonoimpaan:
1. Torres Natureo Free, Espanja
0,375l, Alko, 4,49€
Rypäle: Syrah
Tuoksu: "oikean viinin tuoksua", kypsä hillo, mummon marjapiirakka
Maku: tasapainoinen, mummon vanhanajan mehu
Kommentit: Testin selkeä voittaja. Maistuu "oikealle" viinille ja moni sokkona maistaja ei välttämättä edes huomaisi tämän alkoholittomuutta. Käy mainiosti useimpien kevyimpien ruokien kanssa, myös jouluruokien kanssa.
2. Blue Nun Red, Saksa
0,75l, Alko, 6,49€
Rypäle: Merlot ja cabernet sauvignon
Tuoksu: miellyttävän pehmeä, mehumainen
Maku: vahva mehu, alkuun pirskahteleva, kevyt hapokkuus/tanniini
Kommentit: Testin kakkonen voisi toimia vaikkapa kesäisessä noutopöydässä alkoholittomana vaihtoehtona. Mieluusti tarjoilulämpötila mahdollisimman viileänä.
3. Bonne Nouvelle, Ranska
0,75l, K-citymarket, 6,49€
Rypäle: Merlot
Tuoksu: täytekakku
Maku: mehukatti, kevyt
Kommentit: Kevyen mehumainen viini, maku lähempänä vadelmamehua kuin punaviiniä. Alkoholittomiin juomasekoituksiin tai glögin jatkeeksi.
4. Light Live, Saksa
0,75l, K-citymarket, 6,74€
Rypäle: Cabernet Sauvignon
Tuoksu: todella makea, rusina,
Maku: hapokas, rypälemehun maku
Kommentit: makeahko rypälemehu. Saman tyyppisiä makuja löytää mehuosastolta, vaikka sinänsä tuotteessa ei varsinaista vikaa. Eniten iloa tästä saisi esimerkiksi alkoholittoman sangrian raaka-aineena.
5. Carl Jung Rotlack, Saksa
0,375l, K-citymarket, 2,75€
Rypäle: -
Tuoksu: voimakas ja vanhaksi mennyt marjamehu, vadelma
Maku: vetinen, käynyt ja laiha mehu
Kommentit: Hiukan käyneen mehun makuinen, jotain sherrymäistä jälkimakua. Ei miellytä, enkä kyllä suosittele mihinkään tarkoitukseen. Todennäköisesti sekoitettu sekalaisista ylijääneistä rypälemehuista viinituottajan toimesta
Testin peruteella voidaan todeta, että Alkon valikoimissa olevat Torresin Natureo ja Blue Nun ovat ainoat alkoholittomat punaviinit, joita uskallan suositella. Marketvalikoimista löytyvät viinit jäävät ikävä kyllä selkeästi jalkoihin ja vahvistavat juuri aikaisemmin mainittuja huonoja mielikuvia. Bonne Nouvellessa ja Light Livessä ei sinänsä ole mitään vikaa, Carl Jung Rotlack sen sijaan on mielestäni kehno tuote.
Eli eikun Alkoon, Torresia tai Blue Nunia mukaan, sohvalle vilttiin kääriytyneenä hyvä kirja luettavaksi ja punkkua lasiin.
lauantai 26. lokakuuta 2013
Kiitos 1990 - 1999 vol13.
Jos edellinen esittelemäni biisi on jäänyt kestosuosikiksi ysäriltä, niin sama koskee myös XXL:n listan sijalla 238 olevaa kappaletta: Kris Krossin Jump soi edelleenkin baareissa ja yökerhoissa niin Pihtiputaalla, Portlandissa kuin Pariisissakin. Radiosoittoa tuskin kertyy, mutta toimivaa jorausmateriaalia kyllä tämä on kyllä vieläkin.
