Kävin muutama päivä sitten elämäni ensimmäistä kertaa yleisessä saunassa. Toki uimahalleissa ja kylpylöissä on tullut käytyä, mutta nyt kyseessä oli siis ihan rehti sauna, ilman mitään lisäkrumeluureja.
Valinta kohdistui Kotiharjun Sauna-nimiseen saunaan, joka sijaitsee Helsingin Kalliossa. Helsingissä toimii kolme yleistä saunaa, kaksi muuta ovat Arlan Sauna sekä Hermannin Sauna. 1930-luvulla yleisiä saunoja oli pääkaupungissa yli sata, joista Kotiharjun Sauna on kaikkein vanhin. Kun maalta muutettin kaupunkiin ja pieniin asuntoihin, oli peseytymistiloille suuri tarve. Kaikissa asunnoissa kun ei välttämättä ollut edes juoksevaa vettä.
Sisään maksoi 12 euroa ja sillä olisi saanut saunoa vaikka koko päivän. Heti sisäänkäyntiin astuessa tuntui, kun olisi palannut muutama kymmenen vuotta taaksepäin. Sisustus, seinä- ja lattiamateriaalit lienevät lähes alkuperäisiä (toki hyvässä kunnossa!), joten tunnelmaan pääsi virittäytymään välittömästi. Pukuhuoneessa oli iso liuta vanhoja puukaappeja (myöskin alkuperäisiä?), joihin omat kamppeet sai lukkojen taakse talteen. Suihkutilat olivat kohtuullisen karut, sellaiset kuin mm. vanhan ajan uimahalleissa perinteisesti on. Vesihanat ja muutama penkki, ei mitään ylimääräistä.
Itse sauna olikin sitten kaikessa mystisyydessään vakuuttava. Tila oli todella suuri ja betoniset, puulavereilla päällystetyt lauteet olivat vaikuttava näky hämärään saunaan sisään astuessa. Sauna oli myös kohtuullisen alkuperäisen näköinen, ja todennäköisesti aivan samantuntuinen fiilikseltään kuin 30-luvulla. Valtava puukiuas antoi erinomaisen pehmeät löylyt ja lauteilta ei ollut mikään kiire pois. Muutama kanta-asiakkaan oloinen tyyppi istuskeli rennosti saunassa, ruuhkasta ei ollut tietotakaan. Kuuleman mukaan juuri aukeamisen jälkeen n. klo 14-16 kieppeillä ovat ne rauhallisimmat saunomisajat.
Saunasta pääsi vilvoittelemaan joko pukuhuoneeseen (jossa sai pelailla mm. shakkia ja lukea lehtiä) tai kadun puolelle, johon on rakennettu penkkejä jäähdyttelijöille. Saunan pihasta voikin tähystellä Kallion katuhulinaa, samalla kun siemailee myynnissä olleita limuja, vissyjä tai ykkösoluita. Omia juomia, myös alkoholipitoisia saa myös nauttia ainakin pukuhuoneessa, kunhan ei erään kanta-asiakkaan sanoman mukaan "käyttäydy riehaantuneesti".
Saunakeikalla vierähti kolme tuntia, kun vuoroin tuli istuttua löylyissä ja välillä vilvoitellessa. Peseytymisen jälkeen kun lähti kohti kotia, olo oli kyllä maksimaalisen rentoutunut. Kotoissassa kerrostaloasunnon sähkösaunassa ei millään ilveellä pääse samanlaiseen flow-tilaan ja henkiseen lepotilaan. Bonuksena tuli opittua paljon sauna-etikettiä, eli kirjoittamattomia sääntöjä joita kaikki saunojat noudattavat. Esimerkiksi sisään saunaan astuessa tulee kuumimmilla paikoilla istuvilta kysyä, haluavatko he lisää löylyä.
Aivan varmasti tulee mentyä uudestaan, käyn ehkä seuraavaksi kokeilemassa Arlan Saunaa. Suosittelen ihan jokaiselle, tältä pitäisi saunomisen tuntua joka kerta.
maanantai 20. helmikuuta 2012
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Suomen Rosenborg - vihdoin totta?
Suomifutikseen vakiintui 90-luvun puolivälin tienoilla käsite, "Suomen Rosenborg", jonka jokainen suuruuteen pyrkivä seura on jossain vaiheessa asettanut tavoitteekseen. Trendin aloitti VPS, perässä seurasivat ainakin FC Jokerit, TPS, Tampere United ja Honka. Niinkuin kaikki tiedämme, osaa näistä seuroista ei enää ole edes olemassa, muistakaan ei tullut suurseuroja.
Rosenborg on Norjan Trondheimistä kotoisin oleva jalkapalloseura, ja 22 mestaruudellaan maan kautta aikain menestynein. Seura voitti 13 liigamestaruutta peräkkäin vuosina 1992-2004 ja pelasi menestyksekkäästi myös Mestareiden liigassa.
Huikeat menestysvuodet rikastuttivat seuraa ja se kasvoi entisestään. Rosenborgin menestyksen on sanottu nostaneen koko norjalaista futista. Seura on hankkinut isoilla rahoillaan pelaajia muista norjalaisista seuroista, jolloin rahaa on jakaantunut myös muille. Näin myös pienemmät seurat ovat voineen kehittää ja ammattimaistaa toimintaansa ja koko maan jalkapallo on mennyt eteenpäin. Kun lajissa on rahaa, se nostaa tasoa ja sitä kautta myös tukijat ja maksava yleisö kiinnostuvat. Positiivinen oravanpyörä ruokkii itse itseään ja pitkälti juuri näiden menestysvuosien takia jalkapallo on Norjassa ylivoimainen ykköslaji.
Suomessa on siis haaveiltu samanlaisesta "rosenborgista", joka toimisi kotimaisen futiksen veturiseurana pärjäämällä kansainvälisesti ja rikastuessaan vetävänsä myös muita seuroja perässään. Niinkuin alussa totesin, tässä ei yksikään seura ole puheistaan huolimatta onnistunut, vaan kotimainen Veikkausliiga on tullut tunnetuksi ennenkaikkea tasaisuudestaan ja yllätyksellisyydestään. Onko se sitten hyvä vai huono asia, siitä jokainen voi olla mitä mieltä haluaa.
Nyt on kuitenkin potentiaalinen Suomen Rosenborg-ilmiö syntymässä. Nimittäin HJK. Klubi on voittanut nyt kolme viimeistä Veikkausliigamestaruutta, eikä näillä näkymin mikään uhkaa seuran mestaruutta myöskään kaudella 2012. Mikä tärkeintä, HJK on vihdoin onnistunut ottamaan niitä kuuluisia seuraavia askeleita myös eurokentillä, josta niitä isoja rahoja on mahdollista saada. Mestareiden liigan lohkovaiheen kaltainen jättipotti on vielä saavuttamatta, mutta viime kauden menestys ja huikeat otteet karsintavaiheissa toivat seuran kassaan rahaa ja poikivat muutamia rahakkaita pelaajakauppoja. Mm. Teemu Pukki ja Alex Ring lähtivät isolla rahalla Saksaan, Rafinhan ja Juhani Ojalan myynneistä seura nettosi myöskin enemmän kuin Saludo-paketteja.
Kun rahaa on, sitä tulee helpommin myös käytettyä. Kaikkein merkittävimpänä asiana ja Rosenborg-ilmiön ensimmäisenä konkreettisena hyötynä voidaan pitää FC Hongan Rasmus Schüllerin ja Demba Savagen myyntiä HJK:iin. Suomen sisäisiä siirtoja tapahtuu lähes joka viikko, mutta mullistavaa tässä oli nyt se, että tässä vastakkaiseen suuntaan lähti myös rahaa. Joissain puheissa on puhuttu jopa yhteensä 300 000 eurosta, mikä on suomalaisessa jalkapallossa merkittävä raha. Sisäisiä siirtosummia ei syystä tai toisesta ole Suomessa juuri makseltu, vaan pelaajat ovat siirtyneet yleensä sopimuksettomassa tilassa. Tätä kehitystä voidaan pitää erinomaisena ja toivottavasti tästä alkaa uusi aikakausi kotimaisilla pelaajamarkkinoilla.
Jos ja kun Klubi menestyy tulevina vuosina ja dominoi suomalaista futiskenttää, voidaan todeta Rosenborg-ilmiön syntyneen nyt ensimmäistä kertaa. Vaikka itse en Klubista juuri perusta (kannatan erästä toista kotimaista jengiä), niin suomifutiksen etu pitkällä tähtäimellä on mielestäni erittäin tärkeää. Kun yksi pärjää, muutkin tulevat perässä. Ja jossain vaiheessa nämä muut ajavat myös ohi, niinkuin tapahtui myös Rosenborgille.
Rosenborg on Norjan Trondheimistä kotoisin oleva jalkapalloseura, ja 22 mestaruudellaan maan kautta aikain menestynein. Seura voitti 13 liigamestaruutta peräkkäin vuosina 1992-2004 ja pelasi menestyksekkäästi myös Mestareiden liigassa.
Huikeat menestysvuodet rikastuttivat seuraa ja se kasvoi entisestään. Rosenborgin menestyksen on sanottu nostaneen koko norjalaista futista. Seura on hankkinut isoilla rahoillaan pelaajia muista norjalaisista seuroista, jolloin rahaa on jakaantunut myös muille. Näin myös pienemmät seurat ovat voineen kehittää ja ammattimaistaa toimintaansa ja koko maan jalkapallo on mennyt eteenpäin. Kun lajissa on rahaa, se nostaa tasoa ja sitä kautta myös tukijat ja maksava yleisö kiinnostuvat. Positiivinen oravanpyörä ruokkii itse itseään ja pitkälti juuri näiden menestysvuosien takia jalkapallo on Norjassa ylivoimainen ykköslaji.
Suomessa on siis haaveiltu samanlaisesta "rosenborgista", joka toimisi kotimaisen futiksen veturiseurana pärjäämällä kansainvälisesti ja rikastuessaan vetävänsä myös muita seuroja perässään. Niinkuin alussa totesin, tässä ei yksikään seura ole puheistaan huolimatta onnistunut, vaan kotimainen Veikkausliiga on tullut tunnetuksi ennenkaikkea tasaisuudestaan ja yllätyksellisyydestään. Onko se sitten hyvä vai huono asia, siitä jokainen voi olla mitä mieltä haluaa.
Nyt on kuitenkin potentiaalinen Suomen Rosenborg-ilmiö syntymässä. Nimittäin HJK. Klubi on voittanut nyt kolme viimeistä Veikkausliigamestaruutta, eikä näillä näkymin mikään uhkaa seuran mestaruutta myöskään kaudella 2012. Mikä tärkeintä, HJK on vihdoin onnistunut ottamaan niitä kuuluisia seuraavia askeleita myös eurokentillä, josta niitä isoja rahoja on mahdollista saada. Mestareiden liigan lohkovaiheen kaltainen jättipotti on vielä saavuttamatta, mutta viime kauden menestys ja huikeat otteet karsintavaiheissa toivat seuran kassaan rahaa ja poikivat muutamia rahakkaita pelaajakauppoja. Mm. Teemu Pukki ja Alex Ring lähtivät isolla rahalla Saksaan, Rafinhan ja Juhani Ojalan myynneistä seura nettosi myöskin enemmän kuin Saludo-paketteja.
Kun rahaa on, sitä tulee helpommin myös käytettyä. Kaikkein merkittävimpänä asiana ja Rosenborg-ilmiön ensimmäisenä konkreettisena hyötynä voidaan pitää FC Hongan Rasmus Schüllerin ja Demba Savagen myyntiä HJK:iin. Suomen sisäisiä siirtoja tapahtuu lähes joka viikko, mutta mullistavaa tässä oli nyt se, että tässä vastakkaiseen suuntaan lähti myös rahaa. Joissain puheissa on puhuttu jopa yhteensä 300 000 eurosta, mikä on suomalaisessa jalkapallossa merkittävä raha. Sisäisiä siirtosummia ei syystä tai toisesta ole Suomessa juuri makseltu, vaan pelaajat ovat siirtyneet yleensä sopimuksettomassa tilassa. Tätä kehitystä voidaan pitää erinomaisena ja toivottavasti tästä alkaa uusi aikakausi kotimaisilla pelaajamarkkinoilla.
Jos ja kun Klubi menestyy tulevina vuosina ja dominoi suomalaista futiskenttää, voidaan todeta Rosenborg-ilmiön syntyneen nyt ensimmäistä kertaa. Vaikka itse en Klubista juuri perusta (kannatan erästä toista kotimaista jengiä), niin suomifutiksen etu pitkällä tähtäimellä on mielestäni erittäin tärkeää. Kun yksi pärjää, muutkin tulevat perässä. Ja jossain vaiheessa nämä muut ajavat myös ohi, niinkuin tapahtui myös Rosenborgille.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Söndag chillout
Viime vuosina olen oppinut pitämään sunnuntaipäivistä. Aikaisemmin viikon viimeinen päivä aiheutti kauheaa ahdistusta ja tuskailua pian alkavan arkiviikon ja aherruksen takia. Sunnuntai oli ehdoton inhokkipäivä ja masennus alkoi hiipimään mieleen jo lauantai-iltana nukkumaan käydessä.
Mutta taas tänään, äärimmäisen kiva päivä takana, eikä minkäänlaisia ahdistuksia. Veikkaan, että iso osa sunnuntaimasennuksen poistumisessa on alkoholin käytön vähentämisellä. Aikaisemmin lauantait kuluivat enemmän tai vähemmän juopotellen ja juhlien, ja krapula aiheuttaa tunnetusti kauheita henkisiä ja fyysisiä oloja. Ne yhdistettynä koko päivän sohvalla makaamiseen ja seuraavana päivänä alkavan työviikon miettimiseen olivat omiaan saamaan mielen apeaksi. Eli tässäkin asiassa on saatu kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ei krapulaa - ei ahdistusta.
Joka tapauksessa, tämän sunnuntain kruunasi huippuhyvä ruoka ja viini. Väänsimme avopuolisoni kanssa herkullista maa-artisokkakeittoa, joka oli kaiken lisäksi lapsellisen helppoa tehdä. En ole aikaisemmin edes maistanut maa-artisokkaa, mutta jatkossa tuosta tulee väännettyä varmasti jotain muutakin. Ohje oli seuraava:
5-6 maa-artisokkaa kuorittuna ja pilkottuna
2 jauhoista perunaa
1 sipuli
puoli litraa vettä
Koskenlaskija juustoa
ruokakermaa
persilijaa
Ensin käristetään silputtu sipuli kattilan pohjalla, sitten sekaan pilkotut maa-artisokat ja perunat. Päälle vesi, annetaan kiehua kunnes ainekset ovat pehmeitä. Sekaan laitetaan nokareina puolikas Koskenlaskija-juusto ja kaikki aineet sekoitetaan soseeksi tehosekoittimella. Samalla voi keittoon lorottaa vielä sekaan puoli purkkia ruokermaa. Valmista, ennen tarjoilua vielä hiukan persilijaa pintaan.
Toimii huikean hyvin pimeinä ja kylminä talvi-iltoina, jollaisia tässä on vielä kuitenkin edessä. Oma ateriamme kruunailtiin argentiinalaisella Elsa Bianchi Chardonnaylla. Todella hyvä, ei niin perinteinen chardonnay. Sopii mielestäni hienosti juuri talvisten keittojen kaveriksi, ei niinkään kesäiseksi lipittelyviiniksi.
Leppoisan sunnuntain kruunaa Bo Kaspers Orkester, vaikkapa tämä biisi.
Mutta taas tänään, äärimmäisen kiva päivä takana, eikä minkäänlaisia ahdistuksia. Veikkaan, että iso osa sunnuntaimasennuksen poistumisessa on alkoholin käytön vähentämisellä. Aikaisemmin lauantait kuluivat enemmän tai vähemmän juopotellen ja juhlien, ja krapula aiheuttaa tunnetusti kauheita henkisiä ja fyysisiä oloja. Ne yhdistettynä koko päivän sohvalla makaamiseen ja seuraavana päivänä alkavan työviikon miettimiseen olivat omiaan saamaan mielen apeaksi. Eli tässäkin asiassa on saatu kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ei krapulaa - ei ahdistusta.
Joka tapauksessa, tämän sunnuntain kruunasi huippuhyvä ruoka ja viini. Väänsimme avopuolisoni kanssa herkullista maa-artisokkakeittoa, joka oli kaiken lisäksi lapsellisen helppoa tehdä. En ole aikaisemmin edes maistanut maa-artisokkaa, mutta jatkossa tuosta tulee väännettyä varmasti jotain muutakin. Ohje oli seuraava:
5-6 maa-artisokkaa kuorittuna ja pilkottuna
2 jauhoista perunaa
1 sipuli
puoli litraa vettä
Koskenlaskija juustoa
ruokakermaa
persilijaa
Ensin käristetään silputtu sipuli kattilan pohjalla, sitten sekaan pilkotut maa-artisokat ja perunat. Päälle vesi, annetaan kiehua kunnes ainekset ovat pehmeitä. Sekaan laitetaan nokareina puolikas Koskenlaskija-juusto ja kaikki aineet sekoitetaan soseeksi tehosekoittimella. Samalla voi keittoon lorottaa vielä sekaan puoli purkkia ruokermaa. Valmista, ennen tarjoilua vielä hiukan persilijaa pintaan.
Toimii huikean hyvin pimeinä ja kylminä talvi-iltoina, jollaisia tässä on vielä kuitenkin edessä. Oma ateriamme kruunailtiin argentiinalaisella Elsa Bianchi Chardonnaylla. Todella hyvä, ei niin perinteinen chardonnay. Sopii mielestäni hienosti juuri talvisten keittojen kaveriksi, ei niinkään kesäiseksi lipittelyviiniksi.
Leppoisan sunnuntain kruunaa Bo Kaspers Orkester, vaikkapa tämä biisi.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Kasarmialueista uusiksi kaupunginosiksi
Tänään keskiviikkoaamuna klo 9.30 Puolustusvoimat pitää tiedotustilaisuuksia ympäri Suomen. Tarkoituksena on kertoa suunnitelmista tulevien vuosien säästöjen suhteen. Käytännössä tämä tulee tarkoittamaan joidenkin joukko-osastojen lopettamista ja henkilökunnan vähennyksiä. Joissakin huhuissa on puhuttu jopa kuuden joukko-osaston lopettamisesta ja 1200 henkilön irtisanomisesta.
Itse en kannata nykyisenlaista asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmää. Se on mielestäni aikansa elänyt, eikä nykyaikaisia sotia enää käydä mies miestä vastaan pitkin metsiä. Kylmän sodan aika on ohi, eikä Suomella ole tällä hetkellä minkäänlaista realismiin perustuvaa sotilaallista uhkakuvaa näköpiirissä. Jatkan tästä aiheesta jossain myöhemmässä vaiheessa, sillä nyt keskityn säästöpäätösten muunlaisiin vaikutuksiin.
Jos joukko-osastojen lopetuksesta tänään todella ilmoitetaan, niin omissa toiveissa on ainakin Helsingin Santahaminan ja Lahden Hennalan varuskuntatoimintojen lopettaminen. Yksinkertaisena syynä oikeastaan se, että molemmat sijaitsevat niin keskeisillä ja hienoilla paikoilla, että niiden pitäminen sotilasalueina on silkkaa typeryyttä.
Lahden Hennalan varuskunta sijaitsee parin kolmen kilometrin päässä keskustasta, keskellä vahvasti kehittyvää Etelä-Lahtea. Lahti kasvaa ennenkaikkea pääkaupunkiseudun suuntaan ja uutta tonttimaata ja kaupunkirakenteen tiivistämistä tarvitaan jatkuvasti lisää. Nyt Hennala on kummallinen aidattu saareke keskellä vilkasta kaupunkialuetta.
Helsingin Santahamina on upea saari Laajasalon kaupunginosan vieressä ja alue suorastaan huutaa uusia, siviiliasukkaita. Kaakkois-Helsinki tarjoaa kattavat palvelut asukkailleen, joita Santahaminan asuinkäyttöön muuttaminen vain vahvistaisi entisestään. Pääkaupungissa olevaa rakentamatonta Itämeren rantaa ei ole tarjolla kovinkaan paljon, mieluummin rantoja pitkin talsisivat kaupunkilaiset kuin sotilaat.
Molemmat alueet ovat vanhaa, alunperin venäläistä rakennuskantaa 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta. Alueilla on huippuhienoja ja hyväkuntoisia punatiilirakennuksia, jotka soveltuvat erinomaisesti asuin- ja yrityskäyttöön. Alueilla löytyy jo lähes valmis tieverkko yms. infrastruktuuri, joten ne ovat unelma-alueita myös säästyneiden veroeurojen kannalta. Molemmille alueille mahtuu lisäksi jonkin verran täydennysrakentamista, jonka suhteen täytyy tosin pitää huoli, että ne istuvat vanhaan historialliseen miljööseen jouhevasti.
Asuin itse muutaman vuoden Kouvolan Kasarminmäellä, joka oli myöskin vanhaa armeija-aluetta. Vanha varuskunta oli muuttunut hienoksi asuinalueeksi ja Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun kampusalueeksi. Onnistuneella täydennysrakentamisella alue on yksi Suomen makeimpia, kannattaa mennä katsomaan! Uskallan väittää, että kyseessä on Suomen hienoin kampus, kaikki korkeakoulut mukaanlukien. Myös Lappeenrannassa on vastaava, vuosisadan alusta kotoisin oleva varuskunta-alue, joka on nykyisin asuin- ja yrityskäytössä.
Päätökset kirpaisevat paikallisesti, mutta kun alueet pikkuhiljaa muuttuvat kaupunkilaisten uusiksi olohuoneiksi, niin vanhojen aikojen haikailu unohtuu nopeasti.
Itse en kannata nykyisenlaista asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmää. Se on mielestäni aikansa elänyt, eikä nykyaikaisia sotia enää käydä mies miestä vastaan pitkin metsiä. Kylmän sodan aika on ohi, eikä Suomella ole tällä hetkellä minkäänlaista realismiin perustuvaa sotilaallista uhkakuvaa näköpiirissä. Jatkan tästä aiheesta jossain myöhemmässä vaiheessa, sillä nyt keskityn säästöpäätösten muunlaisiin vaikutuksiin.
Jos joukko-osastojen lopetuksesta tänään todella ilmoitetaan, niin omissa toiveissa on ainakin Helsingin Santahaminan ja Lahden Hennalan varuskuntatoimintojen lopettaminen. Yksinkertaisena syynä oikeastaan se, että molemmat sijaitsevat niin keskeisillä ja hienoilla paikoilla, että niiden pitäminen sotilasalueina on silkkaa typeryyttä.
Lahden Hennalan varuskunta sijaitsee parin kolmen kilometrin päässä keskustasta, keskellä vahvasti kehittyvää Etelä-Lahtea. Lahti kasvaa ennenkaikkea pääkaupunkiseudun suuntaan ja uutta tonttimaata ja kaupunkirakenteen tiivistämistä tarvitaan jatkuvasti lisää. Nyt Hennala on kummallinen aidattu saareke keskellä vilkasta kaupunkialuetta.
Helsingin Santahamina on upea saari Laajasalon kaupunginosan vieressä ja alue suorastaan huutaa uusia, siviiliasukkaita. Kaakkois-Helsinki tarjoaa kattavat palvelut asukkailleen, joita Santahaminan asuinkäyttöön muuttaminen vain vahvistaisi entisestään. Pääkaupungissa olevaa rakentamatonta Itämeren rantaa ei ole tarjolla kovinkaan paljon, mieluummin rantoja pitkin talsisivat kaupunkilaiset kuin sotilaat.
Molemmat alueet ovat vanhaa, alunperin venäläistä rakennuskantaa 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta. Alueilla on huippuhienoja ja hyväkuntoisia punatiilirakennuksia, jotka soveltuvat erinomaisesti asuin- ja yrityskäyttöön. Alueilla löytyy jo lähes valmis tieverkko yms. infrastruktuuri, joten ne ovat unelma-alueita myös säästyneiden veroeurojen kannalta. Molemmille alueille mahtuu lisäksi jonkin verran täydennysrakentamista, jonka suhteen täytyy tosin pitää huoli, että ne istuvat vanhaan historialliseen miljööseen jouhevasti.
Asuin itse muutaman vuoden Kouvolan Kasarminmäellä, joka oli myöskin vanhaa armeija-aluetta. Vanha varuskunta oli muuttunut hienoksi asuinalueeksi ja Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun kampusalueeksi. Onnistuneella täydennysrakentamisella alue on yksi Suomen makeimpia, kannattaa mennä katsomaan! Uskallan väittää, että kyseessä on Suomen hienoin kampus, kaikki korkeakoulut mukaanlukien. Myös Lappeenrannassa on vastaava, vuosisadan alusta kotoisin oleva varuskunta-alue, joka on nykyisin asuin- ja yrityskäytössä.
