Törmälä on maantieteellisesti, mutta etenkin henkisesti Järvi-Suomen, Hämeen, Pohjanmaan ja Savon risteyskohtaa. Ihmeellistä sinänsä, mutta törmäläläiseen luonteenpiirteeseen on jäänyt kaikista heimoista vain huonot luonteenpiirteet.
Näin kuvailee Miika Nousiainen Metsäjätti-kirjassaan kuvitteellisen Törmälän kunnan asukkaita. Törmälä on perinteinen teollisuuslaitoksen ympärille kasvanut pikkupaikkakunta, joita Suomi on pullollaan.
Paikallisen elämän keskipisteenä on ollut sukupolvesta toiseen saha, jonka omistaa Metsäjätti-konserni. Tehtaan pilli määrittää törmäläläisten elämää. Samat naamat näkyvät niin työvuoroissa, kuin vapaa-ajallakin, oli vapaa-ajan vietto sitten ammattiliiton Tallinnan risteilyä, lentopallovuoroa, kalastamista tai istumista Vanhassa Mestarissa kaljatuopin äärellä.
Poliittisella kartalla Törmälä on vahvasti punainen. Demarit ja laitavasemmisto ovat kinastelleet vuosikymmeniä paikkakunnan valtataistelussa. Samalla vanhan ajan änkyräpunikkityyliin kaikkea uutta vastustetaan ja johtoporras sekä konsernin "helsingin herrat" ovat lähtökohtaisesti kaiken pahan alku ja juuri.
Yllä oleva kuvaus voisi sopia mihin tahansa suomalaiseen teollisuuspaikkakuntaan. Samat lainalaisuudet toistuvat, oli paikkakunnan isoin työllistäjä sitten paperitehdas, saha tai vaikkapa voimalaitos. Lisäksi kirjan tarinassa vastaan tulevat yt-neuvottelut ja saneeraukset ovat tunnelmineen tuttuja lähes kaikille suomalaisen teollisuuden parissa työskenteleville. Siksi tekstiin ja tunnelmiin onkin varmasti monen helppo samaistua.
Romaani seuraa kahden ystävyksen, Pasin ja Jannen elämää. Molemmat toimivat kirjan kertojina, ja tarina etenee pikkuhiljaa molempien näkökulmien vuorotellessa. Välillä palataan miesten lapsuusmuistoihin, joista nykypäivän tapahtumat saavat lisää selityksiä ja taustaa.
Molemmat ovat kotoisin Törmälästä. Pasi asuu nykyisin Helsingissä, ja kauppakorkeakoulun käyneenä työskentelee Metsäjätti-konsernin johtotehtävissä. Pasi asuu vaimonsa kanssa tyylikkäässä etelähelsinkiläisessä asunnossa, perheenlisäystäkin on lähiaikoina tulossa. Päällisin puolin monen mielestä unelmaelämää siis. Janne on töissä sahalla, jossa hän toimii kuumapuristinlaitteen hoitajana ja elää tavallisen vaatimatonta duunarielämää. Vapaa-aikaa tahdittaa alkoholi, joka on aiheuttanut miehelle jonkin verran ongelmia. Jannen haaveena oli joskus ryhtyä toimittajaksi, mutta kodin kasvatusilmapiirin ollessa lannistava ja pessimistinen, jäivät nekin haaveeksi. Satunnaisesti hän kuitenkin kirjoittelee pohdiskeluitaan paikallislehden yleisönosastolle. Nimimerkillä tietenkin, ettei tulisi tehneeksi itsestään minkäänlaista turhaa numeroa.
Kaverusten tiet kohtaavat pitkästä aikaa, kun Metsäjätti-konserni päättä ruveta tehostamaan Törmälän sahan toimintaa. Pasi lähetetään hoitamaan "likainen työ" saneerauksineen ja tehostamisineen. Tästä seuraa monenlaista vastakkainasettelua, duunareiden ja herrojen, mutta myös Pasin ja Jannen omien ajattelumallien välille. Kiehtova lähtökohta siis tarinalle.
Metsäjätti on Miika Nousiaisen (s.1973) kolmas romaani (julkaistu 2011). Hänen esikoisensa Vadelmavenepakolainen (2007) nousi suureksi hitiksi, mutta myös Metsäjätti sekä hänen toinen julkaisunsa Maaninkavaara (2009) ovat keränneet paljon kehuja.
Pidän itse Nousiaisen tyylistä kirjoittaa. Teksti on humoristista, muttei kuitenkaan överiksi vedettyä, ja se sisältää paljon hauskoja oivalluksia arkisesta elämästä. Tilanteiden, henkilöiden ja tapahtumien kuvailu herättää hyviä nostalgiaviboja. Todennäköisesti Haukiputaalta kotoisin oleva kirjailja ammentaa tekstissä ja tarinassa hyvin paljon myös omista lapsuusmuistoistaan.
Kirjasta löytyy myös mielenkiintoista poliittista vastakkainasettelua ja analyysiä. Oma suosikkini on Jannen yksinäinen pohdiskelu Metsäjätin Törmälän tehtaan yt-neuvotteluiden jälkimainingeissa:
Kävelen työvuoron jälkeen kotiin. Moni kävelee portista ulos viimeistä kertaa. Kaikki näyttävät lähtevän yksin. Omiin suuntiinsa, luovuttaneita.
Ei näy edes vihaa. Eikä ihme, eihän tällä tehtaalla ole kasvoja. Omistaja on floridalainen eläkeläinen, jolle eläkevakuutusyhtiö on luvannut lokoisat eläkepäivät. Miten sitä vastaan noustaan kapinaan?
Kun ihmiset eivät tiedä, minkä puolesta tai mitä vastaan taistella, he luovuttavat. En minäkään lapsena ymmärtänyt, mistä vappumarssissa oli kyse, mutta viimeistään nyt tajuan, kuinka tärkeää se oli. Se oli näyttö siitä, että kuulumme johonkin: luokkaan, ryhmään, porukkaan.
Kun kuuluu johonkin, voi pyrkiä johonkin ja vastustaa jotakin. Nyt työläisille on markkinoitu keskiluokkaisuus haaveena. Ne eivät saavuta sitä, mutta eivät ole enää työväenluokkaakaan, siksi ne eivät kuulu enää mihinkään. Ne on riisuttu aseista.
Tällä Janne (tai kirjailija Nousiainen) tulee kiteyttäneeksi aika tarkkaan nykyvasemmiston suurimmat ongelmat. Näin helppoa se on kun sen osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti