Kiitos 1990 - 1999 vol13.

Jos edellinen esittelemäni biisi on jäänyt kestosuosikiksi ysäriltä, niin sama koskee myös XXL:n listan sijalla 238 olevaa kappaletta: Kris Krossin Jump soi edelleenkin baareissa ja yökerhoissa niin Pihtiputaalla, Portlandissa kuin Pariisissakin. Radiosoittoa tuskin kertyy, mutta toimivaa jorausmateriaalia kyllä tämä on kyllä vieläkin.

Kris Kross koostui kahdesta nuoresta kaveruksesta, Chris "Mac Daddy" Kellystä ja Chris "Daddy Mac" Smithistä, jotka tuottaja Jermaine Dupri bongasi Atlantalaisesa ostoskeskuksesta. Dupri tarjosi pojille levydiiliä, jonka tuloksena duon ensimmäinen albumi Totally Crossed Out ilmestyi vuonna 1992. Juuri tältä albumilta löytyy yllä esitelty sinkkubiisi Jump, joka muodostuikin välittömästi järkyttävän isoksi hitiksi. Single myi yli 2miljoonaa kopiota ja se oli Billboardin top 100-listalla yhtäjaksoisesti kahdeksan viikkoa. Yhdysvaltojen lisäksi se menestyi myös useassa Euroopan maassa. Mielenkiintoista on myös, että kappaleen videokin myi VHS-sinkkuna (tällaisesta en ollut ennnen kuullutkaan!) yli 100 000 kappaletta, kunnioitettava määrä sekin reilun kolmen minuutin pläjäyksestä. Ja niinkuin huomaatte, itse videossahan ei hyppimisen ja isojen toppatakkien lisäksi ole mitään mullistavaa.

Kris Krossin ehkä tunnetuin tavaramerkki oli pukeutuminen. Vaatteet olivat päällä väärinpäin. Tätä muoti-ilmiötä muistan nähneeni itsekin 90-luvulla nuorisotalon diskossa pyöriessäni. Biisi jäi elämään, muoti-ilmiö onneksi hävisi.

Kaksikko julkaisi vielä pari albumia, Da Bomb (1993) ja Young, Rich & Dangerous (1996), kunnes heidän tiensä erosivat. Molemmat suuntasivat soolouralle, joista ei kuitenkaan merkittävimpiä mainetekoja hphopin historiaan jäänyt.

Toukokuussa 2013 Chriss Kelly kuoli ilmeisesti huumeiden yliannostukseen. Näin innokkaimpien fanien haaveet Kris Krossin paluusta saivat samalla lopullisen tuomionsa.

Pintaraapaisu elämäntapasotilaan seikkailuihin

"Sota on tarjonnut minulle monta adrenaliinihumalaa. Se merkitsee hurjaa hyvän olon tunnetta, pelon voittamista, itsevarmuuden tuntoa. Sellaisen voi kokea vaikkapa benjiä hyppäämällä, mutta taistelutilanteessa olen määräävä ja minun on osattava ottaa ohjat käsiini." 

Näin perustelee suomalainen Rolf Ollakka kirjassaan Suomalaisen palkkasotilaan tarina syitä, jotka ovat vieneet hänet sotimaan ympäri maailmaa, Burman viidakoista Kosovon vuoristometsiin.

Vuonna 2000 ilmestynyt kirja on melkoisen lyhyt. 134 sivuun mahtuu paljon tapahtumia ja kerronta etenee vauhdilla. Teos on ikäänkuin pieni pintaraapaisu palkkasotilaan elämästä, sillä aihepiiristä olisi saanut varmasti tuplastikin tarinaa.

Tarinan tarina etenee pikaisen lapsuus- ja nuoruuskuvauksen jälkeen Norjaan, johon Ollakka lähtee töihin öljynporauslautalle. Siellä hän tutustuu Ricky-nimiseen tyyppiin, jonka kanssa he päättävät lähteä palkkasotilaiksi Burmaan. Burmassa he saavat ensimmäiset taistelukokemuksensa ja maistiaisensa palkkasotilaan elämästä. Kaakkois-Aasiasta kotiuduttuaan Ollakka suuntaa suurin odotuksin Ranskan Muukalaislegioonaan, joka kuitenkin osoittautuu pettymykseksi. Kun organisaatio keskittyy nykyisin enemmän rauhanturvaamiseen ja koulutus on pitkälti työpalvelusta, ei mies viihtynyt näissä hommissa kovin pitkään. Legioonasta kirjoittajan tie vie vielä Kosovoon, jossa hän liittyy taistelemaan serbijoukkojen puolelle. Kosovossa Ollakka haavoittuu, ja sodat on näin ollen miehen osalta vähäksi aikaa sodittu. Kirjan loppuosiossa hän haaveilee jo seuraavasta mahdollisesta sotaretkestään ja veikkaa sen suuntautuvan Etelä-Amerikkaan.

Teksti on helppolukuista eikä sisällä turhaa kikkailua, siitä pisteet kirjoittajalle. Jonkun verran tulee vastaan asioiden toistoa, joita ei jostain syystä ole editoitu lopullisesta versiosta pois. Tarinassa kirjoittaja keskittyy omasta mielestään tärkeimpään asiaan, eli itse taistelemiseen. Itseni kaltaista maallikkolukijaa olisi kiinnostanut varmasti myös kuvaukset sotimisen välisestä ajasta, fiiliksistä ja siitä, kuinka paljon ja miten ihminen muuttuu sotakokemusten myötä?

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Ollakka on elämässään tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hän on varmuudella jatkanut retkiään, mutta minne? Pienen googlailun jälkeen löysin tiedonmurun, että hän olisi tällä hetkellä taistelemassa Syyriassa. Google ainakin tarjoaa Ollakan näköisen miehen poseeraamassa Syyrian kapinallisten lipun kanssa, joten tämä tieto pitänee paikkaansa? Lisäksi jonkun linkin mukaan Ollakka värväisi väkeä Suomesta liittymään mukaan Syyrian sotaan, tämän väitteen todenperäisyydestä en osaa ottaa kantaa.

Takki on kirjoittajalla kääntynyt tai periaatteet löysistyneet, sillä kirjassaan hän kirjoittaa seuraavaa, kun hän pohdiskelee syitä, miksi päätyi taistelemaan serbien, eikä kosovolaisten puolelle:

"Minulle puolella oli väliä. Kuten sanottu, muslimien puolella taistelevia palkkasotilaita pidettiin lähinnä pettureina: albaanien riveissä taistellut ei pääsisi kristillisten puolelle töihin. Palkkasotilaista 99 prosenttia on kristittyjä ja suurin osa sodista uskonsotia.

Itselläni kristinusko jäi rippikouluun, mutta puolta valitessa päätös on helppo. Ehkä minulle on annettu väärä kuva tai olen ymmärtänyt väärin kaiken muslimeista lukemani, mutta kaikki ne naisten silpomiset ynnä muu saavat minut valitsemaan kristillisen puolen.

Jossain vaiheessa kävi mielessä, että jos Jugoslavian sotaa ei olisi käyty, niin kyllä muslimit olisivat jo Suomeenkin asti tulleet. Siinä mielessä Jugoslavia on tehnyt Pohjoismaille palveluksen, että se on pysäyttänyt koko niin sanotun turkkilaisen kansan, joka on lähtenyt nousemaan sieltä ylöspäin."

Nämä yllä olevat kertovat paljon kirjoittajastaan. Ollakka on varmasti erinomainen sotilas, mutta uskontojen ja politiikan pohdiskelu olisi syytä jättää muille henkilöille. Tai ehkä kukaan ei ole muistanut hänelle kertoa, että kapinallisten puolella sotii pääasiassa sunnimuslimeita?

Parvekepuutarhurointi - yhteenveto ja opit tulevaan

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa citypuutarhurointia lasitetulla parvekkeellani. Ja koska nyt eletään jo syyskuun loppupuolta, lienee jonkinlaisen yhteenvedon aika projektista. Lisäksi kirjaamalla ylös ns.aloittelijan virheet, joku toinen saattaa päästä parempiin tuloksiin jo ensimmäisillä kokeiluillaan!

Itse olen aina oppinut parhaiten asioita kokeilemalla, erehtymällä ja niiden perusteella järkeilemällä. Niin toimin myös puutarhaproggiksenkin kanssa. Ihan kauheasti en lueskellut ohjeita tms, vaan pistin siemenet multaan ja jäin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Tomaateille meinasi käydä kehnosti, kun kesän kuumimpaan aikaan olin muutaman viikon poissa kotoa. Virittelin erinäisiä kastelusysteemeitä, jotka jotenkuten pitivät kasvit hengissä. Palatessani kotiin kaikki tomaatit näyttivät kuolleilta, mutta kovalla kastelulla ne yllättäen tokenivat kaikki kuntoon. Tällainen kidutus ei kuitenkaan tehnyt varmasti hyvää, ja ensi vuodelle pitääkin kehitellä jotain naapuriapua kasteluun.

Kuitenkin tomaatteja tähän talouteen saatiin! Pölyttelin kukkia pensselillä, sillä yhtään mehiläistä en onnistunut ohjaamaan parvekkeelle hommiin. Tämä auttoi, sillä jossain vaiheessa laskin raakileita olevan tulossa ainakin kolmatta sataa. Pääsato kypsyi yllättävän myöhään, ja itseasiassa nyt lämpimän syyskuun aikana pikkutomaatteja on saanut poimia päivittäin. Johtunee varmasti keskikesän kidutuksesta. Jos lämmin syyskuu vielä jatkuu, tomaatteja ei vielä vähään aikaan tarvitse kaupasta hakea.

Chilit ja suippopaprikat kasvoivat loppujen lopuksi todella isoiksi puskiksi. Jos olisin siirtänyt ne ajoissa suurempiin astioihin,  olisi mittaa voinut tulla vieläkin enemmän. Myös nämä kärsivät kesäreissun aiheuttamasta kuivuudesta, mutta eivät olleet niin murheellisen näköisiä kuin amppelitomaatit.

Paprika ja chili saivat alkunsa kaupasta ostettujen vihannesten siemenistä. Kun näitä ei varsinaisesti ole "kotikäyttökasvatukseen" jalostettu, oli sato sitten sen mukaista: muutama suippopaprika, jotka saivat punaista väriä kylkeensä vasta syyskuussa. Chilejä ei lupaavasta kukkimisesta huolimatta tullut lainkaan. Ensi kesälle siis ehdottomasti hankintaan parvekekasvatukseen sopivammat lajikkeet.

Suurin murheenkryyni olivat kuitenkin kirvat. Jossain vaiheessa havahduin niitä olevan kaikissa chilin ja paprikan lehdissä hirvittäviä määriä. En reagoinut tarpeeksi ajoissa, ja tottahan toki tällainen kasvien kärsimys vaikutti myös satomäärään. Koitin hätäpäissäni suihkutella kasveja mäntysuopaliuoksella, jonkinlaista ensiapua siitä ilmeisesti oli. Myös kirvaongelmaan tulee varautua tulevina kesinä paremmin.

Hedelmäpuutkin kasvavat edelleen, omaan rauhalliseen tahtiinsa. Kaksi sitruspuuta pitää ottaa talveksi sisätiloihin, päärynä ja omena saavat kokeilla talvehtimista ruukuissaan parvekkeella. Olisiko jollain lukijalla hyvää vinkkiä näiden varalle? Voi olla, että jotain styroxviritelmää tulee näille kehiteltyä. Toivotaan mahdollisimman leutoa talvea, jotta nämäkin pääsisivät hengissä kohti kesää 2014.

Kun kaikki aloittelijan virheet on nyt tullut tehtyä,  en millään malttaisi enää odotella tulevaa kasvukautta. Parvekkeelle sopivia lajikkeita pitänee ruveta kartoittamaan jo hyvissä ajoin. Lisäksi tarkoituksena olisi panostaa myös oikeaoppisempaan lannoittamiseen ja kasvualustoihin. Nämäkin kun olivat vähän mitä sattuu, enemmän fiilispohjalta tehtyjä.

Nyt kun katselee kalenteria, voi ilokseen huomata seuraavaa: tasan 13 viikon päästä  päivät rupeavat jälleen pitenemään! Johan tässä pitää ruveta pikkuhiljaa hamstraamaan tyhjiä jugurttipurkkejakin taimia varten...

Laatuburgerilla Tukholmassa

Kun pitkästä aikaa osui työviikon keskelle arkivapaa, ja Viking Linella sattui olemaan kampanjatarjouksessa puoli-ilmaisia hyttipaikkoja, päätin lähteä piipahtamaan Tukholmassa. Kaupunki on yksi suosikkejani koko maailmassa, aina yhtä hyvä fiilis piipahtaa.

Yleensä otan perinteisille "Päivä Tukholmassa"-reissulle yhden pakollisen tavoitteen toteutettavaksi. Se voi esimerkiksi olla kulttuuria, futismatsi tai vaikkapa Massimo Duttilla asiointi. Tällä kertaa ykköstavoite oli vierailla paljon hehkutuksia saaneessa Vigårda-hampurilaisravintolassa.

Olipa kerran kolme tukholmalaista kokkia. He rakastivat tuoreita, laadukkaita raaka-aineita,  lähiruokaa ja maaseudun fiilistä. Lisäksi he kaikki olivat pikaruuan ystäviä. Niinpä he päättivät perustaa ravintolan, jossa yhdistyisivät kaikki nämä asiat. Tuloksena syntyi paikka, joka on saavuttanut paikallisten (ja näemmä myös turistien) vankan suosion.

Vigårda on perustajiensa näköinen ja tarjoaa pikaruokaa raikkaista, terveellisistä ja laadukkaista aineksista tehtynä. Pääpaino on hampurilaisissa, joita löytyy listalta seitsemää erilaista. Burgerit myydään ateriakokonaisuuksina, kylkiäisvaihtoehtoja on neljä. Lisäksi hintaan kuuluu pieni salaatti sekä kastike.

Itse päädyin lampaanlihahampurilaiseen ranskalaisilla. Seuralaiseni otti listan ainoan vegevaihtoehdon, kasvis/lampaanmaitojuustolla varustetun version. Kumpikin annos oli taivaallisen hyvää. Raaka-aineet olivat lupauksen mukaisesti fressejä ja laadukkaita. Turhaa kikkailua oli vältetty, pikaruokafiilis säilyttäen. Lopputuloksena elämäni paras hampurilaisateria.

Kun aterian hinta juomineen oli n 11€, palvelu ja ruuan saanti todella ripeää, sisustus ja yleinen fiilis tyylikkäät, en yhtään ihmettele, että paikka oli ääriään myöten täynnä. Pääasiallinen kohderyhmä tuntui olevan keskustan nuoret toimistotyöntekijät, joita pääosa asiakkaista oli. Toki muutama pakollinen kiintiöhipsterikin oli paikalla, voisihan Vigårda sijaita aivan hyvin myös Brooklynissä.

Visiitti ja lounas täällä oli ehdottomasti edestakaisen laivamatkan arvoinen. Ehkä joku seuraava vierailija saisi houkuteltua kokkikolmikon avaamaan sivupisteen myös Helsinkiin?

Ykkössuositukseni vauvaperheille

Olen tässä viimeiset pari kuukautta ollut niinkin onnellisessa asemassa, että olen saanut harjoitella isänä olemista. Pikkuhiljaa tietyt jutut (esim. vaipanvaihto) alkavat mennä jo rutiinilla, mutta silti jokainen päivä tuo edelleen tullessaan kaikenlaisia yllätyksiä.

Näin esikoisen kanssa elellessä, on tullut myös hankittua kaikenlaista tavaraa, jota vauvatarvikeliikkeet ovat pullollaan. Osa on ollut oikeinkin tarpeellisia, osa jäänyt lähestulkoon käyttämättä. Mistäpä sitä toisaalta tietäisikään, mikä on juri omalle lapselleen se järkevä/ei niin järkevä hankinta. Seuraavan (toivottavasti sellainenkin joskus tulossa) kanssa sitä onkin sitten jo huomattavasti viisaampi.

Jos pitäisi valita yksi tuote, jota hehkuttaa, on valinta helppo: nimittäin Hug-a-bub-kantoliina.

Näiden parin kuukauden aikana liinaa on tullut käytettyä päivittäin, joskus useita kertoja päivässä. Hug-a-bubia voi käyttää heti vastasyntyneen kanssa, ja teoriassa käyttöikää on niin kauan, kun vanhempi jaksaa lastaan kantaa. Erilaisia kantoasentoja on lukuisia, niistä jokainen löytää varmuudella itselleen ja lapselleen parhaiten sopivat variaatiot. Hug-a-bub on helppokäyttöinen ja ainakin oman aktiivisen käytön perusteella myös laadukkaan kestävä.

Parasta liinassa on se, että lapsi yksinkertaisesti viihtyy siinä niin hyvin. Vaikka fiilis olisi kuinka itkuinen tahansa, rauhoittuu siinä yleensä muutamassa minuutissa. Muutamassa minuutissa vauva myös yleensä nukahtaa sikeästi,  eikä juuri herää vauhdikkaassakaan liikkeessä. Kun Hug-a-bubin sidontatekniikan ansiosta kyytiläinen pysyy tukevasti ja turvallisesti paikoillaan,  pystyy vanhempi puuhailemaan omia juttujaan melko vapaasti. Suurin haaste alussa onkin muistaa, että kehon etupuolella oleilee jstkuvasti pieni ihminen!

Vaikka oma lapseni on jo kasvanut muutaman kilon painavammaksi, en ainakaan itse ole kokenut minkäänlaisia selkä- tai hartiasärkyjä. Painon nousun huomaa oikeastaan vain jalkojen väsähtämisellä, mutta sehän on vain hyvää treeniä niillekin.

Jos siis mietit (niinkuin minä), että viitsitkö sijoittaa rahojasi tähän tuotteeseen, ja että onko sillä juurikaan käyttöä, vastaan sinulle: viitsi! On käyttöä!

Kiitos 1990 - 1999 vol12.

Jos 250 biisiä sisältävältä XXL:n listalta pitäisi nostaa yksi kappale, jonka myös kaikki ei räppiä kuuntelevat todennäköisesti muistavat, olisi se Skee-Lo:n I Wish. Se oli valtaisa hitti myös Suomessa, ja videokin pyöri jatkuvasti määriä Jyrkissä ja muissa sen aikaisissa musiikkiohjelmissa.

I wish oli Skee-Lo:n, New Yorkin lähistöltä kotoisin olevan Antoine Roundtreen ensimmäisen albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu. Ja oikeastaan ainoaksi miehen tunnetuksi tuotokseksi tämä jääkin, sillä tuskin kovin moni on oikeasti kuullut Skee-Lo:n muita tuotoksia vuosina 2000 ja 2012 julkaistuilta levyiltä. Harva lienee kuullut I Wish:n lisäksi yhtään muuta kappaletta edes debyyttialbumilta.

Ei anneta sen haitata, tämä kappale on kuitenkin mukana listalla. Ja mielestäni ihan ansaitusti. Sillä onhan se varmasti yksi eniten radiosoittoa 90-luvulla kerännyt hiphop-biisi, ja ihan leppoisa renkutus muutenkin. Biisi ei räptekeleenä ole kaksinen, mutta jos tavalliset suomalaisetkin diggailivat tätä hittibuumikokelmia luukuttaessaan, on se jo itsessään tarpeeksi kova meriitti. Itsellänikin muistot liukuvat väkisinkin kesään 1995...

Ihmiskauppaa, kunniamurhia, halla-aholaisuutta ja kuppi çayta

Nappasin anopin kirjahyllystä lomalukemiseksi Jari Tervon Laylan. Muistan tätä hehkutetun kovasti kirjan ilmestymisen aikaan, ja nyt luettuani en ihmettele yhtään miksi. Teos on kiehtova, mukaansatempaava ja sivistävä. Mitä muuta sitä voi hyvältä lukukokemukselta pyytääkään?

En ole aikaisemmin lukenut yhtään Tervon kirjaa. Mies on toki tuttu julkisuudesta monellakin tapaa, ja olen aina diggaillut hänen älykkäästä läpänheitostaan mm. Uutisvuodon vakiokasvona. Tervon kynänkäyttöä on kehuttu paljon ja kirjat ovat olleet myyntimenestyksiä, siksi olikin kiva saada vihdoin uusi kotimainen kirjailija luettu-listalleni.

Kirjan päähenkilö on 15-vuotias kurdityttö Layla. Tarina alkaa Istanbulista, jossa hän herää hääpäivänsä jälkeiseen aamuun. Tuore aviomies epäilee Laylan menettäneen neitsyytensä ennen avioliittoa ja syyttää Laylaa huoraksi, ja siten kelvottomaksi aviovaimoksi. Kurdien vahvojen perinteiden ja ikiaikaisen kunniamurhakäytännön takia tyttö tulee melkein tapetuksi. Vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Laylan onnistuu kuitenkin paeta perheeltään, ja loppujen lopuksi karkumatka käy Euroopan läpi aina Suomeen ja Helsinkiin asti. Suomessa hän joutuu ihmiskaupan uhrina maksamaan karkumatkansa prostituutiolla.

Tapahtumia käsitellään myös tytön elämään kietoutuvan sekalaisen ihmisjoukon näkökulmasta. Hahmoja on paljon, mm. kauppatieteen maisteri Armonlahti, alkoholisoitunut ja prostituutioon ajautunut Helena Viita, maahanmuuttokriittinen filosofian ylioppilas Mika Jaussi, Laylan karkulaiskaveri Tamara sekä lukuisa joukko Laylan kurdiperheen jäseniä. Etenkin kirjan alussa kurdi- ja turkkilaisnimien tipahdellessa tekstiin oli paikoin hankaluuksia pysyä kärryillä, kuka kukin on.

Kullakin kirjan päähahmoista on omassa elämässään ongelmakohtia, joita he koittavat ratkoa juonen edetessä. Osan ongelmat ratkeavat, osalla pahenevat. Osa löytää sisäisen rauhansa, ja osan tulevaisuus jää arvoituksellisesti auki. Kaikkien elämässä Layla näyttelee kuitenkin erittäin merkittävää roolia.

Vaikka kirja onkin jo pari vuotta vanha, ovat teoksen käsittelemät pääteemat edelleenkin erittäin ajankohtaisia. Ihmiskauppa, prostituutio, naisten asema, Turkin EU-jäsenyys, maahanmuuttokritiikki ja islamofobia ovat julkisia keskustelunaiheita jatkuvasti. Tervo on onnistunut pureutumaan näihin aiheisiin todella hyvin ja puolueettomasti. Teemat on saatu ujutettua henkilöhahmoihin ja tarinaan mainiosti.

Muutenkin kirjailijan ammattitaito huokuu teoksessa vahvasti. Tervo on tehnyt valtavan määrän taustatyötä ja pureutunut tarinan aihepiireihin ja tapahtumaympäristöön onnistuneesti. Etenkin kurdikulttuuriin ja Islamiin perehtyminen on ollut ansiokasta. Tervo välttää helpot virheet ja osaa kertoa lukijalle mm sen, että monet kurdikulttuuriin kuuluvat asiat eivät kuulu Islamiin millään tavalla. Kulttuureihin ja uskontoon liittyvät asiat sekoittuvat liian usein ja helposti  mm. puhuttaessa kunniamurhista tai naisten ympärileikkauksista. Kumpikaan ei kuulu Islamiin.

Pidin tästä kirjasta erittäin paljon. Lopun tapahtumat, joissa Armonlahti ajautuu passittomana ja hakattuna kottikärryjä työnteleväksi luuseriksi Istanbuliin tai Islamia sydämestään vihaavan Mika Jaussin kääntyminen muslimiksi ovat mielestäni hiukan epärealistisia. Toisaalta ne eivät ainakaan ole ennalta arvattavia.

Suosittelen kirjaa jokaiselle, jota yllä mainitut teemat kiinnostavat. Vaikka teos onkin fiktiota, löytynee sillä tosielämästä liian paljon vastineita. Silmiä avaava ja hieno kirja.