Päätökset kirpaisevat paikallisesti, mutta kun alueet pikkuhiljaa muuttuvat kaupunkilaisten uusiksi olohuoneiksi, niin vanhojen aikojen haikailu unohtuu nopeasti.
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Rockyn jalanjäljillä, pakko päästä fittiin
Viimeisten vuosien aikana on tullut harrastettua paljon liikuntaa. Välillä jopa 6 kertaa viikossa, lenkkeilyä, salilla käyntiä ja pallopelejä. Välillä on tuntenut olevansa tosi hyvässä kondiksessa ja kaikki tekeminen on tuntunut kohtuullisen kepeältä.
Ongelmana on ollut vaan se, että näiden hyvien treeniputkien vastapainoksi on saattanut tulla kokonaisia kuukausia ilman juurikaan minkäänlaista liikuntaa ja välillä "säännöllinen" liikunta on ollut tasoa 1krt/viikko. Niinpä kunto ja yleinen olemus on heitellyt aikalailla vuoristorataa.
Kaikenlaisia tekosyitä on aina löytynyt kiireestä, sairastelusta tms. Faktahan on vaan se, että ihmisellä on aikaa treenata, jos halua löytyy. Sitä voi tehdä ennen töitä, töiden jälkeen tai vaikka lounastunnilla. Jos joku superkiireinen Alexander Stubb pystyy treenaamaan vähintään tunnin päivässä, viisi-kuusi kertaa viikossa, luulisi lähes jokaisella löytyvän sen verran kalenterinsuunnittelukykyä, jotta liikunnallisesti aktiiviseen elämäntapaan löytyisi aikaa.
Joka tapauksessa, taas kerran vannon, että nyt se treeniputki alkaa todella ja pysyvästi. Viimeiset kolme viikkoa olenkin onnistunut harrastamaan liikuntaa 5-6 kertaa viikossa. Syksy meni hyvin niukasti treenaten, joten alku oli kohtuullisen kankeaa. Nyt pikkuhiljaa homma rupeaa taas maistumaan, eivätkä lihakset ole karsean kipeät jokaisen treenikerran jälkeen. Aloitin uudet, stressaavammat ja vaativammat työt vähän aikaa sitten, joten uskon liikunnallisesta elämäntavasta olevan paljon apua myös henkisen kestävyyden hoitamisessa.
Iso osa on ollut joukkueurheiluharrastuksen aloittamisella. Kun treenit ovat tiettyinä päivinä ja sosiaalinen paine joukkuekavereiden puolelta iso, tulee treeneihin lähdettyä vaikka väkisin. Ja kun treeneissä käy, huomaa myös kehittyvänsä, joka taas lisää motivaatiota.
Oma lajini on käsipallo, jota on nyt tullut harrastettua samanhenkisten aloittelijoiden kanssa muutaman kuukauden ajan. Loppusyksyllä käsipalloilustakin tuli pitkiä taukoja muutto-, matka- ja sairastelupoissaolojen takia, mutta nyt tosiaan jonkunlaista pysyvyyttä olen saanut tähänkin. Käsipallon lisäksi sain vihdoin aloittettua (varmaan kahdennenkymmenennen kerran) salilla käymisen. Ja kerran pari viikossa on tullut käytyä nyt myös lenkkeilemässä. Pallopelit, sali ja juokseminen; uskoisin näiden hyvin erilaisten treenimuotojen tukevan todella hyvin toisiaan ja antavan allekirjoittaneelle todella monipuolista treeniä. Sopivassa suhteessa rauhallista, nopeaa ja voimaharjoittelua. Jossain vaiheessa olisi kiva lisätä viikkorutiineihin myös uintia, joka antaisi monipuolista harjoitusta lähes koko keholle.
Vielä en ole päässyt sellaiseen tilaan, että elimistö "vaatisi" päivittäistä treeniannostaan. Ehkä sekin päivä vielä kevään mittaan koittaa. Olen onnistunut aloittamaan myös treenipäiväkirjan pitämistä ja siitäkin on erittäin antoisaa seurailla, kun merkintöjä viikkotasolla on enemmän kuin tyhjiä päiviä. Täytyy vaan pitää huoli, että näin todella tulee olemaan.
