sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Elävä esimerkki Schubakin heikommasta aineksesta

Kokoomusnuorten (nyt jo entinen) varapuheenjohtaja Saul Schubak nousi kertaheitolla valtakunnan ykköspuheenaiheeksi reilun viikon takaisella Facebook-kommentillaan. Schubakin mukaan lapsilisää maksamalla on "järjenvastaista tukea heikomman aineksen lisääntymistä". Tämä idioottimainen ja ehkä ajattelematonkin kommentti nosti hänet valtakunnan vihatuimmaksi mieheksi, ja todennäköisesti myös tuhosi hänen poliittisen uransa.

Itsekin raivostuin aluksi näistä natsi-ideologialta haiskahtavista ajatuksista. Mutta sattumalta eilen nähdessäni AVA-televisiokanavan esittämän Erilaiset Äidit-ohjelman jakson, ymmärsin mitä
Schubak mielipiteellään todennäköisesti tarkoitti.

Kyseisessä ohjelmassa kerrottiin tamperelaisesta, viidettä lastaan odottavasta Eteläniemen perheestä. Pariskunta on suhteellisen nuori, sillä äiti Johanna ja isä Marko ovat molemmat 26-vuotiaita. Käytännössä heidän koko aikuisikänsä on mennyt perhettä kasvattaessa, sillä vanhin lapsista on seitsemän vuotta, ja loput ovat syntyneet melkein peräkanaa reilun vuoden välein.

Suurperheen pyörittäminen ei ole helppoa, ei myöskään taloudellisesti. Tilannetta ei helpota se, että Johannalla ei ole ammattia lainkaan, ja Marko on työtön. Työtön omasta halustaan. Perheen isä nimittäin kertoi, että oli ilmoittanut työvoimatoimistoon, ettei ole kiinnostunut ottamaan vastaan töitä.  Vaimo vielä komppasi, että hänelle on aivan sama, käykö mies töissä vai ei.

Juuri tämä asenne sai oman vereni kiehumaan. Olen vasemmistolainen ja kannatan yhteiskunnan toimivia turvaverkkoja. Työttömyyden ja vähävaraisuuden yllättäessä yhteiskunnan tulee auttaa, mutta entä tällaisessa tilanteessa? Tampereella kyllä löytyy töitä 26-vuotiaalle ammattiin koulutetulle miehelle. Mutta jos yhteiskunta antaa signaaleita, että aivan yhtä hyvin voi olla myös kotosalla, ollaan minusta pahasti väärillä vesillä.

Perhe Eteläniemi elelee siis täysin yhteiskunnan tukien varassa. Lisäksi osa lapsista on kunnallisessa päivähoidossa, vaikka molemmat vanhemmat ovat kotona. Tämä lisää perheen yhteiskunnalle aiheuttamaa taakkaa entisestään. Toki äiti Johanna vielä erikseen ihmettelee sosiaalipummiväitteitä, sillä hänen pettämättömällä logiikallaan ei ole sossupummi, jos rahat menevät ruuan ostamiseen.

Surullista on myös se, että lapset oppivat elämäntavan, jossa raha tulee pyytämättä, ilman, että sen eteen tarvitsee tehdä mitään. Sama elämäntyyli periytynee myös seuraavalle sukupolvelle.

Rahojen niukkuutta valitellaan, ja mies haaveilee, että olisi kiva voida käydä kaupassa siten, että ei tarvitsisi aina miettiä jokaisen euron käyttöä erikseen. Töihin meno ei ole ilmeisesti kuitenkaan ratkaisu. 

Myös ehkäisyasiat ovat jääneet hoitamatta rahanpuutteen takia. Johanna toivoo, että sosiaalitoimisto kustantaisi hänelle kierukan. Rahaa on kuitenkin riittänyt rakennekynsiin ja uuteen iPhone 4:een. Samoin rahaa löytyy 600 euron "avaruusmalliseen" pesukoneeseen, josta sosiaalitoimisto sponssaa toki 290 euroa.

Ja miten tämä koko juttu sitten liittyy Saul Schubakiin? Perheen äiti ainakin hehkuttelee, että uuden lapsen myötä perheen tulot kasvavat 200 eurolla kuukaudessa. Tämä on kova juttu, sillä hänen mukaansa vauvoihin ei juuri rahaa kulu. Oliko Schubakilla sittenkin jutuissaan totuuden siemen?

Niinkuin jo aikaisemmin totesin, turvaverkkoja pitää olla. Mutta nämä verkot eivät saa kaikessa byrokraattisuudessaan mahdollistaa loisivaa elämäntyyliä.

4 kommenttia:

  1. Olen lievän vasemmistolaisella aatemaailmalla varustettu, en ole ollut päivääkään työttömänä sitten 15 vuotta täytettyäni, ainoa yhteiskunnan suora avustus jota olen saanut oli päiväraha asepalveluksen ajalta. Olen sitä mieltä, että olen vastuussa itsestäni ja töihini olen aina suhtautunut erittäin yrittäjähenkisesti. Olen kuitenkin vahvasti yhteiskunnan turvaverkkojen kannalla, vaikka itse uskon tulevaisuudessakin selviäväni tilanteesta kuin tilanteesta, on turvaverkon olemassaolon tiedostaminen minulle tärkeää.

    Tekstisi voisi olla kirjoittamani, aloin nähdä Schubakin palon uudessa valossa nähtyäni tekstissäsi mainitsemasi pätkän.

    Vasemmiston on uudistuttava, ehkä vasemmistokin on tipahtanut todellisuuden ulkopuolelle, vasemmistonhan tulisi ihailla ja kannustaa yksilön ja yhteisön TYÖponnistuksia.

    VastaaPoista
  2. Mitä vikaa tässä "loisivassa elämäntyylissä", joksi sitä nimität, oikeastaan on? Itse ovat elämäntyylinsä valinneet, mutta koska se ei sovi sinun maailmankuvaasi etkä itse valitsisi samaa, niin se on väärin? Koska sinä maksat veroja, sinulla tulisi olla oikeus päättää miten sosiaaliturvaan turvautuvat elävät - niinkö?

    Toisilla on rakennekynnet, ja toisilla aatteet kuin vaatteet joita voi kunkin yksittäistapauksen kohdalla vaihtaa sen mukaan kuinka paljon ottaa nuppiin. Kannattaisiko ehkä hankkia elämään jotain oikeata sisältöä, jos yhden tosi-tv:ssä esiintyvän perheen lapsiluku ja elämäntapa todella saa "veresi kiehumaan"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muy bien, olen itse samoilla linjoilla - "loisimisen" eli muiden selkänahasta elämisen pitäisi olla kaikkien ulottuvilla. Kaikille kuuluu oikeus elää kuten haluavat, joillekin työ ei vain sovi. Kaikille lisäksi kuuluvat iPhonet ja muut nykyajan mukavuudet; tähän itselläni ei ollut varaa, sillä opintotuki on vääryydellä säädetty aivan liian pieneksi... Se ei kata muuta kuin kuukauden vuokran ja muutaman viikon ruoat. Mikä tätä yhteiskuntaa oikein vaivaa?

      Poista
  3. Minulle on sinänsä aivan sama, käykö joku toinen ihminen töissä vai ei. Itseasiassa, jos minulla olisi varaa olla kotona, hyvin todennäköisesti myös olisin. Mutta en todellakaan tekisi sitä muiden kustannuksella.

    Se mikä tässä ns. ottaa pattiin, on se, että Eteläniemet elävät yhteiskunnan siivellä, ilman, että ovat valmiita itse tekemään elantonsa eteen yhtään mitään. Niinkuin sanoin, sosiaaliturvaa ja turvaverkkoja pitää olla, mutta pitääkö meidän muiden maksaa omavalintainen lorviminen? Minusta ei.

    Ja mikä ikävintä, myös seuraava sukupolvi perheessä oppii, että ei töissä tarvitse käydä, sitähän saa tekemättä mitään. Kierre jatkuu.

    VastaaPoista