Kris Kross koostui kahdesta nuoresta kaveruksesta, Chris "Mac Daddy" Kellystä ja Chris "Daddy Mac" Smithistä, jotka tuottaja Jermaine Dupri bongasi Atlantalaisesa ostoskeskuksesta. Dupri tarjosi pojille levydiiliä, jonka tuloksena duon ensimmäinen albumi Totally Crossed Out ilmestyi vuonna 1992. Juuri tältä albumilta löytyy yllä esitelty sinkkubiisi Jump, joka muodostuikin välittömästi järkyttävän isoksi hitiksi. Single myi yli 2miljoonaa kopiota ja se oli Billboardin top 100-listalla yhtäjaksoisesti kahdeksan viikkoa. Yhdysvaltojen lisäksi se menestyi myös useassa Euroopan maassa. Mielenkiintoista on myös, että kappaleen videokin myi VHS-sinkkuna (tällaisesta en ollut ennnen kuullutkaan!) yli 100 000 kappaletta, kunnioitettava määrä sekin reilun kolmen minuutin pläjäyksestä. Ja niinkuin huomaatte, itse videossahan ei hyppimisen ja isojen toppatakkien lisäksi ole mitään mullistavaa.
Kris Krossin ehkä tunnetuin tavaramerkki oli pukeutuminen. Vaatteet olivat päällä väärinpäin. Tätä muoti-ilmiötä muistan nähneeni itsekin 90-luvulla nuorisotalon diskossa pyöriessäni. Biisi jäi elämään, muoti-ilmiö onneksi hävisi.
Kaksikko julkaisi vielä pari albumia, Da Bomb (1993) ja Young, Rich & Dangerous (1996), kunnes heidän tiensä erosivat. Molemmat suuntasivat soolouralle, joista ei kuitenkaan merkittävimpiä mainetekoja hphopin historiaan jäänyt.
Toukokuussa 2013 Chriss Kelly kuoli ilmeisesti huumeiden yliannostukseen. Näin innokkaimpien fanien haaveet Kris Krossin paluusta saivat samalla lopullisen tuomionsa.
Kris Kross koostui kahdesta nuoresta kaveruksesta, Chris "Mac Daddy" Kellystä ja Chris "Daddy Mac" Smithistä, jotka tuottaja Jermaine Dupri bongasi Atlantalaisesa ostoskeskuksesta. Dupri tarjosi pojille levydiiliä, jonka tuloksena duon ensimmäinen albumi Totally Crossed Out ilmestyi vuonna 1992. Juuri tältä albumilta löytyy yllä esitelty sinkkubiisi Jump, joka muodostuikin välittömästi järkyttävän isoksi hitiksi. Single myi yli 2miljoonaa kopiota ja se oli Billboardin top 100-listalla yhtäjaksoisesti kahdeksan viikkoa. Yhdysvaltojen lisäksi se menestyi myös useassa Euroopan maassa. Mielenkiintoista on myös, että kappaleen videokin myi VHS-sinkkuna (tällaisesta en ollut ennnen kuullutkaan!) yli 100 000 kappaletta, kunnioitettava määrä sekin reilun kolmen minuutin pläjäyksestä. Ja niinkuin huomaatte, itse videossahan ei hyppimisen ja isojen toppatakkien lisäksi ole mitään mullistavaa.
Kris Krossin ehkä tunnetuin tavaramerkki oli pukeutuminen. Vaatteet olivat päällä väärinpäin. Tätä muoti-ilmiötä muistan nähneeni itsekin 90-luvulla nuorisotalon diskossa pyöriessäni. Biisi jäi elämään, muoti-ilmiö onneksi hävisi.
Kaksikko julkaisi vielä pari albumia, Da Bomb (1993) ja Young, Rich & Dangerous (1996), kunnes heidän tiensä erosivat. Molemmat suuntasivat soolouralle, joista ei kuitenkaan merkittävimpiä mainetekoja hphopin historiaan jäänyt.
Toukokuussa 2013 Chriss Kelly kuoli ilmeisesti huumeiden yliannostukseen. Näin innokkaimpien fanien haaveet Kris Krossin paluusta saivat samalla lopullisen tuomionsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)