Loppujen lopuksi treenaaminen on hyvin yksinkertaista ja perusasioiden äärellä olemista. Hienot treenivaatteet ja näyttävät kuntosalit eivät itsessään tuo tuloksia, tarvitaan vain omaa, vahvaa tahtoa elää parempaa ja terveellisempää elämää. Kai se on myös jonkinlaista itsensä voittamisen halua?
Vähän niinkuin Rockyllä
Ongelmana on ollut vaan se, että näiden hyvien treeniputkien vastapainoksi on saattanut tulla kokonaisia kuukausia ilman juurikaan minkäänlaista liikuntaa ja välillä "säännöllinen" liikunta on ollut tasoa 1krt/viikko. Niinpä kunto ja yleinen olemus on heitellyt aikalailla vuoristorataa.
Kaikenlaisia tekosyitä on aina löytynyt kiireestä, sairastelusta tms. Faktahan on vaan se, että ihmisellä on aikaa treenata, jos halua löytyy. Sitä voi tehdä ennen töitä, töiden jälkeen tai vaikka lounastunnilla. Jos joku superkiireinen Alexander Stubb pystyy treenaamaan vähintään tunnin päivässä, viisi-kuusi kertaa viikossa, luulisi lähes jokaisella löytyvän sen verran kalenterinsuunnittelukykyä, jotta liikunnallisesti aktiiviseen elämäntapaan löytyisi aikaa.
Joka tapauksessa, taas kerran vannon, että nyt se treeniputki alkaa todella ja pysyvästi. Viimeiset kolme viikkoa olenkin onnistunut harrastamaan liikuntaa 5-6 kertaa viikossa. Syksy meni hyvin niukasti treenaten, joten alku oli kohtuullisen kankeaa. Nyt pikkuhiljaa homma rupeaa taas maistumaan, eivätkä lihakset ole karsean kipeät jokaisen treenikerran jälkeen. Aloitin uudet, stressaavammat ja vaativammat työt vähän aikaa sitten, joten uskon liikunnallisesta elämäntavasta olevan paljon apua myös henkisen kestävyyden hoitamisessa.
Iso osa on ollut joukkueurheiluharrastuksen aloittamisella. Kun treenit ovat tiettyinä päivinä ja sosiaalinen paine joukkuekavereiden puolelta iso, tulee treeneihin lähdettyä vaikka väkisin. Ja kun treeneissä käy, huomaa myös kehittyvänsä, joka taas lisää motivaatiota.
Oma lajini on käsipallo, jota on nyt tullut harrastettua samanhenkisten aloittelijoiden kanssa muutaman kuukauden ajan. Loppusyksyllä käsipalloilustakin tuli pitkiä taukoja muutto-, matka- ja sairastelupoissaolojen takia, mutta nyt tosiaan jonkunlaista pysyvyyttä olen saanut tähänkin. Käsipallon lisäksi sain vihdoin aloittettua (varmaan kahdennenkymmenennen kerran) salilla käymisen. Ja kerran pari viikossa on tullut käytyä nyt myös lenkkeilemässä. Pallopelit, sali ja juokseminen; uskoisin näiden hyvin erilaisten treenimuotojen tukevan todella hyvin toisiaan ja antavan allekirjoittaneelle todella monipuolista treeniä. Sopivassa suhteessa rauhallista, nopeaa ja voimaharjoittelua. Jossain vaiheessa olisi kiva lisätä viikkorutiineihin myös uintia, joka antaisi monipuolista harjoitusta lähes koko keholle.
Vielä en ole päässyt sellaiseen tilaan, että elimistö "vaatisi" päivittäistä treeniannostaan. Ehkä sekin päivä vielä kevään mittaan koittaa. Olen onnistunut aloittamaan myös treenipäiväkirjan pitämistä ja siitäkin on erittäin antoisaa seurailla, kun merkintöjä viikkotasolla on enemmän kuin tyhjiä päiviä. Täytyy vaan pitää huoli, että näin todella tulee olemaan.
Loppujen lopuksi treenaaminen on hyvin yksinkertaista ja perusasioiden äärellä olemista. Hienot treenivaatteet ja näyttävät kuntosalit eivät itsessään tuo tuloksia, tarvitaan vain omaa, vahvaa tahtoa elää parempaa ja terveellisempää elämää. Kai se on myös jonkinlaista itsensä voittamisen halua?
Vähän niinkuin Rockyllä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)